Ovet auki evakoille – Maailma seuraa ja kommentoi tilannetta Gazassa, Israelissa omaa surua hoidetaan auttamalla maan sisäisiä pakolaisia

Kaikki evakkoon lähteneet israelilaiset eivät saa valtiolta tukea, vaan osa on vapaaehtoisen avun varassa. Kolme pakolaisperhettä kävi tilannettaan läpi yhteisellä aterialla Ruut Ben-Yosefin matkustajakodissa lokakuussa. (Kuvat Ruut Ben-Yosef)

24.11.2023 | Anssi Tiittanen

Viikon ajan oli hyvin hiljaista, Jordanjoen laaksossa Roi moshavilla vieraskotia pitävä Ruut Ben-Yosef kuvailee ensimmäisiä shokintäyteisiä päiviä terrori-iskujen jälkeen.

Israelin nykyajanlasku meni uusiksi tiistaina 7. lokakuuta. Monelle elämä jakaantuu aikaan ennen ja jälkeen iskuja.

– Lähellä Gazan rajaa eläneet eivät uskaltautuneet päiväkausiin ulos kodeistaan.

Sitten oli aika lähteä liikkeelle. Ben-Yosefinkin ovikello alkoi soida.

Israelin evakuointioperaatiossa maan kansalaisia on liikkeellä vakavimpien arvioiden mukaan jopa puoli miljoonaa. Kysymys on saman suuruusluokan joukosta kuin Karjalan evakot Suomessa sotien aikana. Maan sisäiset pakolaiset muodostavat Israelissa jo noin viiden prosentin väestöryhmän.

Ruut Ben-Yosefin mukaan Israelissa evakkoja autetaan se mitä pystytään. Moni heistä on löytänyt luonnollisesti tiensä sukulaisten hoiviin. Toisaalta on paljon myös niitä, joita kuljettavat, ruokkivat ja majoittavat ennestään tuntemattomat ihmiset, kuten Ben-Yosef, joka haastatteluhetkellä on Golanin kukkuloilla palauttamassa vuokra-autoa. Auto tarvittiin kuljetuksiin, kun Ben-Yosefin ylläpitämään majataloon tuli uusia ihmisiä.

"Syitä, miksi toiset ovat jääneet paikoilleen, on monia."

Pyyteettömällä auttamisella on raadollisempi reunuksensa.

– Moni on sanonut, että ainoa selviytymiskeino itselle on auttaa muita.

– Elämme edelleen suruaikaa iskujen jälkeen, ja nyt tuntuu, ettei suru pääty ollenkaan. Kaikki, joiden kanssa olen jutellut, kertovat univaikeuksista ja ahdistuksesta.

Ruut Ben-Yosefin mukaan auttaminen ja ovien avaaminen hieman keventää stressiä ja traumaa, mutta ei poista sitä, pikemminkin kenties lykkää eteenpäin asioiden todellista kohtaamista.

– Totuus on se, että mitä enemmän mennään eteenpäin, tuska vain lisääntyy. Kyseessä on koko kansan tuska, jota yritämme jakaa.

Iskuista on kulunut muutama viikko. Raketteja on Gazan puolelta ammuttu Israelin aloittaman vastahyökkäyksen jälkeenkin päivittäin.

Hälytysapplikaatiot piippaavat ihmisten puhelimissa, ja taivaalla näkyy rakettien savujuovia. Vaikka Israel nyt tunnetusti moukaroi ja runnoo Gazaa, Israel on edelleen myös torjuva osapuoli Hamasin hyökkäykselle.

Osa nykyistä traumaa on Hamasin lokakuun iskun täydellinen yllättävyys. Israelilaisten luotto omiin asevoimiin on ollut perinteisesti hyvin vahva – onhan suuri osa miehistä ja naisistakin suorittanut pitkän ja perusteellisen asepalveluksen.

– Armeijaa kohtaan on nyt luottamuspulaa. Ihmiset kyselevät, miten maailman paras armeija ei pystynytkään suojaamaan heitä.

Ruut Ben-Yosef, 60, on itse asunut Israelissa 35 vuoden ajan.

Vastavalmistunut kirkon nuorisotyöntekijä suuntasi Pyhälle maalle. Hän on Israelissa työskennellyt muun muassa musiikinohjaajana ja opettanut viulun soittoa.

Ben-Yosef toimi myös 20 vuotta King’s Kids Jerusalem -työn johtajana, ja hän on koko ajan tehnyt muutenkin aktiivisesti lapsi- ja nuorisotyötä. Omaan perhekuntaan kuuluu kaksi aikuista tytärtä.

Virallisen Israelin valtion turistioppaan lisenssin hän sai vuonna 2015. Ben-Yosefin järjestö Sarigim tekee hyväntekeväisyystyötä.

Roi moshavi on osoittautunut rauhalliseksi ja varsin turvalliseksi kyläyhteisöksi.

– Tämä on tällainen vähemmän kiinnostava paikka. 150 asukasta, nelisenkymmentä perhettä keskellä ei mitään, Ben-Yosef sanoo helpottuneen sarkastisesti.

– Olemme onnellisesti sivussa kaikesta, tänne ei ole mielekästä ampua raketteja.

Rauhaa ja hiljaisuutta ovat arvostaneet myös matkustajakodin vieraat.

Iskujen jälkeen Ben-Yosefin asukkaina on ollut muun muassa Ukrainan juutalainen perhe, joka muutti Israeliin vain päätyäkseen uuden konfliktin jalkoihin.

– He siirtyivät äskettäin etelään Eilatiin. Isoisän terveydentila vaati muuttoa, samoin nuorten opiskelun jatkaminen.

Niin, poikkeusoloista huolimatta arkea on jatkettava.

Evakoita on ainakin kahdenlaisia. Pakkoevakuoiduille kansalaisille on järjestelty asumiset, ja he saavat valtion rahallista tukea. Tämän lisäksi on pakolaisten joukko, joka on lähtenyt vapaaehtoisesti ”vähemmän vaarallisilta” alueilta. He ovat jokseenkin omillaan ja muiden ihmisten avun varassa.

Sosiaaliseen mediaan syntyi nopeasti erilaisia ryhmiä ja viestiketjuja, joissa kyseltiin ja tiedotettiin mahdollisista väliaikaisista majoituspaikoista.

– Laitoin itsekin tietoa tällaisiin kanaviin ja poistin sitä mukaa kun omat paikat tulivat täyteen.

Ruut Ben-Yosef pohtii parhaillaan lisätilan vuokraamista, koska tarvetta sille on todennäköisesti vielä ainakin kuukausien ajan.

– Pakolaisten määrä olisi vielä paljon suurempi, jos kaikki vaarassa olevat olisivat lähteneet liikkeelle.

Syitä, miksi jotkut ovat jääneet, on monia. Toisilla on maapalsta hoidettavanaan, toisilla iäkkäitä omaisia, joiden terveys ei kestä matkustamista.

Syynä voi myös olla köyhyys ja se, että koko omaisuus on kiinni kodissa. Ihmiset yksinkertaisesti päättävät jäädä aloilleen kaiken uhalla.

Minkälaisena ajatukset tulevaisuudesta avautuvat kriisin keskellä?

Ruut Ben-Yosef huokaa puhelimessa. Tilanne ei lietso luomaan lennokkaita tulevaisuudenvisioita.

– Ennen muuta toivon sitä, että Jumalan valtakunnan työ täällä voisi mennä eteenpäin. Tietysti toivon rauhaa ja turvaa.

– Viime aikoina olen rukoillut sitä, että ihmiset alkaisivat kysyä uskonasioista ja että mahdollisimman moni löytäisi pelastuksen. Että ihmiset täällä rohkaistuisivat kääntymään Messiaansa puoleen.