Antti Hirviniemi on Turun helluntaiseurakunnan nuorten aikuisten ja perhetyön pastori sekä työnohjaaja.
Kun kaipaan piristystä, soittelen kitaraa tai lähden koiran kanssa kuvaamaan lähiluontoa.
Lapsuuden haaveammattini oli puuseppä, joka minusta tulikin. Mutta totuus itsestäni tai puusepän työstä ei vastannut haavekuvaani, joten lähdin opiskelemaan teologiaa.
Minusta tuli pastori, koska olen halunnut olla tukemassa ihmisiä heidän tutustuessaan elämän merkittävyyksiin.
Perheeni mielestä olen hyvää seuraa.
Omasta mielestäni olen ihan jees. Ne, jotka ovat eri mieltä, eivät ehkä ole tavanneet minua parhaimmillani.
Harrastan musiikkia ja valokuvausta, ja seuraan ahkerasti Facebookia.
Terve karismaattisuus tarkoittaa älyllisesti rehellistä, uteliasta, itsekritiikkiin kykenevää ja toista ihmistä kauniisti kohtelevaa uskoa.
Jumalanpalvelusten pitäisi alkaa yhdessä sopivaksi katsottuna ajankohtana.
Trump-keskustelu pääsi yllättämään. En arvannut, että länsimainen presidentti neuvonantajineen voisi hoitaa hommiaan tuollaisella otteella.
Minua ärsyttää vääjäämättömyys, jolla maailma näyttää ajautuvan kohti konflikteja.
Pelkään joskus pahan voittavan hyvän.
Unelmoin talven taittuvan kevääseen, aivan lähiviikkoina. Luonnon värien muutos talven sinisistä sävyistä juhannuksen yltäkylläisyyteen ihastuttaa joka vuosi.
Osaan uida myötä- ja vastavirtaan. Molemmat taidot ovat osoittautuneet tarpeellisiksi.
Haluaisin oppia lisää ihmisestä, kynsien lakkaamisesta, valokuvaamisesta, Jumalasta, psykologiasta, laulun tekemisestä, Raamatusta, teologiasta, yhteisöjohtamisesta ja skull carving -taiteesta, muutamia mainitakseni.
Jeesus on salaperäinen ja tutunoloinen, etäinen mutta jotenkin lähellä kuitenkin. Keskipiste, jota kohti haluaisin kulkea, vaikka huomaan reittini välillä kiemurtelevan.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...