”Nuoret kaipaavat toisten esimerkkiä”

Hengelliset aiheet ilmestyivät keskustelupalstoille ja julkkisten Instagram-postauksiin. Kunnat etsiytyivät kriisiyhteistyöhön seurakuntien kanssa. Teologi Kati Tervo-Niemelä pani merkille muutoksen suomalaisten suhtautumisessa hengellisyyteen.

– Nyt kriisissä näkyy, kuinka avoimesti monella taholla mediassa puhutaan hengellisyyden merkityksestä.

Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professorina toimiva Tervo-Niemelä on tutkinut hengellisyyttä monelta kantilta: rippikoululaisten, työntekijöiden, kirkosta eronneiden, median ja kuolemanpelon näkökulmasta.

Tervo-Niemelän viimeisin artikkelijulkaisu käsittelee tamperelaisten rippikoulunuorten uskon muutosta aikuistumisvaiheessa, ikävuosien 15 ja 25 välillä. Tutkimus osoittaa, että kotona annettu uskonnollinen kasvatus vahvistaa merkittävästi nuoren uskoa – mutta lähinnä silloin, kun siihen osallistuvat molemmat vanhemmat.

– Se yllätti, miten tärkeää on nuorelle, että koti oikeasti yksimielisesti tukee nuoren uskonnollista kasvua ja että molemmat vanhemmat ovat mukana siinä.

Nämä nuoret etääntyvät uskosta muita epätodennäköisemmin tai kokevat harvoin isoja heilahteluja uskossaan.

Jos uskonnolliseen kasvatukseen osallistuu vain toinen vanhemmista, kehityskulku on lähempänä uskonnottoman kasvatuksen saaneita.

Yksi suomalaisten nuorten uskoon keskeisesti vaikuttava tekijä on rippikoulu. Juuri rippikoulunsa päättäneistä noin 70 prosenttia kertoo sen vahvistaneen uskoa. Sen jälkeen kehitys eriytyy – kodin vaikutus alkaa näkyä.

– Niille nuorille, jotka eivät ole saaneet uskonnollista kasvatusta kotoa, on tyypillistä etääntyä uskosta [rippikoulun jälkeen] ja myöhemmin nuoruudessa vielä lisää.

Tästä on kuitenkin poikkeuksia.

Noin puolella nuorista usko oli kutakuinkin samalla tasolla 25-vuotiaana kuin 15-vuotiaana. Joka kolmas taas oli sekä oman arvionsa että pitkittäistutkimuksen vertailun perusteella etääntynyt uskosta.

– Etääntyminen ei ole ainut suunta, johon kuljetaan, Kati Tervo-Niemelä kuitenkin muistuttaa.

Tutkimuksen nuorista noin joka seitsemäs koki lähentyneensä Jumalaa ja usko oli vahvistunut.

Nuoret ovat uskontokasvatuksen osalta varsin erilaisessa asemassa keskenään.

– Yllättävän paljon on nuoria, jotka sanovat olleensa kauttaaltaan uskonnottomuuden ympäröimiä.

Sen lisäksi, että uskonto ei näiden nuorten ole kodissa läsnä eivätkä he käy uskonnollisissa tilaisuuksissa, myös heidän kaverinsa pääsääntöisesti ovat uskonnottomia.

– Uskonnolliset vaikutteet kasautuvat tietyille.

– Yli puolet kasvaa kodeissa, joissa uskonnosta ei edes puhuta puhumattakaan, että se olisi jotenkin hengellinen tai arjen käytänteissä läsnä oleva asia.

Vaikka omat vanhemmat ja heidän antamansa uskonnollinen kasvatus vaikuttaa nuoren vakaumukseen eniten, muillakin läheisillä on merkitystä.

– Monet nuoret puhuivat oman isoäitinsä hiljaisesta uskosta. Hän ei tyrkyttänyt mutta omalla esimerkillään näytti, että usko on tärkeä. Se teki suuren vaikutuksen.

Myös seurakunnan työntekijällä tai samanikäisellä kaverilla saattaa olla suuri merkitys.

– Nuoret kaipaavat toisten esimerkkiä, ja sillä voi olla pitkäkestoinen vaikutus.

Ne, jotka suhtautuivat negatiivisesti uskontoon, nostivat toisaalta usein esiin median vaikutusta näkemyksiinsä.

– Media vaikuttaa eniten niihin, jotka ovat etäällä. Kun ei ole muita uskonnollisia vaikuttajia, niin silloin median vaikutus korostuu.

Uskonnollinen kasvatus toteutui tutkimukseen osallistuneiden nuorten lapsuudenkodeissa hyvin maanläheisellä tavalla.

– Ylipäänsä se, että koti rukoilee ja uskonnosta puhutaan.

Yksi tärkeä arkirutiinien osa oli iltarukous.

– Moni tajusi vasta aikuisena, miten merkityksellinen se oli.

Lapsena iltarukous saattoi tuntua pelkältä mekaaniselta suoritukselta.

– Aikuisena tajuttiin, että se jätti tosi suuren jäljen.

Miten tutkimuksen tuloksia voisi soveltaa käytännössä?

– Mielestäni tulokset haastavat uskonnollisia yhteisöjä siihen, että perheitä täytyy tosi paljon rohkaista, että vanhemmat uskaltaisivat olla rohkeita oman uskonsa todeksi elämisessä kodeissa.

Tervo-Niemelä painottaa myös kodin rakastavan ilmapiirin merkitystä – ilman sitä uskonnollinen kasvatus jää hyvin vaillinaiseksi.

– Kodin lämpö ja hellyys ovat tosi tärkeitä.

Vanhemman lapselle antama esimerkki uskon todeksi elämisestä niin ikään kantaa pitkälle.

Tutkimuksen nuoret ovat syntyneet 80-luvulla. Tervo-Niemelä toteaa uskonnollisen kasvatuksen sittemmin entisestään vähentyneen kodeissa. Mikä saa suomalaisvanhemmat arkailemaan uskonnollisen kasvatuksen antamista? Tervo-Niemelä näkee osasyyksi pohjoiseurooppalaisen ajattelutavan, johon ei kuulu uskonnosta ääneen puhuminen.

– Sitä pidetään hirveän yksityisenä asiana.

Toisaalta uskonasioiden opettaminen saatetaan haluta jättää muiden vastuulle, esimerkiksi seurakuntien toimijoille.

– Se ajattelu, että uskonto on ammattilaisten juttu, liittyy tähän samaan.

Moni vanhempi saattaa turhaan arkailla hengellisessä kasvatuksessa. Kuten tutkimus osoittaa, jo esimerkiksi iltarukous kantaa pitkälle.

Miten suomalaiskotien uskontokasvatus vertautuu Euroopan tilanteeseen?

– Euroopan kontekstissa nimenomaan Suomi ja sen naapurimaat ovat niitä, joissa syystä tai toisesta uskonnolliselle kasvatukselle annetaan kaikista vähiten arvoa.

Uskonnollista kasvatusta arvostetaan Euroopan maista vähiten Virossa. Sen jälkeen tulevat järjestyksessä Ruotsi, Islanti, Tanska ja Norja. Suomi on listassa seuraavana, kuudentena.

– Keskimäärin Euroopassa annetaan uskonnolliselle kasvatukselle enemmän arvoa kuin meidän lähiympäristössämme, Tervo-Niemelä toteaa.

– Tekisi mieli sanoa, että otetaan välillä mallia muualta kuin Ruotsista!

Kati Tervo-Niemelä

* teologi ja kasvatustieteilijä

* käytännöllisen teologian professori Itä-Suomen yliopistossa

* tutkinut uskonnollisuutta rippikoululaisten, työntekijöiden, kirkosta eronneiden, median ja kuolemanpelon näkökulmasta