Veljet eri vanhemmista

Tommi Karjalaisen ja Pasi Runosen ystävyys alkoi sieltä, mihin suomalaisten miesten ystävyys usein kiteytyy: saunasta. Elettiin syksyä 2001, ja molemmat opiskelivat Vapaakirkon opistolla Hangossa.

– Saunavuoroilla huomasimme osaavamme puhua muustakin kuin teologiasta, Tommi kertoo.

Molemmilla oli tuohon aikaan saksanpaimenkoirat, joten tutustuminen jatkui metsälenkeillä. Ystävyys syveni nopeasti.

– Sitä on vaikea selittää. Olisi luullut, että 10 vuoden ikäero jollakin tavalla näkyy, mutta ei sitä ole huomannut. Olen joskus sanonut, että olemme veljiä, vaikka meillä on eri vanhemmat, Pasi kuvaa.

Moottoripyöriä ja hiljentymistä

Pasin ja Tommin lähentymisen kannalta on ollut ratkaisevaa, että toisen kanssa on voinut jakaa kipeimmätkin asiat. Pasi pystyi purkamaan ystävälleen huoltaan ja suruaan elämänvaiheessa, jolloin vaimo sairasti, pariskunta kävi läpi lapsettomuushoitoja ja joutui lopulta luopumaan lapsihaaveista.

– Samoin oma isäsuhteeni ja avioerolapsena kasvaminen ovat olleet asioita, joita olen pystynyt Tommin kanssa käymään läpi. Ei mitään sielunhoito-bullshittiä vaan kaksi miestä, jotka ovat puhuneet asioista niiden oikeilla nimillä itkuineen ja nauruineen.

Siinä missä Tommi on enemmän pohdiskelijaluonne, Pasi on käytännön mies. Ystävyydessä onkin ollut hyvä tasapaino puheen ja toiminnan välillä. Yhdessä on tehty esimerkiksi moottoripyöräretkiä.

– Tien päällä kun rinnakkain ajelee, siinä syntyy erityinen yhteys, jossa ei tarvita sanoja. Nyökkäys, olkapään kohautus tai käden heilautus riittää, ja tietää ihan tarkalleen, mitä toinen meinaa.

Joskus miehet nauravat vatsalihakset kipeinä jutuille, joissa muut eivät näkisi mitään hauskaa. Ja joskus he istuvat hiljaa järven rannalla  katselemassa, kun kuikka ui rantavedessä.

Oman ulottuvuutensa Pasin ja Tommin ystävyyteen tuo hengellinen kutsumus. Pasi hoitaa Metodistikirkon johtotehtävien lisäksi pastorin tointa Porissa, ja Tommi opiskelee teologian jatkoopintoja Skotlannissa.

Yksikin ystävä riittää

Tommin ja Pasin ystävyys rikkoo oletusta, jonka mukaan miehet vain hengailevat porukoissa eivätkä avaudu kenellekään. Pasin mielestä koko käsitys onkin hölynpölyä.

– Kyllä jokaisella miehellä on tarve puhua jonkun kanssa asioista ihan oikeasti. Ystävyys on silti paljon muutakin kuin puhetta, ja monille riittää yksi tosiystävä.

Tommin mukaan miehen rooliin liittyy paradokseja, jotka vaikeuttavat ystävystymistä.

– Miehenä pitää olla kauhean vahva, mutta sitten ei olla kuitenkaan niin vahvoja, että voitaisiin puhua omista heikkouksista tai synneistä, ainakaan rehvastelematta.

Edes seurakunnassa ystävystyminen ei ole aina mutkatonta. Tommilla onkin muutamia ehdotuksia, miten päästä alkuun:

Jos kaipaat rukousta, mene pastorin sijaan sellaisen seurakuntalaisen luo, johon luotat ja johon haluaisit tutustua paremmin. Pyydä kokouksen jälkeen joku toinen mies esimerkiksi lenkille tai kahville. Ota puheeksi itseäsi mietityttävä aihe: lasten kasvattaminen, tilanne töissä, taloudelliset huolet – jotakin, josta kertominen ei välttämättä ole luontevaa ja helppoa.

Pyri seurassakin kysymään kysymyksiä, jotka menevät ihon alle. Ohjaa muut keskustelemaan muustakin kuin talonrakennuksesta tai moottoreista.


Säde Loponen