Valkoisiin huiveihin verhoutuneet
ihmiset istuvat
puoliympyrässä ruohikolla. Kaukaa tulleiden
vieraiden saavuttua paikalle he
kumartuvat eteenpäin ja ovat
hiljaa. Rakkaus ja myötätunto on
käsinkosketeltavaa.
Päivi Tuokkola istuu
puiselle penkille
ihmisten eteen ja nostaa huivin
silmilleen. Hiljaisuuden rikkoo
nyyhkytys, joka tarttuu paikalle tulleisiin
ihmisiin. Tämä on ensimmäinen
vierailu alueella lähetystyöntekijä Samuel Tuokkolan äkillisen
kuoleman jälkeen, ja häntä
syvästi rakastaneet ihmiset ovat
tulleet suremaan yhteistä menetystä.
Fidan
Itä-Afrikan ja Lähi-idän aluejohtaja
Ari Joensuu ja Itä-Afrikan
lähetystyön aluepäällikkö Päivi
Tuokkola tekivät lokakuussa matkan
eteläisessä Etiopiassa sijaitsevaan
vuoristokylään, jossa Samuel
Tuokkola oli tehnyt työtä reilun
kolmen vuoden ajan.
Tämän
työn kautta syrjäisessä kylässä
on valmennettu 27 puskapappia kohtaamaan
alueella asuvia ihmisiä.
Samuel Tuokkolan ja hänen
etiopialaisen työkaverinsa näkynä
on ollut kouluttaa viidessä vuodessa
50 puskapappia, joista jokainen
perustaa seurakunnan.
Syrjäkylien
uskolliset
Aamuvarhaisella
alkanut matka muhkuraisella
tiellä on vienyt meidät lumoavan
kauniilla vuorenrinteillä sijaitsevaan
Boron kylään. Oromo-heimoon
kuuluvat kyläläiset ovat
hartaita muslimeja ja saavat elantonsa
maanviljelystä.
On
kuin astuisimme satoja vuosia ajassa
taaksepäin. Majojen ruohokattojen läpi
puskee harmaata savua,
naiset kantavat puukuormia hartioillaan
ja paljasjalkaiset lapset kirmaavat
pitkin ruohokenttiä vuohien
perässä.
Paikalliseen
tapaan läsnäolijat käyvät
suukottamassa ja halaamassa vierailijoita.
Tervehtimisien jälkeen
menemme uusittuun kirkkorakennukseen. Ulkoiset
puitteet ovat vaatimattomat: saviseinät ja -lattia,
puiset huterat penkit ja vinot ikkunat.
Nämä Samuel Tuokkolaa syvästi
kunnioittaneet ihmiset kuuntelevat
vierailijoiden tervehdyksiä ja
ottavat osaa suruun. Heidän
tapansa olla läsnä ja lohduttaa on
sydäntäsärkevän kaunista. Heidän
kasvoiltaan loistaa jotain
kuolemaa suurempaa, Jeesuksen antama
toivo.
Päivi
Tuokkola kertoo rakkaaksi tulleille
veljille ja siskoille puolisonsa viimeisistä
hetkistä ja siitä, miten
Jumalan suunnitelmat ovat erilaiset
kuin ihmisen. Hän lopettaa puheensa
muistuttaen kuulijoita siitä,
että työ ja näky jatkuvat läsnäolijoiden uskollisuuden
kautta.
Kohti
iloa ja uusia haasteita
Yhteisen
surun lisäksi on myös syytä
suureen iloon. Pääsemme osalliseksi
kastejuhlasta. Värikkäisiin
viittoihin pukeu tunut kuoro johdattaa kasteelle menijät
laulaen ja tanssien kylän läpi.
Lapset juoksevat perässä, ja
talojen seinustoille kerääntyy ihmisiä
katsomaan kulkevaa joukkoa.
Matkan varrelle jää vaaleanpunainen
moskeija, joka muistuttaa
siitä, että olemme todistamassa suuria
ihmeitä; muslimeita kääntyy
elävän Jumalan puoleen.
Kylän
reunalla sijaitseva joki toimii
kastepaikkana. Tänään kastettavia
on yli kaksikymmentä, mikä
on paikallisen evankelistan mukaan
vähän – usein he saavat
iloita lähes sadasta kastettavasta.
Kastejuhlan
jälkeen väki palaa takaisin
kylään laulaen ja julistaen Jeesuksen
suuruutta. Ari Joensuu puhuu
kirkkoväelle Jumalan hyvistä
suunnitelmista jokaista ihmistä
varten rohkaisten jatkamaan hyvin
aloitettua työtä. Jumalanpalveluksen
jälkeen ruokailun
lomassa puskapapit kertovat
kohtaamisistaan vuorenrinteillä asuvien
borolaisten kanssa.
Uusia puskapappeja on kuusi,
joista neljä saadaan kolmeksi vuodeksi
palkattua Samuel Tuokkolan
muistorahalla. Seuraava
tärkeä haaste ja rukousaihe onkin
puskapappien valmentamisen
ja työn koordinoinnin jatkuminen.
Katja
Köykkä
Mikä
puskapappityö?
Puskapappi
tarkoittaa pastoria tai
evankelistaa, joka toimii
saavuttamattomalla syrjäseudulla.
Puskapapit pyrkivät
tekemään kristinuskoa tunnetuksi
ja perustamaan uusia
seurakuntia.
Koulutusohjelma
syntyi 2000-luvun
taitteessa suomalaislähettien Teuvo ja Linnea Kopran aloitteesta, ja
sen suorittaneita on jo tuhansia. Työmuoto
sai alkunsa havainnosta,
että Itä-Afrikassa moni
hengellisen työn tekijä
ei ollut saanut järjestelmällistä opetusta
kristinuskosta. Puutteelliset
pohjatiedot altistavat
ylilyönneille ja
epäraamatulliselle opetukselle.
–
Koulutus on nostanut työntekijöiden
ammattitaitoa oleellisesti
erityisesti raamatuntulkinnan osalta,
lähetystyöntekijä Samuel Tuokkola arvioi
Ristin Voiton
haastattelussa
(49/2010).
Samuel
ja Päivi Tuokkola alkoivat
kouluttaa puskapappeja Tansaniassa
vuonna 2002
ja siirtyivät vuonna 2009
Etiopiaan. Samuelin osalta
työ tuli päätökseen viime
keväänä, kun hän menehtyi sairauskohtaukseen.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...