Jumalan tuuli kuljettaa

Rakkaani Jouko on haaveillut nuoruudestaan asti kuumailmapallomatkasta. Niinpä kun hän täytti 60 vuotta, järjestimme sukulaisten ja ystävien kanssa hänelle yllätyksen. Keräsimme rahat kuumailmapallolentoa varten.

Oli lämmin kesäinen sunnuntai-ilta. Saavuimme Puuppolan pellolle lähellä Jyväskylää. Jouko sai ottaa seitsemän ystävää mukaansa kuumailmapallomatkalle. Kun olimme tulleet paikalle, pilotti kertoi lentomatkasta. Ilmapiiri oli iloisen jännittynyt.

Pilotti kertoi, kuinka tuuli määrää, minne lennolta laskeudutaan. Siksi auto seuraa maanteitse lentoa tuodakseen matkustajat takaisin lähtöpaikalle. Pilotti selitti myös tuulen vaikutusta pallon kulkuun ja tyynnytteli lopuksi, että nyt oli ihan hyvä sää.

Sitten hän laski kaasuilmapallon lentoon ja seurasi sitä tarkkaavaisesti.

Hetken kuluttua hän sanoi, että meidän pitää siirtyä Tikkakosken lentokentälle. Lähdimme ajamaan sinne, ja siellä olikin hyvin tyyni sää. Jälleen kaasuilmapallo laskettiin matkaan, ja se osoitti pilotille, että nyt oli kuumailmapallon sopiva hetki nousta taivaalle.

Jouko testasi ensiksi koriin pääsyä. Yleisön aplodit palkitsivat onnistumisen. Niin alkoivat lentomatkan valmistelut pilotin huudellessa ohjeita. Pian pallo olikin valmiina lähtöön ja alkoi nousta koreineen hitaasti ilmaan. Mieheni vilkutti iloisesti ystäviensä kanssa meille maan päälle jääville, ja pallo kohosi korin seuratessa sitä köyden päässä kohti korkeuksia.

Soitin rakkaalleni ja kysyin, miltä nyt tuntui.

Mahtavalle se kuului tuntuvan. Siellä sitä leijuttiin ilmassa. Pallo kohosi kohoamistaan, kunnes se näkyi enää vain pienenä pisteenä taivaalla.

Sitten tuli hiljaisuus. Tohina oli ohi. Käki kukkui jossain kaukana, ja korvani vieressä inisi hyttynen. Oloni oli majesteettinen ja pyhä: me jäimme tänne maan päälle, he lensivät ylös korkeuksiin.

Mietin, kuinka pieni ihminen loppujen lopuksi onkaan tässä maailmankaikkeudessa. Niin olivat kuulemma vaipuneet mietteisiin pallolla matkaajatkin. Ystäväni kertoi pohtineensa, miten ihminen yrittää ohjata omaa elämäänsä, mutta todellisuudessa Jumalan tuuli kuljettaa meitä kaikkia niin kuin hänen tuulensa kuljetti kuumailmapalloa.

Lentomatkalaiset eivät päässeet laskeutumaan sinne, minne olivat aikoneet, ja heidän oli palattava lähtöpisteen lähelle. Joukon mielenkiintoisin ja paras kokemus lennolla oli, kun hän laskeutumisvaiheessa kokeili, miten koivujen latvaoksat liukuivat käden ohitse. Siinä sai tuntea lennon nopeuden.

Näkövammaisena hän nautti ilmassa olosta ja kuunteli, kuinka oma tytär ja ystävä kertoivat näköaloista. Lentäminen on Joukosta aina ollut kiehtovaa.

Me maan päälle jääneet lähdimme pikku hiljaa kahville, ja sitten kotikyläni taksi tuli hakemaan minua. Kun saavuin kotiin, hämmästykseni oli suuri: puolisoni Jouko olikin jo kotona odottamassa.

Hän oli tyytyväinen ja onnellinen. Hänen unelmansa oli juuri toteutunut.

Jumalan tuuli sai kuljettaa rakastani ilmojen halki. Puolisoni sai kokea luomakunnan suuruutta ja tuntea, mitä on olla pieni ihminen suuren maailmankaikkeuden keskellä.

Tarja Varjonen

Kirjoittaja on näkövammainen kirjailija Keski-Suomesta.