'Pastori voi tehdä vääriä hommia' - Onni Haapala siirtyy uusiin tehtäviin

Onni Haapala siirtyy elämänsä käytävällä eteenpäin. Vuoden alusta lukien hän kohtaa seurakuntapäättäjiä avainasiakkuuspäällikön roolissa. - Olisin pastoriaikoina itse tarvinnut monenlaista tukea, Haapala sanoo. (Anssi Tiittanen)
Onni Haapala siirtyy elämänsä käytävällä eteenpäin. Vuoden alusta lukien hän kohtaa seurakuntapäättäjiä avainasiakkuuspäällikön roolissa. - Olisin pastoriaikoina itse tarvinnut monenlaista tukea, Haapala sanoo. (Anssi Tiittanen)

Anssi Tiittanen

(27.12.2022) Onni Haapala on vuodenvaihteessa aloittamassa kustannusyhtiö Aikamedian avainasiakkuuspäällikkönä. Hän siirtyy tehtävään medialähetysjärjestö IRR-TV:n missiokoordinaattorin ja henkilöstöjohtajan tehtävistä. 

Juuri missiomiehenä Haapala onkin tullut tutuksi seurakuntien päättäjille viime vuosina. Se löytyi -kampanjassa oli mukana noin 150 helluntaiseurakuntaa, ja moni hoiti yhteyksiä mission kattojärjestöön Haapalan kautta.  

Takana on myös monta alueellista Mahdollisuus muutokseen -missiota, joita Haapala oli mukana kätilöimässä viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

 

Koordinaattorin puhelin on hiljentynyt viime viikkoina. Valtakunnallinen missio on ohi, jälkipuinnitkin pitkälti tehty.  

Keravan toimitalolla päättyvän vuoden henkisessä ilmapiirissä tuntuu AlfaTV-kanavan konkurssi. 

Vaikka julkisuudessa oli paljon tunnettujen osaomistajien ja sijoittajien nimiä ja kuvia, AlfaTV:n pääomistaja lähes 60 prosentin osuudella on ollut IRR-TV. 

Myös osalle medialähetysjärjestön työntekijöistä AlfaTV muodosti osan työnkuvasta. Pihapiiriin nousseelle, suurelle ja vielä uudenkarhealle Hilton Media Centerille pohditaan uutta käyttöä AlfaTV:n valojen sammuttua. 

IRR-TV on aloittanut AlfaTV:ltä jääneellä kanavapaikalla omien ohjelmien lähettämisen. 

 

Onni Haapala pitää kertyneet lomat joulunpyhinä ja suuntaa sitten uutta kohti. Siirtyminen Aikamedialle ei liity AlfaTV:n konkurssiin. 

– Tein työtä missioiden hyväksi, ja työ oli projektiluontoista. Pidän ajatuksesta, että uudessa roolissa kysymys on erilaisesta, prosessinomaisesta työstä, siitä, miten seurakunnat voisivat viestiä paremmin sisäisesti ja ulkoisesti ja miten Aikamedia voisi siinä auttaa.   

Aikamedia kustantaa kirjoja ja lehtiä, muun muassa Ristin Voittoa. Lisäksi se tarjoaa nykyisin viestintä- ja tilitoimistopalveluja. Suomen Helluntaikirkon ja helluntaiseurakuntien omistama yritys laajentaa palvelutarjontaansa lähiaikoina muun muassa uudella digiympäristöllä. 

 

Onni Haapalalla, 48, on taustalla myös vuosien työjakso pastorina Ruotsin Södertäljessä, Lempäälässä ja viimeiseksi Hämeenlinnassa. 

Hämeenlinnan-vuosille sattui korona-aika. Pastorin piti keväällä 2020 improvisoida seurakunta pikaisesti nettikokousten maailmaan. 

Haapala muistelee ironisen kaihoisana yhtä alkupään puolen tunnin verkkokokousta, joka jouduttiin taltioimaan neljä kertaa. 

Ensimmäisellä kerralla ääni ei kuulunut. Seuraavalla kerralla audiota oli liikaakin eli ääni meni ruvelle. Kolmas otto – edelleen siis sama kokous alusta pitäen toteutettuna – keskeytyi, kun pilvipalvelusta loppui tila. Kaksi aiempaa ottoa olivat vieneet kapasiteetin punaiselle. 

 

Kapasiteetti alkoi tässä vaiheessa olla kortilla pastorillakin. 

– Mietin, että olen aivan väärä ihminen yrittämään tällaisen pyörittämistä, Haapala sanoo, nyt naurahtaen. 

Kokemus vääriä hommia tekevästä pastorista siivittää Onni Haapalan ajatuksia uuden edessä. 

– Työntekijöillä menee nykyisin paljon aikaa taustatoimintojen, kuten juuri viestinnän, pyörittämiseen. 

– Jos mietin, mitä olisin itse pastorina aikanaan kaivannut, se olisi ollut osaaminen ja ammattimainen apu näissä asioissa, joissa omaa osaamista ei ollut. 

Haapala ottaa esimerkiksi seurakunnan visualisuuden, sen, miltä verkkosivut, tiedotteet, sosiaalinen media ja muut materiaalit näyttävät. 

– Nykyaika on sitä, että jos ei näy, ei oikein ole olemassa. Ihmiset myös odottavat visuaalisuudelta jo ammattimaisuutta. Itselläni ei ollut sellaiseen osaamista eikä monella muullakaan pastorilla. Aikamedialla sen sijaan voi olla, Haapala pudottelee. 

 

Onni Haapalan nimi Aikamedian yhteydessä on monelle tuttu, mutta eri henkilön osalta. 

Haapalan isä, Onni Haapala vanhempi työskenteli 1990- ja 2000-luvuilla johtajana Aikamediassa ja sitä edeltäneessä kustannusliike Ristin Voitto ry:ssä sekä sitä ennen Helluntaiherätyksen raamattuopistolla. Isä-Haapala muun muassa kätilöi nykyisen yhtiömuotoisen Aikamedian ja toi IK-opiston sen nykyisille sijoille Keuruulle.  

Pojan mukaan isä-Onnin työ näkyi kotiarjessa eniten siinä, että kirjallisuus ja lehdet olivat läsnä. 

– Joululahjaksi saimme usein hengellistä luettavaa, ja myös äänitteet tulivat tutuiksi. 

Ajatus siitä, että Aikamediassa on nyt jo toinen Onni Haapala, ei Haapalassa itsessään aiheuta erityisiä tuntemuksia. 

– Minun on täytynyt löytää oma tieni. En koskaan ajatellut, että tulisin tekemään samoja asioita kuin isä. Toisaalta olen huomannut, että luonteessamme ja kutsumuksessamme voi olla samoja piirteitä.  

Onni Haapalan pikkuveli, pastori Waltteri Haapala on Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Veljessarjasta tunnetuksi henkilöksi on noussut myös tohtori Leevi Haapala, joka johtaa taidemuseo Kiasmaa. Veljessarjan vanhin, runoilijana tunnettu Vesa Haapala, toimii yliopistonlehtorina Helsingissä.

 

Hiljattain eläköitynyt tunnettu rikosylikomisario Tero Haapala on veljesten serkku. 

 

Omaa tietä etsiessään Onni Haapala opiskeli nuoruudessaan musiikkia ja myös laskentatoimen merkonomiksi. Pastorivuosina tuli mietittyä, oliko nuoruuden opiskeluilla merkitystä. Missiokoordinaattorina sisäinen merkonomi pääsi esiin, kun Exceleiden oli oltava järjestyksessä. 

Nyt myynnin vastuutehtäviin siirtyvällä Haapalalla taas on plakkarissa missiovuosien satona päivittynyttä seurakuntakentän tuntemusta. 

– Uskoisin, että minulla on melko realistinen käsitys siitä, mikä seurakuntien tilanne tällä hetkellä on, ja eihän se ruusuinen ole. 

– Olemme vanheneva herätysliike, jossa kaivataan kipeästi uusia ulostuloja nimenomaan evankelioinnin saralla. 

– Tietenkään en ole nyt tekemässä mitään yksin, eikä seurakuntiin voi mennä besserwisserinä kertomaan, miten täytyy toimia. Mutta jos voin tulla palvelemaan yhdessä toisten kanssa, olen tyytyväinen, Haapala pohtii.



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan