Suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu

Anni Nieminen ja Tarja Koppelomäki ovat olleet ystäviä lähes neljäkymmentä vuotta. Lähekkäin asuvat naiset auttavat ja tukevat toisiaan, nauravat ja itkevät yhdessä.
Anni Nieminen ja Tarja Koppelomäki ovat olleet ystäviä lähes neljäkymmentä vuotta. Lähekkäin asuvat naiset auttavat ja tukevat toisiaan, nauravat ja itkevät yhdessä.
Vuosi sitten poikansa kuoleman läpikäynyt Anni Nieminen tarttuu usein ikävän ja surun iskiessä puhelimeen, ja soittaa ystävälleen Tarja Koppelomäelle. Ensin itketään yhdessä, mutta hetken päästä kyyneleet kuivuvat ja jokin asia alkaakin naurattaa.

– Sitten me jo naurammekin vatsat kippurassa, Anni kertoo hersyvästi nauraen.

Tämä kiteyttää ystävysten suhteen: kaikista asioista on helppo puhua, ja toinen kuuntelee ja ymmärtää. Tarja on ollut Annin tukena ystävänsä surussa ja todennut, ettei sellaisesta menetyksestä pääse tuosta vain yli. Se vaatii aikaa.

Harri on aina minun lapseni, vaikka olikin kuollessaan 56-vuotias, Anni juttelee syöpään menehtyneestä pojastaan.

Tyttäriä Annilla on kolme, lastenlapsia yhdeksän ja lastenlastenlapsiakin jo kolme. Tarjan kaksi tytärtä ovat niin ikään perustaneet perheet. Lastenlapsia on siunaantunut yhteensä neljä, ja onpa jo yksi lapsenlapsenlapsikin.

Ystävykset ovat kokeneet molemmat paljon, ja aina molemmilla on ollut varmuus, että toiseen voi luottaa. Samanlaiset elämänkokemukset yhdistävät; kaikkea ei tarvitse selitellä juurta jaksain, sillä toinen kyllä tietää, miltä tuntuu.

Anni on eronnut miehestään ja lastensa isästä parikymmentä vuotta sitten, mutta välit ovat säilyneet hyvinä. Nyt Anni kulkee Keuruun ja Tampereen väliä hoitamassa ex-miehensä asioita, kuljettaa lääkäriin ja katsoo, että lääkkeet tulee otettua. Aikoinaan työn perässä isompaan kaupunkiin muuttaneelle ex-puolisolle Anni on välillä vihainen, mutta katkeruudelle hän ei halua antaa sijaa.

– Minä purnaan kiukkuani sitten Tarjalle, hän kyllä ymmärtää.

Työkavereista sydänystäviksi

Anni ja Tarja tapasivat aikoinaan samassa työpaikassa, vaatetusalan yrityksessä. Kun he lopulta tutustuivat paremmin ja huomasivat käyneensä läpi hyvin samanlaisia asioita, ystävyys syveni. Jossain vaiheessa tuli puhetta myös uskonasioista.

Selvisi, että molemmat olivat nuoruudessaan olleet uskossa, mutta elämä oli vienyt niistä asioista kauaksi.

Anni Nieminen kertoo tulleensa herätykseen nelisen vuotta sitten. Yhteys Jumalan kanssa löytyi uudelleen, mutta Keuruun Betanian kynnys tuntui liian korkealta. Anni päätti lähteä synnyinseudulleen Lapualle siskonsa luokse. Sisarukset lähtivät yhdessä Seinäjoelle keskiviikkoillan tilaisuuteen, ja siellä siskon yllätykseksi Anni vastasi alttarikutsuun.

Nuorena kuorossa laulaneena musiikki oli lähellä Annin sydäntä. Pian hän jo lauloikin helluntaiseurakunnan kuorossa.

Annin uudistuminen teki syvän vaikutuksen Tarjaan, ja kun sitten kerran Anni kuorossa laulaessaan näki ystävänsä kävelevän seurakunnan alttarille rukoiltavaksi, ilon kyyneleet valuivat poskille.

– Kyllä se minusta on suuri siunaus, kun on uskovainen ystävä. Voimme keskustella uskon asioista ja kantaa toistemme asioita rukouksin Herran eteen. On ihanaa, kun saa ystävän kanssa kulkea toista tukien kohti taivaan kotia, Tarja sanoo.

Samat kokemukset tuovat syvyyttä

Nyt molemmat laulavat kuorossa ja ovat monessa muussakin seurakunnan toiminnassa mukana. Yhdessä käydään lenkillä, hoidetaan arjen asioita, kyläillään ja vaihdetaan kuulumisia kahvikupposen äärellä. Nelisenkymmentä vuotta sitten alkanut ystävyys on säilynyt ja syventynyt, vaikka välillä on asuttu myös eri paikkakunnilla. Avioero, konkurssi ja muut elämän haasteet ovat olleet asioita, joita molemmat ovat käyneet läpi ja joista on löytynyt paljon jaettavaa.

– Arvostan Tarjassa sitä, että hänelle voi kaikessa uskoutua. Eipä niistä perheasioista tule kenen kanssa tahansa puhuttua. Monesti kysyn neuvoa Tarjalta, mitä tahansa eteen tuleekin, Anni sanoo.

– Ystävää tarvitsee ihminen aina, mutta etenkin silloin, kun on elämässä suruja ja vaikeuksia, kun tarvitsee kuuntelijaa tai toisen mielipidettä johonkin asiaan, Tarja jatkaa.


Tanja Katajisto

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan