Toivo Vauhkonen 80 vuotta: Herkkä evankelista ja huomioiva paimen

Emeritussaarnaaja Toivo Vauhkonen, 80, istuu olohuoneen sohvalla kauniissa kodissaan Jyväskylän Kortepohjassa. Hän hakee läppärinsä ja avaa sen näytölle vanhoista paperikuvista skannattuja valokuvia. Sitten hän ryhtyy kertomaan niihin liittyviä tarinoita.

Kuvat vievät ensin rakkaalle kotiseudulle, Rautalammille. Suuren emäpitäjän historialliset juuret yltävät jopa puolen vuosituhannen taakse, ja vuosisatojen aikana siitä on irrotettu kaikkiaan 28 uutta pitäjää.

Toivo syntyi Vahvasenrannan kylällä kotinsa savusaunassa 25.11.1936 Elsa ja Niilo Vauhkosen kahdeksanlapsisen perheen viidenneksi lapseksi. Vanha kotimökin valokuva herkistää kertomaan, kuinka suurperheestä huolehtiminen koetteli äärimmilleen vanhempien voimavaroja. Toivo pysähtyy hetkeksi äidin ja isän valokuvien kohdalle. Vaikka Vauhkosen perhe selvisi sotavuosista, koulunkäyntiään aloittavan pikkupojan elämää kosketti syvästi rakkaan äidin yllättävä kuolema keväällä 1945.

Mutta tapahtui kotikylällä myös monia hyviä asioita. Sotien jälkeen siellä puhkesi voimakas hengellinen herätys. Vapaakirkollisten julistajien maataloissa pitämät kokoukset keräsivät ihmisiä jopa satamäärin Jumalan sanan kuuloon, ja kesällä kylällä pidettiin telttajuhlia. Uskoontulleiden kastetilaisuudet kotikylän järven rannassa olivat paikkakunnalla aina merkittäviä tapauksia.

Kesällä 1953 pidettyjen juhlien yhteydessä myös Toivo, tuolloin 16-vuotias nuorukainen, löysi elämäänsä Jeesuksen. Uskoontulonsa jälkeen hän ajoi polkupyörällään 20 kilometrin matkan Hankasalmen kirjakauppaan ostamaan oman Raamatun. Raamatun lukeminen, rukous ja uskovien yhteys tulivat Toivolle rakkaiksi.

Herkän nuorukaisen mieleen oli jäänyt 45-vuotiaan äidin kuolema, mutta vähintään yhtä syvä kokemus Toivolle oli sydänvaivoista kärsineen 55-vuotiaan isän johdattaminen uskoon tämän kuolinvuoteella 1958. Ne olivat hetkiä, jotka eivät koskaan unohdu.

Asevelvollisuutensa Toivo Vauhkonen suoritti Lappeenrannan rakuunarykmentin esikunnan lähettinä. Tällöin hän tutustui myös yhteen suuresti arvostamaansa Jumalan mieheen, Lauri Kuituseen, jonka puheita hän mielellään kuunteli Lappeenrannan Betaniassa.

Sitten Toivon tietokoneen näytöltä avautuu kuvia Ruotsista, jonne hän lähti töihin vuonna 1960. Tukholman Filadelfiaan kuuluva suomenkielinen helluntaiyhteisö Blå Salenissa Västmannagatanilla tuli nuorukaiselle tutuksi ja rakkaaksi paikaksi. Käytyään 1961 Katinalan kevätkurssin Toivo irtautui seurakunnan johdon rohkaisemana Ruotsissa Jumalan valtakunnan työhön.

Evankelistan kultaisiin muistoihin kuuluvat ne monet eri paikkakunnilla pidetyt tilaisuudet, joissa kaksi komeaa nuorukaista – 20-vuotias Toivo ja 18-vuotias työtoveri Pertti Hatava – saivat julistaa evankeliumia ja johtaa ihmisiä runsain joukoin uskoon.

Kesällä 1962 Toivo aloitti Rautalammilla myös lastenleirit, joilla kymmenet paikkakunnan lapset löysivät uskontielle. Leireiltä alkoi myös sydämellinen kirjeenvaihto leirien ”pipitädin” Irman kanssa. Toivo ja Irma Vauhkonen siunattiin avioliittoon Jyväskylän vanhassa Siiontemppelissä 1965, ja he perustivat ensimmäisen yhteisen kotinsa Jyväskylän Puistokadulle.

Toivo oli aktiivisesti mukana myös Jyväskylän helluntaiseurakunnan työyhteydessä ja vanhimmistossa. Lisäksi hän teki suuren työn kerätessään maakunnan metsänomistajilta sahapuita uuden temppelin rakentamista varten 1960-luvun lopulla.

Keväällä 1969 innokas evankelista pyydettiin taas Ruotsiin, jonka seurakuntakentällä kuluivat vuodet 1969–1977. Sieltä Toivo kutsuttiin uudelleen Jyväskylään seurakuntatyöhön. Ylivainiolaisuuden ajan vuodet 1977–1984 olivat Jyväskylässä hedelmällistä kasvun aikaa.

Myöhemmin Toivo Vauhkonen palveli myös Varkauden ja Kotkan helluntaiseurakuntia sekä Helsingin Lähetysseurakuntaa, kunnes siirtyi eläkkeelle vuonna 1994.

Seurakunnissa, joita Toivo Vauhkonen on palvellut, hänet on opittu tuntemaan herkkänä evankelistana, uskollisena seurakuntamiehenä ja paimenellisena isähahmona. Hänellä on erityinen sielunhoidollinen armoitus huomioida sairaita, yksinäisiä ja unohduksiin jääneitä seurakuntalaisia käymällä heidän luonaan ja pitämällä heihin lämmintä yhteyttä.

Ikääntynyt Herran palvelija sulkee muistojensa kuva-albumin. Hänen silmänurkkansa kostuu, kun hän kertoo olevansa Jumalalle kiitollinen niistä siunauksen ja herätyksen ajoista, joiden keskellä hän on saanut toimia ja elää.


Leevi Launonen