Mies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
Ateistit ja skeptikot ovat vuosien varrella aina möläytelleet mielipiteitään ja väittämiään intoa puhisten. Silti Kaikkivaltiaan kaikkivaltius ei ole oikein auennut heille. He takertuvat mielellään tarkoitusperiinsä sopiviin yksityiskohtiin, mutta kokonaisuus on liian suuri heidän pienille päilleen. Waltarin sanoin "moni viisaampikin mies on näitä asioita miettiessään tullut hulluksi ja alkanut kiekua kuin kukko".
Ehkä nämä tyhjännaurajat ovat pitäneet varansa, jotta heidän veneensä ei kaatuisi, vaan kiekumisen pelosta luopuneet suosiolla liiallisesta ajatustyöstä. Mene ja tiedä.
Neitseellinen syntymä on yksi heidän lempiaiheitaan. Hahhaa! Ajatelkaa nyt vähän – miten tuo muka voi olla mahdollista. On siinä ollut kylän muijilla juoruttavaa, kun Maria on kävellyt raitilla maha pystyssä, ja silminnähden kiusaantuneen näköinen Joosef yrittänyt selvittää itselleen uutta elämäntilannetta.
Toinen naurunpyrskähdyksiä herättänyt asia on Raamattu itsessään. Vai on se muka Jumalan sanaa – ihmisethän sen ovat pikku kätösineen kirjoittaneet. Jotkut kaapuihin pukeutuneet agitaattorit ovat vedättäneet teitä jo ennen ajanlaskumme alkua (huom! ei mitään eKr.:ää tänne!).
Samat ihmiset eivät kuitenkaan nikottele ollenkaan henkiparantamisesta, spiritismistä, ruumiistairtautumisista, enkelihoidoista tai telekinesiasta. Ne ovat ihan asiaa ja ok, mutta Raamattu – eihän Jumala nyt saa ihmisiä kirjoittamaan, mitä haluaa. Tosin hän tuli tuossa ohimennen luoneeksi universumin ja pysäyttäneeksi auringon toviksi zeniittiin.
Hän loi ihmisen.
Hän asetti luonnonlait, antoi molekyylit, DNA:n, voimavirtajännitteen, ääreisverenkierron, sauvasolut, bittiavaruuden, tikapuuhermoston, pähkinäallergian, oravien talvivärityksen, revontulet, fossiiliset polttoaineet, tulentekotaidon, vakuumipakkaukset sekä vapaan tahdon.
Rajansa kaikella! Tuon edellisen voin vielä hyväksyä, mutta saada joku kirjoittamaan kirja! Ei ei kuulkaas, ei se Jumala nyt ihan kaikkeen pysty.
Ihminen on kyllä oman itsensä pahin vihollinen. Sen sijaan, että antaisi kunnian sille, jolle kunnia kuuluu, hän (useimmiten nuorena aikuisena) huomaa yllättyneenä oman erinomaisuutensa ja ainutlaatuisuutensa. "Minä ihan itte olen tullut vallan mainioksi ihmiseksi ja kansakunnan kruunuksi!" Kun on päätelmissään harhautunut jo noin pitkälle, ei olekaan helppo kääntää kulkusuuntaa ja palata alkulähteille nukkumaan yön yli.
Sitä paitsi on mälsä juttu, jos onkin jotakuta muuta kiittäminen omasta suvereenisuudestaan. Parempi että vetää vintillä verhot ikkunan eteen – mitä vähemmän syvällisiä miettii, sitä korkeammalle nousee.
Ja taas rupeaa naurattamaan, ihan ilman syytä. Naurattaa vain ihan hitsisti, enkä saa lopetettua.
Tosiaan, miten voi saada synnintunnossaan muhivan, murheen alhoon vajonneen ihmisen uskomaan, että hän on saanut kaiken anteeksi, jos hän ei usko edes sitä, että Jumala voi saada aikaan kirjan?
Apropåå, summa summarum ja vaikka vielä vade me cum, sitä varten on olemassa muun muassa Raamattu, usko, toivo ja rakkaus.
Raamattua kannattaa ennemminkin lukea kuin ruveta sen takia kiekumaan.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...