”Rakastuin ystävääni” – Suvi Kauppisella kuluneen vuoden kiitosaiheisiin kuuluu hyvän puolison löytyminen yllättävän läheltä
Mira Kariluoto
Juureni ovat pohjoisessa. Saamelaisuus on sellainen osa minua, mistä olen kiitollinen ja ylpeä. Se on arkea ja tavallista elämää luonnon ja yhteisön keskellä.
Kristittynä minulle on tärkeää pyrkiä pitämään omatuntoni puhtaana, sekä tekemään sellaisia elämänvalintoja, jotka tuottavat iloa Jumalan sydämelle.
Rakastuin alkuvuodesta hyvään ystävääni, jolle olin vuosien aikana ehtinyt useampaan kertaan muistuttaa meidän olevan vain kavereita. Jouduin perumaan puheeni, mutta se on ollut sen arvoista!
Miehessäni Tapanissa arvostan hänen sitoutuneisuuttaan Jumalaan ja seurakuntaan, uskollisuutta, käytännöllisyyttä, kärsivällisyyttä ja positiivista elämänasennetta, jolla selviämme pitkälle.
Luonto lataa akkujani. Saamenmaan kahdeksan vuodenaikaa tarjoavat upeat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnossa oloon ympäri vuoden. Olen innokas pilkkijä ja hillastaja, vaikka saalista en aina saakaan niin paljon kuin toivoisin.
Mielenkiintoisin paikka, johon olen matkustanut, on Pohjois-Korea. Matkan kohokohtia olivat kolmen uskovan näkeminen sattumalta pienellä juna-asemalla, Jumalan läsnäolon kokeminen pohjoiskorealaisessa kirkossa ja uskoontulostani kertominen nuorelle korealaiselle naisoppaalle. Ne osoittivat Jumalan toimivan voimakkaasti myös suurimman pimeyden keskellä.
Minulle rakkain jouluperinne on joulukirkossa käynti. Yksi mieleenpainuvimmista joulukirkoista oli aattoilta Jerusalemin vanhassa kaupungissa asuessani Israelissa opintojen takia.
Työssäni parasta ovat upeat kollegat sekä mahdollisuus voida toimia Euroopan hädänalaisten lasten auttamiseksi Ivalon kotini yläkerrasta käsin. Kristillisessä World Without Orphans Europe -lastensuojelujärjestössä työskentelemme sen eteen, että erityisesti kristityt saisivat sydämelleen lastensuojelun piirissä olevat lapset ja he pääsisivät kasvamaan perheissä laitosten sijaan.
Vuoden vaihtuessa käyn läpi mennyttä vuotta ja kiitän Jumalaa toteutuneista rukousvastauksista.
Jeesus on paras ystäväni, joka vapautti minut synnintunnosta, antoi rauhan ja yltäkylläisen elämän.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...