Lähes viikkoa ennen Fidan
ja helluntaiseurakuntien Eväät elämään
-kampanjan alkamista
menemme toivakkalaisten
tärkeään kohtaamispaikkaan,
Perälän kaupan aulaan.
Pentti Waldén, paikallisen helluntaiseurakunnan eläkkeellä
oleva saarnaaja ja kuntalaisten hyvin
tuntema aktivisti, on
kietaissut Fidan keltaisen liivin ylleen
ja tuonut keräyslippaan mukanaan. Tarkoituksemme
on ottaa kuvia
Eväät elämään -kampanjatiedotusta varten.
Pienessä
hetkessä Pentin ympärille kerääntyy
kauppaostoksille tulleita
ihmisiä, jotka tutun miehen
nähdessään kaivavat heti lompakkonsa
esiin ja ojentavat pyytämättä keräyslippaaseen rahaa. Toukokuussa
76 vuotta täyttävä helluntaisaarnaaja
on kaveri, johon
he luottavat. He tietävät, että
Pentti liikkuu aina hyvällä asialla, jota
kannattaa tukea.
–
Olemme tässä ottamassa vain kuvia
pian alkavaan Eväät elämään -kampanjaan,
mies selittää hymyillen.
Eväät
elämään on Fidan ja helluntaiseurakuntien vuosittainen keräys
maailman köyhimpien lasten
hyväksi. Tänä vuonna sillä autetaan
kaikista heikoimmassa asemassa
olevia lapsia kouluun, annetaan
perheille tukea toimeentuloon ja
puolustetaan lasten oikeuksia Itä-Afrikan
köyhimmillä alueilla.
Myös Toivakan helluntaiseurakunta on
kampanjassa aktiivisesti mukana.
–
Lipaskerääjät päivystävät äitienpäiväviikolla vuorotellen
Perälän kaupassa,
jonka ilmoitustaululle on
saatu laittaa Fidan isot kampanjajulisteet.
Keräys on näkyvästi esillä kylän keskustassa, ja
sen kanssa kierretään myös kodeissa, Pentti
Waldén kertoo.
Oman
kotiseurakunnan lisäksi hän
huolehtii myös parin pienen naapuriseurakunnan
keräyksestä.
Rakkaus
on kekseliäs
Lipaskeräys
ei ole Toivakassa ainoa tapaa
osallistua hyväntekeväisyyteen.
–
Monena keväänä olemme järjestäneet miesten
illan erään uskovan veljen
kesämökille. Olemme kutsuneet
sinne seurakuntaan kuulumattomia
miehiä ja laittaneet heille
hyvät tarjoilut. Sitten olemme
kertoneet heille myös Eväät
elämään -keräyksestä ja antaneet mahdollisuuden
osallistua siihen.
Ja mielellään he ovat osallistuneet, Pentti
Waldén kertoo.
–
Tänä vuonna menemme pitämään miesteniltaa
paikallisen metsästysseuran
paikkaan, jonne voimme
kutsua enemmän porukkaa mukaan.
Pentti
tunnetaan Toivakassa reippaana
saarnamiehenä, joka marjastaa,
kalastaa ja sienestää ahkerasti,
mutta käy kavereiden kanssa
katsomassa myös JYPin matseja.
Sen lisäksi hänet tunnetaan siitä,
että mies haluaa auttaa hädässä
olevia lähimmäisiä. Hän on
valjastanut omat syntymäpäiväjuhlansakin siihen
tarkoitukseen.
Pentin
suuret 70-vuotisjuhlat järjestettiin
Toivakan keskuskoululla, kunnanjohtaja
piti ensimmäisen puheen
ja lahjarahat lähetettiin
Bangladeshin lasten koulunkäynnin
tukemiseen. Viisi vuotta
myöhemmin 75-vuotisjuhlarahat Kaarina ja
Pentti Waldén osoittivat
Nepalin lapsille.
Vuosien
aikana Pentti on organisoinut tukea
niin Siperiassa asuvalle köyhälle
saarnaajaperheelle kuin
lähiseudun avun tarvitsijoille. Viime
joulukuussa hän joululehtikaupoillaan keräsi
avustusta 35-vuotiaan
miehensä yllättäen menettäneelle
pienten lasten äidille.
Vuosia
sitten Eurassa seurakuntatyössä ollessaan
Pentti Waldén keräili
syksyisin kuorma-autolla Satakunnan
elokeräyskuomat raamattuopistolle.
Onpa hän –
helluntailiikkeen ehkä tunnetuin teenjuoja
– erehtynyt kerran 1970-luvun
lopulla eräässä valtakunnallisessa kehitysapukampanjassa myymään
myös kahvia Etiopian lasten
auttamiseksi. Se onkin ainoa häpeäpilkku vakaumuksellisen teenjuojan
jalolla auttamisuralla. Siksi
toimittajan kanssa yhdessä sovitaan,
että tuota kahvinmyyntiä ei
kehtaa edes mainita lehdessä.
”Auttaminen
on minun oma tehtäväni”
Jumalan
siunausten tielle koko Waldénin
perhekunnan saatteli jo
aikoinaan uskova Iida-mummo, joka
polvistui usein sänkynsä viereen
rukoilemaan läheistensä puolesta.
Pentin lähetystyö ja lähimmäisten
auttaminen alkoi 16-vuotiaana
poikana Hankasalmen lapsuuskodissa.
Silloin hän valmisti
itse kalaverkon, pyydysti sillä
komean lohen, myi kalan ja lähetti
saamansa rahat tutulle lähetyssaarnaajalle Keniaan.
Hengellisten
lehtien myynnin Pentti
aloitti äidin kehotuksesta jo
kouluikäisenä. Myös ollessaan armeijassa
hän levitti joululehtiä sillä
seurauksella, että eräs ylikersantti tuli
uskoon.
–
Oli mukava tavata tuo sama mies
myöhemmin Helsingin Saalemissa, jonne
hän oli uskoontultuaan liittynyt,
Pentti kertoo.
Oman
paikkakunnan asukkaille Pentti
on tullut tutuksi lehtikaupoilla jo
yli 60 vuoden aikana. Joka
joulu häntä odotetaan. Elämänsä aikana
tuhansia hengellisiä lehtiä
levittänyt Pentti myi viime joulunakin
370 lehteä ja lahjoitti myyntivoittovarat
Nepalin lasten auttamiseen.
Mistä
tällainen auttamisen motiivi?
–
Kun olen katsellut tv-uutisista esimerkiksi
Afrikan lasten nälänhätää ja
kurjia elinolosuhteita, se
on koskettanut minua syvästi. Olen
kokenut, että en voi vierittää vastuutani
toisille, vaan auttaminen on
minun oma tehtäväni, Pentti
puhelee.
Raamatun
etiikka on hänelle selvä.
–
Sanaan on kirjoitettu, että ilman tekoja
usko on kuollut. Jos lähimmäisten
huutava avun tarve ei
herätä meissä uskovissa lähimmäisenrakkautta ja
aitoa halua auttaa,
olemme pakanoitakin pahempia. Sanotaanhan
Johanneksen kirjeessäkin:
”Jos joku, jonka toimeentulo
on turvattu. näkee veljensä
kärsivän puutetta mutta sulkee
häneltä sydämensä, kuinka Jumalan
rakkaus voisi pysyä hänessä?”
Luotettavat
kasvot keräykselle
Varojen
kerääjät ovat myös kristillisissä yhteisöissä
aiheuttaneet välillä julkisia
kohuja talousepäselvyyksillään ja
väärinkäytöksillään. Tällainen
herättää helposti epäluottamusta ei-uskovien
piirissä.
Pentti
Waldénin hankkimaa henkilökohtaista
luottamusta muualla
ilmi tulleet skandaalit eivät hetkauta.
Hän on myynyt ensin itsensä
aitona lähimmäisenä ja
sitten esittämänsä asian. Tällainen on
tuonut luotettavan maineen myös
helluntaiseurakunnan paikalliselle
työlle.
Jälleen
tänä keväänä Pentti innostaa seurakuntalaisia
mukaan Eväät
elämään -keräyskampanjaan.
–
Uskosta osattomat ihmisetkin haluavat
mielellään antaa, kun
asia esitetään heille oikealla tavalla.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...