”En halua tehdä asioita rutiinin vuoksi”

Palveleminen on rakkautta

Asja Jaarmon synnyinseuduilla Jakutiassa pakkasta voi olla pitkän talven ajan noin 60 astetta ja kesäisin lämmintä 40 astetta. Sellaiset olot kasvattavat ihmiseen sitkeyttä ja periksiantamattomuutta. Kuva: Seppo Haavisto

Espoolaisen Asja Jaarmon silmissä pilkahtelee elämänilo, joka tuo valoa harmaaseen talvipäivään. Asja on tv-tuottajana työskentelevä neljän lapsen äiti, mutta hänellä riittää innostusta ja tarmoa moniin muihinkin asioihin.

Kun Asjaa pyytää kertomaan, millaisissa vapaaehtoistehtävissä hän on ollut mukana, hän vastaa naurun saattelemana.

– Kysy ennemminkin, missä en ole ollut. En osaa puhua enkä esiintyä suuren ihmisjoukon edessä, mutta olen toiminnallinen ja minua kiinnostavat monenlaiset asiat.

– En osaisi elää, ellei minulla olisi aina jokin projekti meneillään. Palveleminen on minulle rakkauden kieli.

Yksi esimerkki mielenkiinnon kohteista on Vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Se oli Asjalle suorastaan intohimo monen vuoden ajan, kunnes hän muutti perheensä kanssa Lappeenrannasta nykyiseen kotikaupunkiinsa. Doulana eli synnytystukihenkilönä toimiminen on ollut Asjan mielestä upea kokemus. Lappeenrannassa hän ahersi muutaman vuoden ajan myös sotilaskotisisarena. Viimeisin tempaus oli Mission Possible -järjestön vaatekeräys Bulgarian romanilapsille. Asja oli mukana organisoimassa keräystä Lappeenrannassa ja viemässä ”äitiyspakkauksia” perille köyhiin romanikyliin.

– Haluan auttaa ja rohkaista ihmisiä eteenpäin elämässä. Se on minun tapani elää, hän pohtii.

Pitkä matka Suomeen

Asjan elämäntavassa voi nähdä yhteyden hänen lapsuutensa elämänpiiriin. Asja syntyi Koillis-Venäjällä Jakutiassa, joka kuului siihen aikaan Neuvostoliittoon. Lapsuusmuistoissaan hän näkee ihmiset viettämässä aikaa yhdessä. Jos joltakulta loppui lääke, oli luonnollista pyytää sitä vaikka naapurilta. Tai jos joltakulta loppui ruoka, oli itsestään selvää, että hän oli tervetullut toisten ruokapöydän äärelle.

– Oli ongelma mikä tahansa, se ratkottiin yhdessä. Ilot ja murheet jaettiin toisten kanssa. Samanlaista yhteisöllisyyttä kaipaisin tänne Suomeenkin.

Asjan toinen isoäiti karkotettiin perheensä kanssa Inkerinmaalta Siperiaan toisen maailmansodan aikana. Karkotuksen syy oli suomalaisuus. Elämä oli aloitettava uudestaan ankarissa olosuhteissa.

Toinen isoäiti oli neljässä työpaikassa ja kasvatti yksin seitsemän lasta.

– Mummojeni oli jatkettava elämää eteenpäin. Ei heillä ollut vaihtoehtoja.

Isoäidit ovat antaneet Asjalle esikuvan sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta. Omalta äidiltään Asja on oppinut, ettei koskaan pidä luovuttaa. Tälle neuvolle oli käyttöä, kun Asja muutti 1990-luvulla vanhempiensa ja siskonsa kanssa Jakutiasta Suomeen inkerinsuomalaisten paluumuuton mahdollistaneen lain turvin.

Kahdeksan tuhannen kilometrin matka Siperiasta Lappeenrantaan oli pitkä paitsi maantieteellisesti myös kulttuurisesti. Kotoutuminen ei tapahtunut kivuttomasti, mutta Asja selviytyi eteen tulleista vastoinkäymisistä ja löysi oman paikkansa uudessa kotimaassaan.

Jalat veivät alttarille

Ateistisen maailmankuvan keskellä kasvaneella Asjalla oli lapsuudessaan hyvin vähän kosketuskohtia kristinuskoon. Mummo oli kyllä uskossa, ja joskus hän siunasi lapsenlapsiaan.

Tädiltään Asja oppi tavan kiittää jokaisesta päivästä.

– Täti sanoi, että jos et lue Raamattua etkä rukoile, voit kuitenkin kiittää jokaisesta päivästä ja siunata seuraavan päivän. Noudatin pitkään tätä neuvoa rutiininomaisesti.

Asja Jaarmolla ei ollut eikä ole edelleenkään taipumusta kysellä, miksi elämässä tapahtuu erilaisia asioita.

– Otan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Olen kyllä kokenut koviakin koetuksia, jotka voisivat johtaa vaikkapa katkeroitumiseen tai tunteiden turruttamiseen päihteillä, mutta onnekseni olen varjeltunut tällaiselta.

Asja ei etsinyt tietoisesti Jumalaa, mutta jokin sai hänet menemään kirkkoon, kun hän oli käymässä lapsuutensa kotikaupungissa Nerjungrissa. Tilaisuuden lopussa pappi kysyi, haluaisiko joku vastaanottaa Kristuksen sydämeensä.

– En osaa selittää, mitä tapahtui, mutta jalkani vain veivät minut alttarille. Siellä puolestani rukoiltiin. Ihmiset olivat iloisia, halasivat ja antoivat minulle Raamatun.

Asja pitää uskoontuloaan Jumalan ihmeenä ja osoituksena hänen armostaan.

– En voisi kuvitella luopuvani uskostani, koska olen saanut kokea Jumalan läsnäoloa ja hänen johdattamiaan ihmeellisiä asioita.

Seuraavana kesänä täti pyysi Asjaa mukaan Love for Kids Russia -järjestön leirille. Näillä vuotuisilla leireillä venäläislapsille annetaan terveysvalistusta ja kerrotaan rakastavasta taivaan Isästä. Leiristä tuli yllättäen yksi Asjan elämän käännekohdista, sillä siellä hän tutustui nykyiseen aviomieheensä.

Järki ja tunteet

Asja ei perusta uskoaan tunteisiin.

– Koen asioita tietenkin myös tunteiden kautta mutta toimin ja teen päätöksiä yleensä järjen perusteella. Uskon järjellä, että Jumala on minut pelastanut. Jos pyydän, että hän johdattaa minua, en ollenkaan epäile, etteikö hän johdattaisi. Miksi muuten uskoisin häneen?

Raamatun henkilöistä Asja samaistuu voimakkaimmin Marttaan.

– Olen ehdottomasti Martta eli se, joka toimii. Yritän oppia olemaan myös paikallani ja kuuntelemaan hiljaisuudessa Jumalaa, mutta tunnustan, että minun on helpompi nousta ja tehdä asioita.

Asja kuvailee itseään määrätietoiseksi ihmiseksi. Hän ei ryhdy tekemään mitään rutiinin vuoksi, vaan kaikella pitää olla jokin tarkoitus.

– Olen intohimoinen ihminen. Odotan Jumalalta vielä paljon enemmän kuin tähän asti olen saanut kokea. Tahtoisin sukeltaa syvemmälle hänen tuntemiseensa ja löytää tarkoituksen, jota varten olen olemassa. En halua vanhana harmitella asioita, jotka jäivät tekemättä.

Sirpa Juvonen

Teema
51

Tietosuojalauseke

Palveleminen on rakkautta

Pitkä matka Suomeen

Jalat veivät alttarille

Järki ja tunteet

Teema51

Teema
51