”Uskovaisilla vanhemmilla ja isovanhemmilla on suuri merkitys”
Lähdin mukaan Eurotour18-aktioon, koska saimme
kaverini kanssa
sisällytettyä sen Ison Kirjan
Team Action -linjan harjoitteluun. Pääosan
harjoittelusta eli
viisi kuukautta suoritimme Laosissa.
Eurotourin ohjelmaan kuului paikallisseurakuntien
avustamista, katuevankeliointia, kokousten
järjestelyä, erilaisten tanssien
ja draamojen esittämistä ja
tietysti 4 200 kilometriä bussissa
istumista. Aktion johtajat
olivat erottaneet Raamatun tutkimisen
ja rukoilemisen erittäin
viisaasti osaksi päivittäistä ohjelmaa.
Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä matkalla oli se, kun
saimme johdattaa muutamia nuoria
uskoon. Mieleen jäivät myös
teologiset keskustelut bussissa
ja kohtaamiset ihmisten, erityisesti
muslimien kanssa. He
olivat hyvin kohteliaita ja lupsakkaa
sakkia, aika lailla vastoin ennakkokäsityksiäni.
Vapaa-ajalla tykkään
lukea, pelata sählyä
ja muutenkin liikkua. Lisäksi
metsästän pienriistaa.
Perheeseeni kuuluu kolme veljeä
sekä isä ja äiti. Vietämme usein
porukalla aikaa vanhempiemme luona
Kangasniemellä. Isäni
ja kaksi veljeäni harrastavat myös
metsästystä, ja metsäreissut ovatkin
vuoden kohokohtia.
Luen lähinnä
Raamattua sekä siihen
liittyvää kirjallisuutta. Viimeksi
luin J. Warner Wallacen kirjan
Cold-Case Christianity. Se
kertoo amerikkalaisesta murhatutkijasta,
joka alkoi tutkia evankeliumien
todenperäisyyttä ammatissaan
tarvittavilla taidoillaan,
totesi perusteellisen tutkimisen
jälkeen niiden olevan paikkansapitäviä
silminnäkijäkertomuksia ja
tuli uskoon.
Ärsyynnyn, jos
asiat hoidetaan huonosti.
Tulin uskoon vuosia
kestäneiden esirukousten
johdattamana. Uskovaiset
vanhemmat ja isovanhemmat
merkitsevät todella paljon!
Noin kolme vuotta sitten
aloin lukea Raamattua ja tajusin
olevani hyvin syntinen. Yritin
itse korjata tilannetta siinä onnistumatta.
Pikkuhiljaa Jumala
johdatti minut Kangasniemen helluntaiseurakuntaan, ja
aloin kasvaa uskoon.
Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä
täysipäiväisesti hengellisessä
työssä. Haaveenani on
lähetystyö, mutta mennään askel
kerrallaan Jumalan johdatuksessa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...