”On tärkeää rukoilla, mutta myös teoillamme on vaikutusta”

Anna Lehmuskoski on tamperelainen teologian ja pian myös yhteiskuntatieteiden maisteri sekä helluntailainen seurakunta-aktiivinen nainen.

Kun kaipaan piristystä, vaihdan kotona huonekalujen järjestystä. Olen varmaankin oppinut tavan äidiltäni, joka myös on innokas järjestyksenvaihtaja. Konkreettinen muutos tavaroiden tai jopa huoneiden järjestyksessä auttaa ajatuksia uusille urille ja antaa uskoa siihen, että elämässä on mahdollisuuksia muutokseen paljon enemmän, kuin mitä osaan ajatella.

Ystävieni mielestä olen hauskaa seuraa, fiksu, syvällinen, empaattinen kuuntelija ja stressaantuneena ärtyisä.

Omasta mielestäni olen syvästi tunteva, helposti innostuva, kriittinen, skeptinen ja sarkastinen, mutta myös lojaali, rakastava ja toisten ihmisten erilaisuutta kunnioittava.

Lapsena haaveammattini oli eläintenhoitaja, luokanopettaja ja hieman myöhemmin McDonald’sin tarjoilija.

Nyt työskentelen pitkään ja hartaasti velkaa käsittelevän sosiologian graduni parissa, sokean luterilaisen papin henkilökohtaisena avustajana ja kaikenlaisissa sekalaisissa oheisprojekteissa. En vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta toivon erilaisten palasten muodostavan jossain kohtaa mielekkään kokonaisuuden.

Minua ärsyttää huono organisointi, ennakkoluuloisuus ja haluttomuus asettua toisen ihmisen asemaan. Viime aikoina suuria ärsytyksen tunteita on aiheuttanut myös kenkien mukana sisälle kulkeutuva hiekoitussora.

Unelmoin arjesta, jossa olisi aikaa juoda rauhassa aamukahvia ja tyhjää tilaa tehdä asioita hetken innoittamana.

Pelkään oman heikkouteni ja tarvitsevuuteni myöntämistä toisille sekä tilanteita, joissa jollekulle tapahtuu jotakin pahaa enkä osaakaan auttaa.

Tahtoisin parantaa maailmaa tekemällä siitä oikeudenmukaisemman. Yhtenä konkreettisena tekona sen eteen olin viime syksynä järjestämässä Mekkovaihtarit-nimistä tapahtumaa, jossa kannustimme ihmisiä ajattelemaan omaa kuluttamistaan ja tiedostamaan vaateteollisuuteen liittyviä eettisiä ongelmia.

On tärkeää rukoilla asioiden puolesta, mutta toivoisin etenkin kristittyjen heräävän tajuamaan sitä, että myös meidän teoillamme on vaikutuksia. En halua itse seisoa seurakunnan lavalla puhumassa Jeesuksesta vaatteissa, jotka joku jossain maailman toisella puolella on ommellut liian pienellä palkalla, huonoissa työoloissa ja pahimmassa tapauksessa alaikäisenä ja työhön pakotettuna.

Kirjoitan Naispastori-blogiin, koska mielestäni on sekä raamatullisesti perusteltua että teologisesti kestävää ajatella, että naiset ja miehet voivat toimia seurakunnassa tasavertaisissa rooleissa. En kuitenkaan halua riidellä aiheesta, mutta koska uskon blogimme asiaan, ajattelen, että sen edustama näkökulma ansaitsee tulla kuulluksi.

Parhaan kuulemani kohteliaisuuden on varmaan sanonut isäni, joka kerran luonnehti minua sanalla ”erilainen”. Äkkiseltään se ei ehkä kuulosta kohteliaisuudelta, mutta hakeudun helposti puolustamaan erilaisia ja joukkoon sopimattomia, koen tarvetta kyseenalaistaa tuttuja tapoja erilaisella toiminnalla ja siten helposti koen itse olevani erilainen ja väärä. Ajattelen, että isä näki minussa sen, että erilaisuuteni ei ole vain kapinaa vaan aitoa halua löytää asioiden syvempiä merkityksiä.

Helluntailainen identiteettini on ollut yksi elämäni isoista prosesseista. Toisinaan edelleen kaipaan hiljaisempaa, vähemmän tunteellista ja enemmän ulos omista seurakuntapiireistämme suuntautuvaa kristillisyyttä, mutta toisaalta rakastan helluntaiherätystä ja näen siinä paljon hyvää.

Jeesus on pelastajani, jonka luokse aina uudelleen palaan, koska ei ole ketään muuta.