Luottamus Jumalaan yhdistää Riitta ja Markku Kansasta
Onnellinen yllätys
Jumala on luottamuksen arvoinen, Riitta ja Markku Kansanen ovat huomanneet oman elämänsä monissa vaiheissa.
Usko ja luottamus Jumalaan ovat olleet Riitta ja Markku Kansaselle elämän tärkeimmät asiat. Kaukana toisistaan kulkeneiden henkilöiden polut kohtasivat ja yhdistyivät yli kolme vuotta sitten, kun he menivät naimisiin. Sitä ennen oli ehtinyt tapahtua paljon molempien henkilökohtaisessa elämässä.
Punkalaitumella syntyneen Riitan (o.s. Kakko) lapsuudenkoti oli uskovainen. Uskonratkaisunsa hän teki 11-vuotiaana. Kutsu lähetystyöhön sai alkusysäyksen Riitan ollessa nuorisopäivillä Salon työväentalolla.
– Kokouksessa kysyttiin, kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle niin, että Jumala voi johdattaa vaikka lähetystyöhön. Olin saanut Mirja Paukulta lahjaksi kiinalaisen nuken, ja jotenkin rakastuin sen myötä kiinalaisiin, Riitta Kansanen kertoo.
Reitti suljettuun Kiinaan avautui Indonesian, Taiwanin ja Hongkongin kautta.
– Missionuoret, Youth with a Mission, tuli Suomeen vuonna 1973. Lähdin seuraavana vuonna heidän mukanaan Tanskaan kymmenen viikon kurssille ja osallistuin myös aktioihin. Olin Englannissa kieli- ja raamattukoulussa vuosina 1975–1978. Olin opiskellut perushoitajaksi ja työskentelin Meilahden sairaalassa sekä Auta Lasta ry:n lastenkodissa odotellen, että ovet lähetystyöhön avautuisivat. Vuonna 1983 lähdin Indonesiaan Ebeneser-
laivalle, joka haaksirikkoutui samana vuonna.
Johdatusta joka käänteessä
Riitalla on voimakas kokemus siitä, miten Jumala voi vahvistaa oman suunnitelmansa.
– Olin Bangladeshissa, kun sain samana päivänä postitse kirjeen, kasetin ja kortin. Kaikissa oli sama viesti, joka pohjautui Jesajan kirjan jakeeseen 45:2. Koin Pyhän Hengen läsnäolon. Kirjoitin pastorillemme, ja pian Oulun helluntaiseurakunnasta saapuikin viesti, että saan mennä Taiwanille milloin vain. Näin tapahtui vuonna 1984. Taiwanilta menin Hongkongiin ja vasta myöhemmin, vuonna 1999, Manner-Kiinaan. Työskentelin Kunmingissa hylättyjen vauvojen osastolla vuoteen 2003 asti. Sain olla rakkauden lähettinä kylmän ja kovan maailman keskellä, Riitta sanoo.
Riittaa pyydettiin perustamaan lastenkotia Ninglangin vuoristoseudulle. Hän koki lastenkotia perustettaessa erityistä Jumalan huolenpitoa.
– Projektin aikana en kertaakaan pyytänyt rahaa keneltäkään enkä laittanut edes pankkitilinumeroa ystäväkirjeisiini. Lähtiessäni projektista meillä oli päivittäin sata henkilöä syömässä lämpimän aterian kolmesti päivässä.
Riitta palasi Suomeen vuoden 2009 lopulla ja jäi eläkkeelle seuraavana kesänä.
– Muutin lapsuuteni kotikunnaille Saloon. Aloin turhautua, vaikka yritin touhuta sitä sun tätä. Jumalalla olikin aivan erityinen suunnitelma. Ystäväni näki rukouksessa ilmestyksen tyhjästä kirjasta. Viimeisellä sivulla oli hääkuva, jossa minä olin toisena osapuolena. Toisella kertaa ystäväni sai tiedonsanat: ”Riitta, Jumala on varannut elämääsi yllätyksen, josta sinä et tiedä, mutta kun se toteutuu, tulet hyvin onnelliseksi.” Itse näin parin viikon välein kaksi unta, joissa minulle annettiin timanttisormus, Riitta kertoo.
Kahdesti leskeksi
Markku Kansanen on syntynyt Toijalassa uskovaiseen perheeseen.
– Tulin uskoon 7-vuotiaana. Muutin armeijan jälkeen Ruotsiin. Menin naimisiin Raija-
Liisan kanssa vuonna 1967 ja muutimme Kanadaan 1975. Tyttäremme Helen syntyi neljä vuotta myöhemmin. Hänen ollessa vain 3,5-vuotias Raija-Liisa kuoli äkillisesti Salossa vieraillessamme, Markku kertoo.
Markku avioitui Vancouverin suomalaiseen seurakuntaan kuuluneen Anjan kanssa saman vuoden joulukuussa.
– Sain paljon tukea seurakunnasta. Olin 12 vuoden ajan vanhimmistossa ja toimin seurakunnan rahastonhoitajana 28 vuotta. Vietimme noina vuosina normaalia perhe- ja seurakuntaelämää, Markku kuvailee.
Eteen tulivat ajat, jolloin Markku joutui luopumaan myös Anjasta.
– Kun Anjan rintasyöpä uusiutui, sen toteamisesta oli kulunut jo 16 vuotta. Alkoi yli seitsemän vuoden taistelu, kunnes Jumala otti hänet pois. Se oli määrätynlainen prosessi, joka päättyi vuonna 2015. Olin väsynyt ja menettänyt toivoni. Rukoilin, olisiko Jumalalla minulle kolmatta ihanaa puolisoa.
Noihin aikoihin Riitan ystävä kysyi, saako hän antaa eräälle henkilölle Riitan sähköpostiosoitteen.
– Ajattelin, että jos tämä on Jumalasta, en halua laittaa jarruja päälle, Riitta hymyilee.
Tuliaisena sormus
Sähköpostitse lähetettyä tekstiä syntyikin runsaasti ja Skype-yhteys lisäsi Riitan ja Markun kiinnostusta toisiinsa. Seuraavana keväänä Markku saapui Saloon ja asui vuokra-asunnossa viiden kuukauden ajan. Hän toi Riitalle tuliaiseksi timanttisormuksen.
– Olimme yhdessä päivittäin ja otimme kaikki asiat avoimesti puheeksi: terveystiedot, siisteysasiat ja makutottumukset, Riitta ja Markku kertovat nauraen.
Häitä juhlittiin 10. syyskuuta 2016 Salon helluntaiseurakunnassa. Kansaset asuivat Kanadassa yhdeksän kuukauden ajan. Nyt heidän yhteinen, kaunis kotinsa sijaitsee Espoossa.
Riitta oli nuorena tyttönä antanut Jumalan käyttöön oman elämänsä ja luopunut haaveistaan olla naimisissa.
– Olen saanut kaiken sen, minkä minä itse tai joku muukin on voinut ajatella minun menettäneen. Olisin silti menettänyt paljon enemmän, jos olisin valinnut inhimillisesti katsoen helpomman tien, Riitta Kansanen sanoo.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...