Kipa-aktivismia

Harjoitinpa kerrankin kansalaisaktiivisuutta ja latasin Facebookiin kuvan itsestäni kipa eli juutalaismiesten pieni päähine päässäni.

Ajatuksen kuvan ottamisesta sain, kun törmäsin netissä kampanjoihin, joissa ihmisiä haastettiin jakamaan itsestään kuvia kipan kanssa. Päähinekin löytyi sopivasti kotoa, Israelin-matkan tuliaisena. #WearAKippa (suom. Käytä kipaa)- ja #EveryoneWithAKippa (Kipa jokaisella) -kampanjoiden tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta Euroopan juutalaisyhteisöihin kohdistuvista uhista ja vastustaa maanosassa päätään nostavaa antisemitismiä.

Tavoitteeseen oli helppo yhtyä. Itse asiassa olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi joskus Helsingin-reissulle laittaa kipa päähän ilmaisemaan solidaarisuutta Suomen juutalaisväestöä kohtaan. Ideaa miettiessäni en kuitenkaan ole voinut olla törmäämättä pelkoihini: mielessäni on pyörinyt kauhukuvia siitä, kuinka pääkaupungin kadulla saan niskaani jonkun antisemiittisen fanaatikon – jotakin kättäpidempää tai -terävämpää mukanaan.

Tiedän olevani arkajalka. Traagista on se, että elämme yhteiskunnassa, jossa tällaisia pelkoja voi tulla mieleen. En nimittäin ole ainoa.

Ranskan Marseillessa paikalliset juutalaisjohtajat kehottivat alkuvuodesta kaupungin juutalaisia pidättäytymään kipan käyttämisestä, ”kunnes ajat ovat paremmat”. Kehotus oli seurausta jälleen yhden yhteisön jäsenen jouduttua väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Jo aiemmin lukuisat juutalaismiehet niin Ranskassa kuin muuallakin ovat itse varovaisuussyistä luopuneet kipan käyttämisestä tai alkaneet peittää sen hatulla tai muulla päähineellä julkisilla paikoilla liikkuessaan. Varotoimi on käytössä Suomessakin, kertoi pari vuotta sitten Ristin Voitossa haastateltu Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston hallintojohtaja Dan Kantor.

Osittain kyse on maallistumisesta, mutta mukana on myös varovaisuutta, Kantor totesi.

Eivätkä uhattuna ole vain juutalaiset miehet, vaan myös naiset voivat joutua antisemitististen hyökkäysten kohteeksi vaikkapa Daavidin tähti -korun vuoksi, kuten muutama vuosi sitten Ruotsissa. Siksi Käytä kipaa -kampanja haastoi myös naisia ottamaan itsestään kuvan jonkun juutalaisuutta ilmentävän symbolin kanssa.

Tilanteen vakavuudesta viestii se, että tuhannet Euroopan juutalaiset ovat viime vuosina päätyneet tilaamaan maanosan rajat ylittävän muuttopalvelun ja lähteneet – terrorismin kanssa kamppailevaan Israeliin.

En tiedä, kuinka paljon juutalaiset näitä pakanoiden kipa-kampanjoita arvostavat, mutta ainakin Dan Kantor sanoi RV:n haastattelussa pitävänsä asiaa hienona symbolisena eleenä.

Samalla kun tarkoituksena on puolustaa juutalaisten oikeutta elää pelotta ja näkyvästi osana eurooppalaista yhteiskuntaa, kyse on myös meistä ei-juutalaisista ja siitä, millaiseen maailman ja henkisen perinnön me lapsillemme jätämme.

Kuten Ranskan keskustaoikeistolaisen Tasavaltalaiset-puolueen aluejohtaja Xavier Bertrand tammikuussa totesi: ”Jos me hyväksymme
sen, että Marseillen juutalaiset lakkaavat käyttämästä kipaa, Ranska ei ole enää Ranska.”


Heikki Salmela

Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden toimittaja.

Uutiset
7/2016

UutisetSyksyn maahanmuuttoaalto näkyy seurakunnissa, mutta muslimimaista tulleiden uskoontulot ovat pidempiaikainen ilmiö.
UutisetFidan ehdotus yhdistysrakenteen kehittämisestä nytkähti liikkeelle.
UutisetOlette tervetulleita joukkoomme, pastori Jani Rossi tervehti Hyvinkään helluntaiseurakuntaan toissa lauantaina saapuneita turvapaikanhakijoita.

Hyvinkääläiset järjestivät uuden vastaanottokesku...
UutisetKansalaisaloite, jolla pyrittiin edistämään uskonnon ja elämänkatsomustiedon sijaan perustettavaa ”kaikille yhteistä” katsomusainetta ei koonnut vaadittavaa 50 000 kannattajaa Kansalaisaloite-palvelus...
UutisetPerinteisesti olemme olleet mukana jokaisilla Mp-messuilla omalla osastollamme, Gospel Ridersien johtaja Reijo Ruotsalainen kertoo.

– Harrastuksen lomassa on mahdollisuus tavata toisiamme, ja k...
UutisetJos seurakunnan palkatut työntekijät perheineen kävisivät kerran viikossa messussa, kirkot täyttyisivät melkein jo siitä, kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman kiteyttää Perusta-lehdessä (1/2016)...
UutisetEllei jonnekin voi mennä lähetystyöhön, mennään sitten bisneksen kautta, Hannu Suni pelkistää Bisnestiimin näyn.
UutisetPääkaupunkiseudun helluntaiseurakuntien pastoritapaamisessa viime keskiviikkona siunattiin joukko uusia työntekijöitä työyhteyteen. Osa tuoreista pastoreista ja evankelistoista on aloittanut tehtäväss...
UutisetOppilaitoskentällä pitkään jatkuneet suuret ja nopeat muutokset näkyvät kirkon oppilaitostyöntekijöiden arjessa. Keskusteluavun tarve on selkeästi kasvanut, Kirkon tiedotuskeskus kertoo.

– Vaik...
UutisetTurkin evankelisten kristittyjen lukumäärä on yli kolminkertaistunut 2000-luvulla.
UutisetPariskunnat, joista vain mies osallistuu säännöllisesti jumalanpalveluksiin tai jotka osallistuvat jumalanpalveluksiin yhdessä, ovat onnellisempia kuin ne avio- tai avoparit, joissa kumpikaan ei...
UutisetEtelä-Kailifornialaisen Riverside Assembly of God -helluntaiseurakunnan tammikuisessa jumalanpalveluksessa koettiin erikoinen tapahtumasarja.

Kaikki alkoi kun seurakunnan pitkäaikaisimpiin jäse...
UutisetKanadan Torontossa kristillisen musiikkifestivaalin järjestäjät ovat voittaneet kiistan, joka koski tapahtuman järjestämistä kaupungin keskustan tunnetulla Yonge-Dundas-aukiolla.

Ristin Voitto...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan