Suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu

Anni Nieminen ja Tarja Koppelomäki ovat olleet ystäviä lähes neljäkymmentä vuotta. Lähekkäin asuvat naiset auttavat ja tukevat toisiaan, nauravat ja itkevät yhdessä.
Anni Nieminen ja Tarja Koppelomäki ovat olleet ystäviä lähes neljäkymmentä vuotta. Lähekkäin asuvat naiset auttavat ja tukevat toisiaan, nauravat ja itkevät yhdessä.
Vuosi sitten poikansa kuoleman läpikäynyt Anni Nieminen tarttuu usein ikävän ja surun iskiessä puhelimeen, ja soittaa ystävälleen Tarja Koppelomäelle. Ensin itketään yhdessä, mutta hetken päästä kyyneleet kuivuvat ja jokin asia alkaakin naurattaa.

– Sitten me jo naurammekin vatsat kippurassa, Anni kertoo hersyvästi nauraen.

Tämä kiteyttää ystävysten suhteen: kaikista asioista on helppo puhua, ja toinen kuuntelee ja ymmärtää. Tarja on ollut Annin tukena ystävänsä surussa ja todennut, ettei sellaisesta menetyksestä pääse tuosta vain yli. Se vaatii aikaa.

Harri on aina minun lapseni, vaikka olikin kuollessaan 56-vuotias, Anni juttelee syöpään menehtyneestä pojastaan.

Tyttäriä Annilla on kolme, lastenlapsia yhdeksän ja lastenlastenlapsiakin jo kolme. Tarjan kaksi tytärtä ovat niin ikään perustaneet perheet. Lastenlapsia on siunaantunut yhteensä neljä, ja onpa jo yksi lapsenlapsenlapsikin.

Ystävykset ovat kokeneet molemmat paljon, ja aina molemmilla on ollut varmuus, että toiseen voi luottaa. Samanlaiset elämänkokemukset yhdistävät; kaikkea ei tarvitse selitellä juurta jaksain, sillä toinen kyllä tietää, miltä tuntuu.

Anni on eronnut miehestään ja lastensa isästä parikymmentä vuotta sitten, mutta välit ovat säilyneet hyvinä. Nyt Anni kulkee Keuruun ja Tampereen väliä hoitamassa ex-miehensä asioita, kuljettaa lääkäriin ja katsoo, että lääkkeet tulee otettua. Aikoinaan työn perässä isompaan kaupunkiin muuttaneelle ex-puolisolle Anni on välillä vihainen, mutta katkeruudelle hän ei halua antaa sijaa.

– Minä purnaan kiukkuani sitten Tarjalle, hän kyllä ymmärtää.

Työkavereista sydänystäviksi

Anni ja Tarja tapasivat aikoinaan samassa työpaikassa, vaatetusalan yrityksessä. Kun he lopulta tutustuivat paremmin ja huomasivat käyneensä läpi hyvin samanlaisia asioita, ystävyys syveni. Jossain vaiheessa tuli puhetta myös uskonasioista.

Selvisi, että molemmat olivat nuoruudessaan olleet uskossa, mutta elämä oli vienyt niistä asioista kauaksi.

Anni Nieminen kertoo tulleensa herätykseen nelisen vuotta sitten. Yhteys Jumalan kanssa löytyi uudelleen, mutta Keuruun Betanian kynnys tuntui liian korkealta. Anni päätti lähteä synnyinseudulleen Lapualle siskonsa luokse. Sisarukset lähtivät yhdessä Seinäjoelle keskiviikkoillan tilaisuuteen, ja siellä siskon yllätykseksi Anni vastasi alttarikutsuun.

Nuorena kuorossa laulaneena musiikki oli lähellä Annin sydäntä. Pian hän jo lauloikin helluntaiseurakunnan kuorossa.

Annin uudistuminen teki syvän vaikutuksen Tarjaan, ja kun sitten kerran Anni kuorossa laulaessaan näki ystävänsä kävelevän seurakunnan alttarille rukoiltavaksi, ilon kyyneleet valuivat poskille.

– Kyllä se minusta on suuri siunaus, kun on uskovainen ystävä. Voimme keskustella uskon asioista ja kantaa toistemme asioita rukouksin Herran eteen. On ihanaa, kun saa ystävän kanssa kulkea toista tukien kohti taivaan kotia, Tarja sanoo.

Samat kokemukset tuovat syvyyttä

Nyt molemmat laulavat kuorossa ja ovat monessa muussakin seurakunnan toiminnassa mukana. Yhdessä käydään lenkillä, hoidetaan arjen asioita, kyläillään ja vaihdetaan kuulumisia kahvikupposen äärellä. Nelisenkymmentä vuotta sitten alkanut ystävyys on säilynyt ja syventynyt, vaikka välillä on asuttu myös eri paikkakunnilla. Avioero, konkurssi ja muut elämän haasteet ovat olleet asioita, joita molemmat ovat käyneet läpi ja joista on löytynyt paljon jaettavaa.

– Arvostan Tarjassa sitä, että hänelle voi kaikessa uskoutua. Eipä niistä perheasioista tule kenen kanssa tahansa puhuttua. Monesti kysyn neuvoa Tarjalta, mitä tahansa eteen tuleekin, Anni sanoo.

– Ystävää tarvitsee ihminen aina, mutta etenkin silloin, kun on elämässä suruja ja vaikeuksia, kun tarvitsee kuuntelijaa tai toisen mielipidettä johonkin asiaan, Tarja jatkaa.


Tanja Katajisto


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja