KRISTILLINEN VIIKKOLEHTI 10/2016Kirjallisuus:The

”Voisin olla parturi-kampaaja”

Henry Mononen huomaa olevansa kanadalainen siinä, että kaupungilla tulee oltua kohtelias.

En koskaan unohda hetkeä, kun lensin Kanadasta Suomeen mennäkseni Isoon Kirjaan ensimmäistä kertaa.

Oli välilasku Amsterdamissa aamuvarhain. Siellä istuin savuisen lentokentän lasitetussa nurkassa ja seurasin auringon säteitä, kun ne hiljalleen nousivat esille. Uusi vaihe elämässä oli alkamassa.

Kun kaipaan piristystä, tykkään etsiä käsiini ystävän, joka kuuntelee ajan kanssa, ja kahvikupin jossa sisältö on laadukasta ja laadukkaasti tehty, ja filosofoida elämän asioita ja Raamatun havaintoja.

Lapsuuden haaveammattini oli insinööri, niin kuin isäni. Luonteeseeni kuuluu tietynlainen pikkutarkkuus ja yksityiskohtaisuuden kanssa toimiminen.

Kun katson peiliin, näen vähän partaisen miehen, joka on säilyttänyt poikamaisuutensa. Nautin siitä, että voin pukea itseäni moneen eri tyyliin riippuen päivästä ja tilanteesta. Elämän helmiä ovat arjen keskellä löydetyt hetket, joissa rauha ja lepo ovat läsnä ilon kera.

Thaimaassa minua innostavat erityisesti ihmiset ja ruokakulttuuri. Thailaisilla on hieno kyky olla läsnä tässä ja nyt, ja siihen yleensä liittyy syöminen. Thailaiset useimmiten tilaavat paljon eri ruokalajeja pöytään, ja niitä syödään yhdessä.

Huomaan itseni kanadalaiseksi siinä, että pyrin aina pitämään ovea auki muille, kun käyskentelen kaupungilla. Jääkiekossa hurraan Kanadaa.

Jos pitäisi aloittaa jokin uusi ura, se voisi olla kahvilanpitäjä tai parturi-kampaaja. Tykkään kahvista ja siitä, jos voin palvella asiakkaita yksi kerrallaan. Parturi-kampaaja siksi, että Suomessa usein leikkaan omat hiukseni ja Isossa Kirjassa leikkasin aika monien hiuksia. Tykkään siitä, koska se on pikkutarkkaa työtä.

Vaimossani Ruutissa arvostan sitä, että hänellä on rohkeus ottaa suuriakin askeleita silloin, kun hän kokee, että se on tie kuljettavana. Silloin kun astuimme ensimmäistä kertaa tuleviin kahvilatiloihimme, se oli kirjaimellisesti rotankolo. Mutta Ruut uskoi, että saamme sen remontoitua fiksuun kuntoon, ja näin teimme vuokrasopimuksen.

Jos saisin ohjata elokuvan, se varmaankin kertoisi matkaajasta, joka etsii paikkaa jota voisi kutsua kodiksi. Hänellä olisi hienoja hetkiä ympäri maailmaa, mutta jokin sisällä nakertaisi. Vanhemmat olisivat jo kuolleet, ja maailman matkaamisen jälkeen hän palaisi kotikylään ja hautausmaalle, jossa vanhempansa ovat haudattuna. Siinä seistessä se kolahtaisi: vanhemmat eivät ikinä lähteneet omasta kylästä pitkälle ja silti heillä oli rauha ja lepo. Heidän muistonsa saisi hänet tajuamaan, että elämää ei haeta ja etsitä, vaan se on jo annettu ja siihen tartutaan.

Rakastan keskustella elämän asioista filosofisesti. Tykkään miettiä Raamatun teemoja, verrata Vanhaa testamenttia Uuteen, ja etsiä sitä, miten olemme soveltaneet niitä meidän elämäämme ja kulttuuriimme.

Rukoilen, että Suomen seurakunnat lähtisivät jälleen innostumaan Japanin työstä. Meillä on ollut siellä vahva lähetyspanostus vuosikymmenet. Tänä päivänä panostus on mennyt muualle. Samalla realiteetti on, että japanilaiset ovat maailman suurin saavuttamaton kansanryhmä. Meidän lähetysnäyssämme pitäisi ottaa tämä huomioon.

Jeesus merkitsee minulle pelastajaa, turvaajaa ja rinnallakulkijaa. Hän on se hiljainen kulkija, joka ymmärtää ihmisyyttäni ja osaa puhua tavalla, joka menee suoraan sydämeen. On levollista nojautua häneen ja johdatukseensa.

Anssi Tiittanen

Teema
10/2016Kirjallisuus:The

Tietosuojalauseke

”Voisin olla parturi-kampaaja”

Teema10/2016Kirjallisuus:The

Teema
10/2016Kirjallisuus:The