”Saan rohkaisua Raamatusta ja energiaa liikkumisesta”
Olen harrastanut pesäpallon pelaamista C-junioreihin
eli alle 16-vuotiaiden sarjaan asti, ja muutaman kerran kävin pelaamassa
suomensarjassa. Lopetin pelaamisen kolme vuotta sitten ajanpuutteen vuoksi.
Valmentamisessa pidän erityisesti siitä, että saan
olla mukana pesäpallossa, vaikka en enää pelaakaan. Pojat ovat mukavia ja
aitoja. On ollut hienoa seurata, kuinka he kehittyvät ja kasvavat. Kauden
huipentaa kaksi pesäpalloleiriä, joiden aikana pojat ottavat huimia kehitysaskeleita
ja heistä oppii uusia puolia.
Urheilu on minulle tärkeää. En varmaan enää innostu
varsinaisesta kilpaurheilemisesta, mutta liikkumisesta saatu hyvä olo ja
energisyys kannustavat reippailemaan muuten.
Kun olin kuusivuotias, kävin muutaman kerran ratsastamassa
mieheni lapsuudenkodin hevosilla. Silloin ei tullut mieleenikään, että joskus
kutsuisin ratsastuksenopettajaani anopikseni.
Tapasin mieheni lapsena pesäpallokoulussa. Silloin
emme vielä jutelleet mutta hän jäi mieleeni. Tutustuimme pesäpallotuomaroinnin
kautta nelisen vuotta sitten. Ihailen sitä, miten rauhallisesti Elia toimii
valmentajana poikien kanssa.
Syksyllä aloitan opiskelut Oulussa, jonne olemme jo
vieneet muuttokuormaa. Odotan hyvällä mielellä uutta elämänvaihetta ja toivon,
että löydän uusia ihmisiä ympärilleni.
Halusin lähteä opiskelemaan matemaattisia aineita, koska pidän
niiden loogisuudesta. Haluan opettaa nuorille, että matematiikka, fysiikka ja
kemia eivät ole pelkästään kaavojen ja numeroiden pyörittelyä vaan oikeasti
hyödyllisiä ja tarpeellisia aineita.
Tulin uskoon rippileirillä. Luin lapsena
isovanhemmiltani saamiani Jees-lehtiä, ja muistan ajatelleeni jo ennen
rippikoulua, että haluan uskoa Jeesukseen. Mieheni perheen kautta päädyin
Raahen helluntaiseurakuntaan, jossa kävin kasteella. Myös luterilainen kirkko
on minulle edelleen tosi läheinen.
Luen Raamattua iltaisin mieheni kanssa. Puhelimeeni
tulee aamuisin päivän jae, ja nämä jakeet antavat voimaa uuteen päivään.
Joskus olemme mieheni lapsuudenkodissa ”iltaraamiksen” aikaan ja luemme
appivanhempieni kanssa Raamattua, minkä jälkeen keskustelemme luetusta
kohdasta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...