Aikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä koululaisena. Niinpä yllätyin, kun hän kerran kysyi:
– Muistatko, kun löit mua nyrkillä mahaan?
Enpä tosiaan muistanut. Kun kävimme tilannetta läpi, asia alkoi avautua. Olimme kiistelleet erään kaverin repusta, jota olin tavoitellut hieman kovilla keinoilla. Minun käsitykseni mukaan kyseessä oli ollut leikkimielinen kisailu, mutta ystäväni muisti lähinnä nyrkiniskun aiheuttaman kivun.
En voinut muuta kuin pahoitella menneisyyden minän tekosia. Lieventävänä asianhaarana voi pitää sitä, että noudatin tyttökirjojen opetuksia.
Lapsena ammensin eettisiä oppeja paitsi kotoa ja koulusta myös kirjallisuudesta. Pidin vanhoista tyttökirjoista, mutta jälkeenpäin ajateltuna niistä oppi myös hieman kyseenalaisia asioita.
Ajatellaan vaikkapa Anni Polvan Tiina-kirjoja. Niissä 1950-luvun tamperelaislapset ratkaisevat keskinäiset kiistansa rehellisellä turpaanvedolla ja aikuisille kanteleminen on synneistä suurin. Opin, että ensin painitaan ja sitten ollaan kavereita. Harmi vain, ettei se tosielämässä oikein toiminut: nujakoiva tyttö ei ollutkaan reilu kaveri vaan kummajainen.
Tiinan tavoin myös vanhempien tyttökirjojen päähenkilöt joutuvat impulsiivisten tempaustensa takia vaikeuksiin. Muun muassa Katy, Anna, Jo ja Iris-rukka saavat moitteita sukupuolelleen sopimattomasta käytöksestä, kuten juoksentelusta, suulaudesta ja vaatteiden likaamisesta. Minäkin mielsin itseni poikatytöksi, joskin nykyään ajattelen ”poikamaisuuden” viittaavan tiettyihin temperamenttipiirteisiin ja kiinnostuksenkohteisiin, joita ei pelkkä sukupuoli määritä. Tytön poikamaisuus oli lapsuudessani hyväksytympää kuin pojan tyttömäisyys, ja niin taitaa olla edelleen. Tytön rooli on siis avarampi, mutta ei tällainen asenne silti naissukupuolta imartele.
Sain tyttökirjoista myös hengellisiä vaikutteita. Montgomeryn kirjoissa ironisesti kuvattu metodistien ja presbyteerien keskinäinen kyräily ei oikein avautunut, sillä kummatkin ryhmät olivat minulle outoja. Ekumenia ei muutenkaan tyttökirjoissa kuki. Kun Alcottin Pikku naisten Amy tokaisee kääntyvänsä katolilaiseksi, vanha palvelija järkyttyy: ”Kuka noin syntisesti puhuu”, hän toruu tyttöä.
Pääosin tyttökirjojen hengellisyys on kuitenkin lämmintä ja avointa. Pikku naisissa esimerkiksi luetaan Raamattua ja Kristityn vaellusta ja kilvoitellaan omien heikkouksien voittamiseksi. Olin idealistinen lapsi, joten minusta sellainen oli innostavaa.
Haaveilin kirjailijaksi ryhtymisestä, mutta jossain vaiheessa tajusin, että vanhojen tyttökirjojen kaltaisia kirjoja en voisi kirjoittaa. Niiden kuvaamaa maailmaa ei enää ole, eikä omakaan mielenmaisemani ole samanlainen kuin 1800-luvun tai edes 1950-luvun kirjailijalla.
Millainen olisi 2000-luvun tyttökirja, jonka päähenkilö on kristitty? Miten se pitäisi kirjoittaa, jotta siitä voisi kiinnostua sellainenkin lapsi kuin minä aikoinani olin – siis lapsi, joka ei tiedä tuon taivaallista metodisteista, presbyteereistä tai katolilaisista? Jos joskus keksin ratkaisun tähän pulmaan, lupaan kirjoittaa kirjan itse.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...