”Vaikka mitä tulisi eteen, Jeesus ei jätä koskaan”

Tanja Selkälä on intoa täynnä oleva muskaritäti ja Chariots-laulaja mutta ennen muuta vaimo ja kolmen koululaisen äiti. Perhe menetti esikoisensa jo ennen tämän syntymää. Vaikka syksy 2003 herättää tähän liittyviä surullisia muistoja, se muistuttaa Selkälöitä myös esirukousten uskomattomasta voimasta.

Kun katson peiliin, näen 36-vuotiaan naisen, vaimon ja äidin. Hän on ihan kaunis ja nuorekas. Kasvoilla on hymy ja silmissä pilke.

Muskaritätinä on antoisaa, hauskaa ja etuoikeutettua. Monta kertaa viikossa saan kertoa monille perheille sanomaa rakastavasta Taivaan Isästä ja Jeesuksesta. Lapset, ja aikuisetkin, ovat aivan huippuja herkkyydessään, huumorintajussaan ja heittäytymisessään. Palaute on niin häkellyttävän hienoa, että tämän kaltaista työtä on tosi mielekästä tehdä.

Pyhäinpäivänä muskaritädit keikkailee Raumalla. Pääsemme kouluttamaan uusia ”muskaritätejä” sekä pitämään perhemuskarin raumalaisille lapsiperheille. Siitä huolimatta päivään liittyy tietty haikeus, rakkaan menettäminen vuosia sitten.

Lapsen menettäminen on tuskaisen ja raastavan raskasta, mutta siitä voi selvitä. Menetimme esikoisemme Lillin 13 vuotta sitten. Hän oli 20 raskausviikkoa vanha ja 20 senttiä pitkä suloinen pieni ihminen. Vaikka syksy 2003 on muistojemme synkin ja surullisin syksy, se on myös vahva muistutus esirukousten uskomattomasta voimasta ja Pyhästä Hengestä todellisena Lohduttajana.

Haaveilen, että saisin edelleen elää onnellista, iloista ja täyttä elämää, sekä syvästä perheyhteydestä lasten aikuistuttuakin. Siitä, että tietäisin kulkevani Jumalan valmistamaa polkua ja tekeväni hänen haluamiaan juttuja. Laulamisen saralla olisi vielä hienoa kokea jotain suurta ja sykähdyttävää.

Pelkään hämähäkkejä, pimeitä katuja ja ahtaita paikkoja.

Chariots-kuoro ja -bändi merkitsevät minulle paljon. Olen ollut kuorossa kahdeksan vuotta. Sinä aikana olen saanut kasvaa laulajana hillittömän paljon. Chariotsissa olen saanut lisää rohkeutta tulkintoihin ja esiintymiseen ja mahdollisuuksia kokeilla omia rajoja laulajana. Chariots on ihana yhteisö, jossa kukin on tärkeä ja arvokas. Porukka on huumorintajuista, ja siksi meillä on hauskaa yhdessä. Keikkoja vaan saisi olla paljon enemmän. Seuraava lukittu keikka on vasta kesäkuussa.

Levyttäminen on kivaa ja jännittävää. Ensin harjoitellaan ja sovitetaan paljon, sitten intoillaan ja stressataan studiossa, ja lopuksi saadaan palkinnoksi valmis levy käteen. Parasta on kuitenkin liveesiintyminen ja vuorovaikutus yleisön ja bändin kanssa.

En ikinä unohda siivota. Olen rasittavan siisti ja järjestelmällinen. Sisäinen ihmiseni menee aivan epäkuntoon, jos omassa kodissani on sekamelska ja kaaos. Tässä viime vuosina olen kuitenkin antanut itselleni luvan olla se, kuka olen. Vaikkakin ärsyttävän tarkka ja järjestelmällinen.

Lasten harrastukset vievät aikaa ja vaativat arjen aikataulutusta. Meillä harrastetaan paljon. Äitinä kaipaan enemmän perheen yhteisiä koti-iltoja, mutta toisaalta iloitsen siitä, että lapset nauttivat harrastuksistaan ja saavat niissä toteuttaa itseään.

Joulun lähestyessä alan ajoissa ahmia joulun tunnelmaa itseeni. Lokakuussa huomasin kaupassa hymyileväni aika onnellisena, kun myyntiin oli tullut joulukortteja. Tiedän, että se on monien mielestä ihan liian aikaista, mutta minä rakastan joulua. Laitan valoja ja koristeita ja soitan joululauluja hyvissä ajoin jo marraskuun aikana. Kuusikin tuodaan jo itsenäisyyspäivän tienoilla sisälle.

Parasta puolisossani Askossa on tapa, jolla hän kohtelee minua. Saan osakseni paljon kosketusta, hellyyttä, kuuntelua, ymmärtämistä ja kauniita sanoja. Asko on turvallinen ja vahva mies, jonka lähellä on voimaannuttavaa olla. Rakastan myös yhteistä huumoriamme ja helppoa yhteiseloa. Olen saanut miehistä parhaimman.

Kun kaipaan piristystä, käyn jumpassa, kuuntelen musiikkia, syön karkkia, luen kirjoja, katson telkkaria tai käyn konsertissa, teatterissa tai elokuvissa.

Jeesus on minulle kaikki. Huokailen ja juttelen Jeesukselle monia kertoja päivässä. Hän on toivoni ja tulevaisuuteni, parantajani ja iloni. On niin mahtavaa, että on Jeesus, johon turvata. Vaikka mitä tulisi elämässä eteen, hän ei jätä koskaan! Mahtavaa, eikö?

Lukijalta
10/2016Kirjallisuus:The

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan