”Nyt olen Jumalan tarkoittama ihminen” – Pauli Puirava iloitsee perheestään ja kasvusta, jonka Jumala on saanut hänessä aikaan
Elina Rautio
Tulin uskoon pääsiäisenä 2014 voimakkaan kokemuksen kautta. Havahduttuani todellisuuteen tajusin, että minulla olisi pitkä matka sellaiseksi ihmiseksi, joka minun kuuluu tässä maailmassa olla.
Uskoontuloni jälkeen vietin aikaa Jumalan ja Raamatun äärellä päivin ja öin. Seurakuntaan mennessäni ihmettelin, miksei siellä tapahdu mitään sellaista, mistä Raamatussa puhutaan. Pian aloin itsekin suorittaa uskoa, minkä ymmärsin vasta viime kesänä uupumuksesta toipuessani.
Sanoin Jumalalle uskoon tultuani, että kaipasin perhettä, mutta aikaisempien epäonnistumisten vuoksi en laittaisi tikkua ristiin. Sitten tapasin seurakunnassa New Yorkista Suomen-lomalla olevan Johannan. Koska Johanna oli vain käymässä, pyysin hänet hyvää aavistamatta syömään. Menimme naimisiin neljä kuukautta seurustelun aloittamisesta, ja nyt meillä on kaksi poikaa.
Oma perhe on enemmän kuin olin uskaltanut toivoa. Samalla avioliitto ja vanhemmuus ovat kasvattaneet minua paljon. Viime syksynä keittiössä istuessani ymmärsin, että ihan kaikki elämässäni siihen mennessä tapahtunut oli johtanut juuri tuon pöydän ääreen juuri tämän vaimon ja näiden lasten kanssa. Samalla tajusin, että 30 vuoden tunnekehityksen aukko oli kuroutunut umpeen ja nyt olin se henkilö, joksi Jumala on minut tarkoittanut.
Olen kiitollinen perheestä ja ystävistä. Ilman yhteyttä toisiin ihmisiin elämä olisi hirveän yksinäistä. Olen myös kiitollinen Jumalan antamista mahdollisuuksista. Helposti unohdamme, että elämme Suomessa vaihtoehtojen yltäkylläisyydessä. Sellaista vapautta ei ole kaikilla.
Jeesus on kaikki. Ilman hänen läsnäoloaan elämäni muuttuisi sietämättömästi. Ongelmien keskellä helposti ajattelen kaiken olevan itsestäni kiinni. Jumalan läsnäolossa asiat asettuvat oikeaan perspektiiviin.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...