Vaalikone valistaa ja viihdyttää

Vaalikoneet ovat monelle äänestäjälle tärkeä, ellei jopa tärkein tapa saada tietoa ehdokkaista. Myös tuleviin presidentinvaaleihin voi valmistautua vastaamalla eri medioiden laatimiin kysymyksiin. Oman vaihtoehtonsa tarjoavat muun muassa Yle, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja MTV3.

Vaalikoneissa on eroja, ja muutamaa kokeilemalla saattaakin huomata saavansa vastaukseksi eri ehdokkaita. Aparaattien kiinnostavinta antia ei ehkä lopulta olekaan se, millaisilla prosenttiosuuksilla ehdokkaat ovat osuneet samoihin vastauksiin kuin äänestäjä, vaan ehdokkaiden perustelut vastauksiinsa. Niistä käy ilmi, miksi presidenttikandidaatti ajattelee niin kuin ajattelee ja kuinka hyvin hän ajatuksiaan sanoittaa, jos sanoittaa.

Ulkopolitiikka etusijalla

Presidentin tehtävät ja toimivalta määritellään perustuslaissa. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa ja toimii puolustusvoimien ylipäällikkönä. Suomessa presidentti ei ole viime vuosikymmeninä profiloitunut tiukaksi vallankäyttäjäksi, vaan hänet nähdään arvovaikuttajana ja diplomaattisten suhteiden hoitajana.

Vaalikoneissa presidentin ensisijaista tehtävää lähinnä liippavia kysymyksiä ovat ne, jotka käsittelevät ulkopolitiikkaa. Esimerkiksi kysymys Nato-jäsenyydestä nousee toistuvasti esiin. Ehdokkaista Nils Torvald (rkp) tunnustautuu Naton kannattajaksi, kun taas muut suhtautuvat asiaan kielteisesti. Ainoastaan Sauli Niinistö (sit.) ei ole ilmaissut kantaansa suuntaan tai toiseen.

Toisinaan vaalikoneiden kysymyksiä tai väitteitä hämärtää monitulkintaisuus tai se, että vastaajat painottavat niissä eri kohtia. Esimerkiksi HS:n vaalikoneen väite siitä, että Suomen ja Venäjän suhteiden ylläpito olisi presidentin tärkein tehtävä, jakaa mielipiteitä. Kyse on kuitenkin enemmän siitä, kuinka kirjaimellisesti vastaaja on ottanut tärkein-sanan.

Huhtasaari ja Väyrynen samanhenkisiä

Sisäpolitiikka ei perinteisesti kuulu presidentin vastuualueisiin, ja tästä kandidaatit myös itse ovat pääosin samaa mieltä. Silti sitä koskevat kannat ja arvonäkemykset tuntuvat usein kiinnostavan äänestäjiä jopa ulkopoliittisia näkemyksiä ja osaamista enemmän.

Ehdokkaiden mielestä presidentti voi ottaa osaa sisäpoliittiseenkin keskusteluun, mutta hän ei sanele sen sääntöjä. Vain Laura Huhtasaari (ps) ja Paavo Väyrynen (sit.) kaipaisivat presidentille suurempaa konkreettista valtaa, muun muassa mahdollisuutta hajottaa eduskunnan.

Vaalikonevastauksissa myös maahanmuuttokysymyksissä Huhtasaari ja Väyrynen erottuvat muista vastaajista. He ovat samoilla linjoilla siitä, että rajat pitäisi panna tiukemmin kiinni, mutta toisin kuin Huhtasaari, Väyrynen peruisi kehitysyhteistyövaroihin tehdyt leikkaukset. Heitä yhdistää myös kielteinen suhtautuminen EU:hun.

Sosiaalipoliittisissa kysymyksissä vastaajien välillä ei ilmene huomattavia eroja edes vasemmisto-oikeisto-akselilla tarkasteltuna, vaikkakin vasemmalle kallellaan oleva ehdokkaat nostavat perusteluissaan muita useammin esiin muun muassa globaaliin oikeudenmukaisuuteen liittyviä näkökohtia.

Kukaan vastaajista ei hyväksy suuria tuloeroja, joskin vaalikoneissa jää määrittelemättä, missä itse kunkin kipuraja menee.

Kukaan ei myöskään kannata julkisten palveluiden ulkoistamista entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.

Tietoisuus ilmaston tilasta on lyönyt siinä määrin läpi, että ympäristönsuojelua puoltavat muutkin kuin vihreiden ehdokas Pekka Haavisto. Huhtasaari suhtautuu ehdokkaista kielteisimmin ympäristöasioiden asettamiseen talousintressien edelle.

Uskoa ei määritellä

YLEn vaalikoneessa ehdokkaita pyydetään arvioimaan uskonnollisuuttaan asteikolla nollasta kymmeneen, jossa nolla tarkoittaa ei lainkaan uskonnollista ja kymmenen erittäin uskonnollista. Korkeimmat pisteet antavat Huhtasaari (9), Niinistö (8) ja Vasemmistoliiton Merja Kyllönen (8).

Usko tai uskonnollisuus ei välttämättä suoraan kerro siitä, miten ehdokas suhtautuu uskontoon liittyviin – tai muihinkaan – kysymyksiin. Uskonnollisuus ei myöskään terminä ole paras mahdollinen, sillä sen voi ymmärtää eri tavoin. Tästä kertoo esimerkiksi se, että arvosanan 2 uskonnollisuudelleen antanut Tuula Haatainen (sdp) ilmoittaa kuitenkin HS:n vaalikoneessa uskovansa Jumalaan.

Ehdokkaiden joukossa ei ole yhtään ateistia, vaan agnostikoksi tunnustautuvaa Torvaldsia lukuun ottamatta kaikki uskovat Jumalaan. Kukaan ei tosin määrittele jumalakäsitystään tarkemmin.

Huhtasaari on saanut julkisuutta siitä, että hän kannattaa kreationismin eli luomisuskon opettamista kouluissa. Ilta-Sanomien vaalikoneen vastauksessaan hän puhuu kuitenkin vain uskontotunneilla tapahtuvasta opetuksesta eikä mainitse luonnontieteitä.

Jumalan siunausta uudenvuodenpuheessaan toivottaisivat Niinistö, Huhtasaari, Matti Vanhanen (kesk) ja Väyrynen.

Mielipiteitä ja mielikuvia

Vaalikoneissa presidenttiehdokkaita on pyydetty ottamaan kantaa moniin eettisiin kysymyksiin eutanasiasta homoparien adoptio-oikeuksiin. Niistäkään päättäminen ei kuulu presidentin tehtäviin, mutta toki äänestäjää kiinnostaa, millainen arvojohtaja hänen ehdokkaansa olisi.

Esimerkiksi eutanasiaan suhtautuvat myönteisesti Kyllönen, Haavisto ja Niinistö. Vanhanen ei ota kantaa vaan sanoo tarvitsevansa lisää tietoa aiheesta, ja Haatainen jättää vastaamatta, koska hän johtaa valiokuntaa, joka käsittelee parhaillaan asiaan liittyvää kansalaisaloitetta.

Mitkä kysymykset sitten ovat aidosti tärkeitä?

Pitäisikö uskovan äänestäjän kiinnittää huomiota ehdokkaan uskoon, eettisten kannanottojen raamatullisuuteen vaiko kenties siihen, toteutuuko hänen politiikassaan käsky rakastaa lähimmäistä tai luomakunnan hyvinvointi? Vai olisiko syytä mennä edustustehtävä edellä ja antaa äänensä hahmolle, jolla on sulava käytös ja kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, vaikkei hänen kanssaan kaikesta samaa mieltä olisikaan?

Ainakin yksi asia on varma. Niin viihdyttäviä kuin osa Iltalehden vaalikoneen kysymyksistä onkin, kenenkään ei toivoisi tekevään äänestyspäätöstään sillä perusteella, kuvaako ehdokkaan musiikkimakua parhaiten Leevi and the Leavings, Sanni, Olavi Virta vai Hurriganes.

Säde Loponen