8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
Esko oli aikamme viimeisimpiä niin kutsuttuja korpievankelistoja. Hän koki voimallisen uskoontulon 17-vuotiaana tupaseuroissa Rantsilan Kärsämänkylällä vuonna 1948. Samalla hän sai kutsun evankeliumin julistustyöhön.
Tuon kutsun seurauksena Esko lähti viemään pelastussanomaa Jeesuksesta kotikylältään Lapin perukoille saakka evankelistaystäviensä, kuten Jussi Jokisaaren, kanssa.
Jumala oli varustanut Eskon monilla lahjoilla. Hän oli evankelista, mutta hän oli myös hyvä raamatunopettaja ja kaiken lisäksi hyvin musikaalinen. Julistustyön ohella pidettiin lasten pyhäkouluja ja nuortenleirejä. Lapissa tuli paljon ihmisiä uskoon ja monet rukouspiirit kasvoivat seurakunniksi.
28-vuotiaana Esko avioitui terveydenhoitaja Martta Lahden kanssa, ja perheeseen syntyi kolme lasta.
Perhe muutti Voikkaalle 1966, kun Esko sai kutsun helluntaiseurakunnan saarnaajaksi. Kuuden palveluvuoden jälkeen Eskoa kutsuttiin Korson helluntaiseurakuntaan. Kun Martta sai läheisestä kaupungista, Keravalta, terveydenhoitajan pestin, Eskosta tuli Korson helluntaiseurakunnan työntekijä.
Keravalla kului 12 vuotta. Käydessään kotikonnuillaan ja Raahessa Rautiot kokivat kaipuuta ”heimolaistensa” pariin. Kuin vastauksena kaipuuseen Siikajoelta vapautui terveydenhoitajan paikka, jota Martta haki, ja hänet valittiin. Eskoa oli jo aiemmin kysytty Raahen helluntaiseurakuntaan saarnaajaksi, ja niinpä hän vastasi kutsuun myöntävästi vuonna 1986.
Esko oli lähetystyöntekijä viimeiseen asti. Hän liittyi myös Raahen Israelin ystävät -paikallisjärjestöön ja toimi siinä varapuheenjohtajana ja myöhemmin puheenjohtajana. Ensimmäisen Israelin-matkansa hän oli tehnyt jo vuonna 1961 ystäviensä kanssa autolla halki Euroopan. Myöhemmin hän teki useita matkoja Israeliin toimien myös matkanjohtajana. Hänen aikanaan kolme perhettä oli Raahen helluntaiseurakunnan lähettäminä lähetystyössä Papua-Uudessa-Guineassa.
Eläkkeelle jäätyään Esko antoi täyden siunauksensa nuoremmille työn jatkajille. Hän jatkoi omaa kutsumustaan Marttansa kanssa tekemällä 1990-luvulta alkaen useita puhujamatkoja itärajan taakse Raahen ystävyysseurakuntaan Tserepovetsiin. Mukana oli myös ystäviä, joiden kanssa vietiin Raamattuja ja humanitääristä apua tarvitseville.
Esko oli perusluonteeltaan rohkea, hyväntuulinen, isällinen ja hauska seuranpitäjä, jolta riitti mukavia sutkauksia eri tilanteisiin. Hän kokosi myös mieskuoro Aaronin pojat, ja näin he avustivat eri tilaisuuksissa. Seurakunnan lähetyskirpputori oli Eskolle kuin toinen koti, jossa hän hoiti omat vuoronsa säännöllisesti. Hänen toimeliaisuuttaan ihmeteltäessä hän tapasi vastata: ”Niin kauan kun lapa liikkuu, olen Herralleni luvannut.”
Raamatunopettajana Eskoa voitiin kutsua konservatiiviseksi. ”Näin on kirjoitettu. Nämä eivät ole minun sanojani vaan Jumalan sanoja”, hän tapasi sanoa.
Esko piti hyvää huolta terveydestään kävelemällä paljon. Sairauden vietyä voimat Esko oli kovin kiitollinen naapureille ja ystäville, jotka pitivät yhteyttä sekä antoivat hänelle ja Martta-puolisolle apua talon hoitoon liittyvissä asioissa. Viimeiseen asti hän luki paljon ja rukoili perheensä, ystäviensä ja hengellisen herätyksen puolesta.
Esko Rautio siunattiin viimeiselle matkalleen 9.12.2023 Raahen helluntaiseurakunnassa. Eskoa jäivät kaipaamaan perhe, sukulaiset ja lukuisat ystävät lähellä ja kaukana.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...