Avustustyöntekijät kohtaavat Itä-Euroopan romaneja
Usko Jeesukseen antaa uuden näköalan
Hevoskärryt
pysähtyvät ränsistyneen talon eteen. Talven tulo on tehnyt romanilähiön
kadusta liejua. Kun ilma pakastuu ja mutaan painuneet jäljet jäätyvät, tästä
on vaikea mennä edes hevosella.
Ollaan bulgarialaisessa Sredecin kaupungissa, ja paikallisen
helluntaiseurakunnan pastori Jordan Atanasov alkaa lappaa poikansa ja
seurakunnan diakonin kanssa puita kohti talon auennutta ovea. Helpottunut
hymy nousee talossa asuvan romaniäidin kasvoille. Ehkä tästäkin talvesta
selvitään!
– Polttopuiden jakaminen on valtava todistus kristillisestä
rakkaudesta. Siinä usko näkyy tekoina yhteisössä. Koko kylä tietää, että
nimenomaan seurakunta jakaa polttopuita, avustusmatkalle osallistunut Fidan
Itä-Euroopan romanilähetystyön koordinaattori Janne Harjukoski kertoo.
Fida ja romanijärjestö Elämä ja Valo järjestävät tänä
syksynä neljättä kertaa yhteisen Toivon kipinä -keräyksen Itä-Euroopan romanien
hyväksi. Varoilla tuetaan muun muassa juuri Sredecissä tehtävää avustustyötä.
Euroopan köyhin kansanryhmä
Euroopan unionin selvityksen mukaan neljä viidestä EU:n alueella
asuvasta romanista elää oman maansa köyhyysrajan alla. Kolmannes Euroopan
romaneista elää ilman juoksevaa vettä ja joka kymmenes ilman sähköä. Niissä
Balkanin maissa, jotka eivät kuulu EU:hun, tilanne on usein vielä pahempi.
Itä-Euroopan romanit ovat Euroopan köyhimpiä asukkaita.
Syrjinnästä johtuva korkea työttömyysaste ajaa monet Itä-
Euroopan romanit toivottomuuden partaalle. Tunne siitä, ettei voi omilla
tekemisillään vaikuttaa kohtaloonsa, on musertava. Osa jättää koko elämänsä ja
perheensä ja lähtee etsimään parempaa tulevaisuutta ulkomailta. Liian monesti
nämä ihmiset päätyvät vain rikollisjärjestöjen riistämiksi kerjääjiksi
kaduille.
Romanien auttaminen heidän kotimaissaan on paras tapa ehkäistä
kerjäämään päätymistä. Fida auttaa romaneja 11 Euroopan maassa, ympäri vuoden.
Sredecissä paikallinen seurakunta jakaa perustamansa Toivon
Lähde -järjestön kautta köyhimmille perheille paitsi polttopuita myös
ruoka-avustusta. Talojen lämmittämisessä Balkanin talvessa on viime kädessä
kyse henkiinjäämisestä.
Puut ja ruoka hankitaan paikallisilta toimijoilta. Lisäksi
romaneille viedään Suomesta lahjoituksina saatuja talvivaatteita ja
-jalkineita. Myös ne tulevat tarpeeseen.
Avustusten jakamisessa ja muussa diakoniassa romaniyhteisön
jäseniä pyritään osallistamaan mahdollisimman laajasti. Sillä on tärkeä
voimauttava merkitys, Harjukoski kertoo.
Sanoma vastaa epätoivoon
Lusikat kolisevat keittolautasten tyhjentyessä vauhdilla.
Lämmin keitto maistuu leivän kanssa. Rukoushuoneen ruokasalin pöydän äärellä
istuu kymmeniä lapsia. He saavat seurakunnan tiloissa ruokaa lauantain
pyhäkoulupäivän yhteydessä. Osallistujia on niin paljon, että heidän on
tultava paikalle kahdessa ryhmässä, jotta kaikki mahtuvat sisään.
Pyhäkoulussa lapset kuulevat rakastavasta taivaan Isästä.
Mukana on lapsia myös perheistä, joiden vanhemmat eivät vielä tunne
Jeesusta. Osa vanhemmista on päässyt osalliseksi uskosta lastensa pyhäkoulussa
käynnin kautta.
Lisäksi seurakunta järjestää lastenleirejä. Ne tarjoavat
romanilapsille mahdollisuuden päästä käymään varsin eristyksissä elävien
yhteisöjensä ulkopuolella.
– Leirillä näin Mustameren ensi kertaa, 8-vuotias Arsu-tyttö
kertoo. Sredec sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Mustanmeren rannikosta.
Myös romaniyhteisön vanhemmat ovat iloisia perheidensä
saamasta avusta.
– Toivon, että lapseni uskovat Jeesukseen ja saavat hyvän
koulutuksen sekä paremman tulevaisuuden, Arsun äiti Zoija sanoo.
Kaiken kurjuuden keskellä Itä- Euroopan romanien keskuudessa
leviää herätys. Heikko asema yhteiskunnassa ja yleinen näköalattomuus saavat
ihmiset kääntymään Jumalan luokse, Janne Harjukoski kertoo.
– Sanoma Jeesuksesta vastaa epätoivoon. Usko näyttää aivan
toisenlaisen puolen siitä, että minulla on elämä ja tulevaisuus: olen
arvostettu, ja minusta välitetään.
Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea. Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä. Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus? 1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja. Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...