Helluntaiherätyksen kohtalon vuodet

Helluntaiherätys on taitekohdassa. Kun vuoden 2017 jäsentilastot näyttivät, että liikkeemme koko oli pienentynyt viidellä henkilöllä, evankelistat peräänkuuluttivat, emmekö olisi voineet jotakin tehdä, että olisimme voittaneet vielä viisi henkilöä?

Viime vuoden tilastot ovat jo paljon karummat: liikkeen jäsenmäärä pieneni yli 500 hengellä ja kastettujen määrä putosi kolmanneksen – yli 300:lla. Tämä suuntaus olisi varmasti ollut näkyvissä jo pari vuotta aiemmin, jos Suomessa ei olisi tapahtunut ”muslimi-ihmettä”, maahanmuuttajien laajamittaista kääntymistä, josta helluntaiseurakunnat nettosivat paljon.

Viimevuotinen vähennys lienee ainakin lähihistorian ensimmäinen suuri jäsenmäärän pudotus. Enää ei seurakuntien sisäinen kasvu riitä kattamaan taivaan kotiin muuttaneiden lukumäärää.

Olemme samojen lainalaisuuksien alaisia kuin kaikki muutkin hengelliset liikkeet. Ellemme uudista ja tee tarpeeksi isoja muutoksia tasaisen tilanteen vuosina, on edessä vääjäämättä hiljainen vaipuminen merkityksettömyyteen. Pietistisen herätyskristillisyyden aikakaudelta tästä on lukuisia esimerkkejä.

Jo Syyspäivillä julkaistu helluntaiseurakuntien tilannekatsaus antoi viitteitä huolesta: 36 prosenttia vastanneista helluntaiseurakuntien kirjeenvaihtajista arvioi itse, että heidän seurakuntansa pienenee, ja 12 prosenttia arvioi, että se pienenee huomattavasti tai lakkaa kokonaan olemasta. Pelkään, että arviot saattavat olla vielä turhan optimistisia.

Olemme menettämässä lapsemme, menetämmekö vielä lastenlapsemme?

Kyseinen ilmiö oli tuttu myös ruotsalaisille sisarseurakunnillemme. Ruotsin helluntaiseurakuntien jäsenmäärä oli jatkuvassa laskusuhdanteessa vuosia, ja kieltämättä jotkut meistä tunsimme pientä vahingoniloa: ruotsalaiset eivät osaa rukoilla, herätyksen tuli on sammunut tai vierasta tulta on tuotu tilalle, liberalismi on vallannut, ja eihän siellä edes ole osattu todellista lähetystyötä enää tehdä vuosiin.

Onneksi voimme nykyään edes hieman vilkaista heiltä pientä esimerkkiä avaimista uuteen nousuun: selkeä helluntai-identiteetti, rohkea johtajuus, raikas karismaattisuus sekä uudistetut toimintamallit, jotka soveltuvat muuttuneeseen aikakauteen. Kaikki alkaa kuitenkin rukouksesta!

Enää ei riitä, että rehvastelemme helluntailaisuuden kasvusta Brasiliassa, kun Kainuussa kastettiin viime vuonna vain kymmenen. Emme voi julkisesti riemuita Indonesian ihmeellä, kun liikkeemme kutistui yli prosentilla. Meidän tulee nöyrtyä.

Siksi haluaisin kuuluttaa paaston. Nimikkokansallispäivänämme helluntaina, sunnuntaina 9.6.2019, pyydän: pidättäydy syömästä, huuda Jumalan puoleen, tehdään parannusta, kuunnellaan Jumalan ääntä ja tehdään, mitä hän pyytää. Kokoonnutaan rukoushuoneissamme niiden kanssa, joita vielä on. Ei tehdä suurta numeroa, tehdään se nöyrinä.

Vaikka Jumala saattaakin suvereenisti valita jonkun toisen kanavan kansamme ja maanosamme kohtalon kääntämiseksi, pyydetään, että Jumala voisi vielä meitäkin käyttää. Olisitko tässä pyynnössä kanssani?

Mika Yrjölä

Kirjoittaja on Helluntaikirkon ja Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja.