Vankilalähetti Väinö Harjulan muistolle

Tuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Murmanskissa.

Väinö oli perheen nuorimmainen ja ehkä sen vuoksi äidin lellipoika. Jo nuoruusvuosina maailman teillä täysillä elävän miehenalun elämään liittyi alkoholi, jolla oli vahva osuutensa myös Väinön joutumisessa vankilaan. Väinö löysi itsensä Sukevan vankilan sellistä numero 401.

Hän tuli vankilassa voimakkaaseen synnintuntoon ja herätykseen. Väinö kohtasi Jeesuksen veren puhdistavan voiman vuonna 1963. Uudestisyntymän ja Pyhällä Hengellä täyttymisen kokemukset olivat voimakkaita, ja Väinöstä tuli innokas Jeesuksen todistaja. Pian vankilassa olikin voimakas herätys.

Siviiliin päästyään Väinö sai hengellisen kodin Lahden helluntaiseurakunnasta. Kohta jatkui myös ”vankilakierre” – ei kuitenkaan enää vankina vaan ilosanoman julistajana.

Väinö sai vankilatyöluvan vuonna 1968, ja hän kiersi kaikki Suomen vankilat ja alkoholistikodit kaksi kertaa vuodessa. Sellityö oli hänelle kaikkein rakkainta. Vankilatyön ohella Väinö oli hyvin tunnettu myös helluntailiikkeen seurakunnissa, joissa hän matkoillaan vieraili. Myöhemmin kotiseurakunta vaihtui Poriin ja sittemmin Ivaloon lähemmäksi uusia työalueita.

Väinö avioitui vuonna 1989 Airin kanssa. He saivat voimakkaan ja selvän kutsun Jumalalta Murmanskin vankilatyöhön, ja Jumala avasikin ovet vuonna 1990. Ihmiset olivat avoimia ja kiinnostuneita, ja moni heistä halusi aloittaa uuden elämän Jeesuksen seurassa. Työ noissa koettelevissa olosuhteissa jatkui säännöllisenä vuoteen 2010 saakka.

Hengellisen työn ohella Väinö ja Airi tekivät laajasti myös humanitääristä avustustyötä. Vangit kunnioittivat Väinön avointa ja ihmisläheistä toimintaa. Väinön ”okei”-huudahdus oli Murmanskin vankilamaailmassa tuttu. Kielitaidottomana tulkin välityksellä Väinö sai myös laajan kontaktin alueen vankiloiden johtajiin.

Sain ensimmäisen kerran tutustua Väinöön Katinalan kesäkonferenssissa. Hän käveli aamuvarhaisella rannalta vastaani osittain uima-asussa. Mies oli vienyt uimalla verkon läheiseen rantaveteen. Eräs vähävarainen perhe oli konferenssissa mukana huonoilla eväillä, ja Väinö halusi kalastamalla lisuketta ruokapöytään. Tällainen toisen ihmisen kohtaaminen matalalta tasolta näkyi hänen arkielämässään.

Väinö oli kova kalamies, ja sekin puoli tuli monelle tutuksi Inarin kalareissuilla. Hänen kalamajansa ja savusaunansa ovet Väylässä olivat avoinna vieraille.

Väinön voimat alkoivat hiipua, ja monet sairaudet runtelivat hänen olemustaan. Vaikka ulkoinen vointi heikentyi, sisäinen olemus säilyi valoisana. Viimeiset vuotensa Väinö sai olla suurimmaksi osaksi omassa kodissaan puolisonsa hyvässä hoidossa. Matka päättyi 22.11.2016 Ivalossa.

Läheisen ystävän ja työtoverin, Paulin, Facebookiin laittama viesti Väinön pääsystä perille saavutti laajan ystäväpiirin. Palautteissa Väinöä kuvattiin hengellisenä isänä, oppi-isänä, esikuvana, pioneerina, sillanrakentajana, sielunhoitajana ja henkilönä, jolla oli avaimet vankien sydämiin. Väinö oli myös runonlausuja. Uusi viini oli hänen lempirunonsa.

Airi oli Väinölle sopiva Jumalan antama puoliso ja työtoveri. Heidän yhteistyönsä oli saumatonta. Väinön antama arvostus puolisolleen oli nähtävissä ja kuultavissa.

Nyt Airi jatkaa työtä kirjeenvaihdolla elinkautisvankien kanssa.


Sakari Kallinen