Toivo Vauhkonen 80 vuotta: Herkkä evankelista ja huomioiva paimen

Emeritussaarnaaja Toivo Vauhkonen, 80, istuu olohuoneen sohvalla kauniissa kodissaan Jyväskylän Kortepohjassa. Hän hakee läppärinsä ja avaa sen näytölle vanhoista paperikuvista skannattuja valokuvia. Sitten hän ryhtyy kertomaan niihin liittyviä tarinoita.

Kuvat vievät ensin rakkaalle kotiseudulle, Rautalammille. Suuren emäpitäjän historialliset juuret yltävät jopa puolen vuosituhannen taakse, ja vuosisatojen aikana siitä on irrotettu kaikkiaan 28 uutta pitäjää.

Toivo syntyi Vahvasenrannan kylällä kotinsa savusaunassa 25.11.1936 Elsa ja Niilo Vauhkosen kahdeksanlapsisen perheen viidenneksi lapseksi. Vanha kotimökin valokuva herkistää kertomaan, kuinka suurperheestä huolehtiminen koetteli äärimmilleen vanhempien voimavaroja. Toivo pysähtyy hetkeksi äidin ja isän valokuvien kohdalle. Vaikka Vauhkosen perhe selvisi sotavuosista, koulunkäyntiään aloittavan pikkupojan elämää kosketti syvästi rakkaan äidin yllättävä kuolema keväällä 1945.

Mutta tapahtui kotikylällä myös monia hyviä asioita. Sotien jälkeen siellä puhkesi voimakas hengellinen herätys. Vapaakirkollisten julistajien maataloissa pitämät kokoukset keräsivät ihmisiä jopa satamäärin Jumalan sanan kuuloon, ja kesällä kylällä pidettiin telttajuhlia. Uskoontulleiden kastetilaisuudet kotikylän järven rannassa olivat paikkakunnalla aina merkittäviä tapauksia.

Kesällä 1953 pidettyjen juhlien yhteydessä myös Toivo, tuolloin 16-vuotias nuorukainen, löysi elämäänsä Jeesuksen. Uskoontulonsa jälkeen hän ajoi polkupyörällään 20 kilometrin matkan Hankasalmen kirjakauppaan ostamaan oman Raamatun. Raamatun lukeminen, rukous ja uskovien yhteys tulivat Toivolle rakkaiksi.

Herkän nuorukaisen mieleen oli jäänyt 45-vuotiaan äidin kuolema, mutta vähintään yhtä syvä kokemus Toivolle oli sydänvaivoista kärsineen 55-vuotiaan isän johdattaminen uskoon tämän kuolinvuoteella 1958. Ne olivat hetkiä, jotka eivät koskaan unohdu.

Asevelvollisuutensa Toivo Vauhkonen suoritti Lappeenrannan rakuunarykmentin esikunnan lähettinä. Tällöin hän tutustui myös yhteen suuresti arvostamaansa Jumalan mieheen, Lauri Kuituseen, jonka puheita hän mielellään kuunteli Lappeenrannan Betaniassa.

Sitten Toivon tietokoneen näytöltä avautuu kuvia Ruotsista, jonne hän lähti töihin vuonna 1960. Tukholman Filadelfiaan kuuluva suomenkielinen helluntaiyhteisö Blå Salenissa Västmannagatanilla tuli nuorukaiselle tutuksi ja rakkaaksi paikaksi. Käytyään 1961 Katinalan kevätkurssin Toivo irtautui seurakunnan johdon rohkaisemana Ruotsissa Jumalan valtakunnan työhön.

Evankelistan kultaisiin muistoihin kuuluvat ne monet eri paikkakunnilla pidetyt tilaisuudet, joissa kaksi komeaa nuorukaista – 20-vuotias Toivo ja 18-vuotias työtoveri Pertti Hatava – saivat julistaa evankeliumia ja johtaa ihmisiä runsain joukoin uskoon.

Kesällä 1962 Toivo aloitti Rautalammilla myös lastenleirit, joilla kymmenet paikkakunnan lapset löysivät uskontielle. Leireiltä alkoi myös sydämellinen kirjeenvaihto leirien ”pipitädin” Irman kanssa. Toivo ja Irma Vauhkonen siunattiin avioliittoon Jyväskylän vanhassa Siiontemppelissä 1965, ja he perustivat ensimmäisen yhteisen kotinsa Jyväskylän Puistokadulle.

Toivo oli aktiivisesti mukana myös Jyväskylän helluntaiseurakunnan työyhteydessä ja vanhimmistossa. Lisäksi hän teki suuren työn kerätessään maakunnan metsänomistajilta sahapuita uuden temppelin rakentamista varten 1960-luvun lopulla.

Keväällä 1969 innokas evankelista pyydettiin taas Ruotsiin, jonka seurakuntakentällä kuluivat vuodet 1969–1977. Sieltä Toivo kutsuttiin uudelleen Jyväskylään seurakuntatyöhön. Ylivainiolaisuuden ajan vuodet 1977–1984 olivat Jyväskylässä hedelmällistä kasvun aikaa.

Myöhemmin Toivo Vauhkonen palveli myös Varkauden ja Kotkan helluntaiseurakuntia sekä Helsingin Lähetysseurakuntaa, kunnes siirtyi eläkkeelle vuonna 1994.

Seurakunnissa, joita Toivo Vauhkonen on palvellut, hänet on opittu tuntemaan herkkänä evankelistana, uskollisena seurakuntamiehenä ja paimenellisena isähahmona. Hänellä on erityinen sielunhoidollinen armoitus huomioida sairaita, yksinäisiä ja unohduksiin jääneitä seurakuntalaisia käymällä heidän luonaan ja pitämällä heihin lämmintä yhteyttä.

Ikääntynyt Herran palvelija sulkee muistojensa kuva-albumin. Hänen silmänurkkansa kostuu, kun hän kertoo olevansa Jumalalle kiitollinen niistä siunauksen ja herätyksen ajoista, joiden keskellä hän on saanut toimia ja elää.


Leevi Launonen

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan