Kangasalla asuvan Kajavan perheen arki on hektistä. Viisitoista vuotta avioliitossa olleet Tanja ja Jukka myöntävät, että välillä yhteinen aika rajoittuu vain yhdessä nukkumiseen.
– Sellaisia viikkoja pyrimme kuitenkin välttämään ja varaamaan iltoja myös perheen yhdessäoloon. Myös loma-aikoina olemme yhdessä koko perhe, Kajavat kertovat.
Tanja on ateriapalvelujen tuotannonsuunnittelija ja Jukka esimiehenä VR:llä. He ovat molemmat opiskelleet korkeakoulututkinnon työn ohessa lasten ollessa vielä pieniä. Rakkaus seurakuntaan näkyy siinä, että pari on mukana avioparityössä, maahanmuuttajatyössä, musiikissa ja lapsityössä – ja riittääpä aikaa vielä median parissa häärimiseen.
Voi oppia kuuntelemaan
Miten ihmeessä Kajavat ehtivät vielä parisuhdettakin hoitamaan?
– Toimimme vapaaehtoisina ryhmänvetäjinä avioliittoleireillä ja olemme mukana seurakunnan avioliittotyötiimissä. Näissä työmuodoissa avioliittomme tunnesuhde on syventynyt. Leirit ovat tuoneet meille ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää on hoitaa avioliittoa.
Arjen keskellä suhteen hoitaminen tarkoittaa sitä, että on tehtävä tietoisia valintoja puolison hyväksi.
– Toistemme kuunteleminen ja ymmärtäminen on joskus haastavaa, mutta olemme opetelleet sitä ja kehittyneetkin siinä.
Tanja ja Jukka ovat sitä mieltä, että henkilökohtainen suhde Jumalaan on yksi tärkeimmistä vaikuttimista onnelliseen elämään ja avioliittoon.
Pariskunnalla on 7-, 11- ja 13-vuotiaat tytöt, joten vanhempien on jo helpompi järjestää kahdenkeskistä aikaa – piipahtaa vaikka yhdessä kaupassa tai käydä lenkillä.
– Joskus järjestämme lapset hoitoon ja teemme jotain mukavaa yhdessä.
Mies jarrutti mutta innostui
Tanja ja Jukka Kajava arvelevat synkkien avioerolukujen taustaksi sitä, että apua haetaan liian myöhään – silloin kun tahtoa suhteen korjaamiseen ei enää ole.
– Avioliittoleireillä olemme tavanneet pariskuntia, joille leiri on ollut viimeinen oljenkorsi hajoamassa olevaan parisuhteeseen. He ovat löytäneet avun ja jatkaneet onnellisesti yhdessä.
Mies painaa usein jarrua, kun aletaan puhua leirille osallistumisesta. Jukka myöntää, että alkuun näin oli heilläkin. Kun ensimmäinen leiri oli käyty, Jukka ehdottikin jo toiselle leirille lähtöä.
Leireiltä Kajavat ovat saaneet hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä kommunikointiin, kuuntelemiseen ja tunteiden ilmaisuun.
– Olemme tutustuneet toisiimme paremmin ja vaihtaneet ajatuksia aiheista, joista ei välttämättä muuten olisi koskaan tullut puhuttua.
Lapsiperheille seurakunnan tukea
Kajavat puhuvat säännöllisen suhteen hoitamisen puolesta. Silloin luottamus säilyy, vaikka joskus riideltäisiinkin, eikä suhteessa tapahdu erilleen kasvamista.
Jumalasuhdetta on myös hoidettava. Kajavat pitävät tärkeänä, että lapsiperheet kokevat olonsa tervetulleiksi seurakuntaan.
– Yhteys toisten uskovien kanssa on tärkeää kaikissa elämän vaiheissa. Myöskään avioliittoa vahvistavien aiheiden esillä pitämistä seurakunnassa ei pitäisi unohtaa.
PääkirjoitusAvioliiton merkitys Suomessa on murentunut. Näin toteaa Jyväskylän yliopiston perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen. Jo suurin osa perheen ensimmäisistä lapsista ja lähes puolet kaikista lapsista...
Miten onRistin Voiton numerossa 38 uutisoitiin, että Ison Kirjan lähetyslinjan suosio on laskenut, kun järjestöiltä on leikattu valtion tukea ja seurakunnillakaan ei ole entisenlaisia mahdollisuuksia sitoutua...
UutisetTampereella järjestettiin 10–11. syyskuuta Viisas elämä -messut. Mukana hyvinvoinnin ja kirjallisuuden messuilla oli myös tamperelainen kristillinen kirjakauppa Karismakirja.
UutisetPastori seurakunnanistuttaja Cai Talvio kuoli viime viikolla Helsingissä. Kuoleman aiheutti aivokasvain, jonka kanssa Talvio taisteli yli kymmenen vuotta.
UutisetHelluntailiikkeen yhteisten asioiden hoitaminen on löytänyt liikkeen satavuotisen historian aikana monenlaisia uomia. Luovaa lähestymistapaa siihen haettiin jälleen helluntaiseurakuntien rekisteröityj...
UutisetMikäli Kuorevedelle ei olisi luotu lentokoneteollisuutta ja mikäli Suomi ei olisi joutunut mukaan toisen maailmansodan myllerryksiin, ei Kuoreveden helluntaiseurakuntaa olisi todennäköisesti syntynyt...
UutisetKeski-Uudellamaalla järjestetty hyväntekeväisyyskampanja Operaatio Omena oli jälleen menestys. Puutarhoihin ja pihoihin kertyviä ylimääräisiä omenoita jaettiin tarvitseville yli tonnin painosta. ...
UutisetTuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vasta avioituneilla seurakuntanuorilla on usein löyhä sosiaalinen suhde uskonyhteisöihinsä, mutta lasten saaminen muuttaa tilannetta. The Portraits of American...
UutisetBaalin temppelin edustalla sijainneen riemukaaren jäljennös nousi New Yorkin kaupungintalon puistoon 19. syyskuuta. Yli 14 metriä korkean rakennelman alkuperäisesikuva sijaitsi Syyrian Palmyrassa 1 80...
UutisetVuonna 2014 Kiinan ja Pohjois-Korean rajalla vakoiluepäilyn vuoksi vangittu kanadalaislähetti Kevin Garrett pääsi tutkintavankeudesta Kiinassa toissa viikolla. Vapautuspäätös tapahtui pian Kanadan pää...
Kolumni”Älä tee itsestäsi numeroa. Luuletko olevasi jotakin?” Näillä sanoilla kasvatettiin suomalaislapsia vuosikymmenten ajan. Jos tätä ei sanottu ääneen, viesti välittyi katseesta: mene muualle siitä esiin...
MielipideAlajärveläinen lauluyhtye Kristoforos tuli 1970-luvulla tunnetuksi yksinkertaisista ja puhuttelevista lauluistaan. Yhtye teki yhteensä viisi äänitettä, joita kuunneltiin ja ostettiin paljon. Vuonna 19...
MielipideOlen seurannut mielenkiinnolla keskustelua musiikista. On keskusteltu siitä, millaista hengellinen musiikki ei saa olla ja millaista sen pitäisi olla.
MielipideRohkaistuneena Kari Hyttisen mielipidekirjoituksesta ”Vaeltakaa valkeuden lapsina” (RV 38) uskallan minäkin julkisesti yhtyä hänen ihmettelyynsä, joka koskee eräitä ilmiöitä nykyisessä helluntailiturg...
MielipideElokuussa järjestetyt Rio de Janeiron kesäolympialaiset ovat jo etääntymässä horisonttiin ja siirtymässä historian lehdille. Urheilumiehenä en malta kuitenkaan olla ottamatta esille näkökulmaa, joka j...
Muut”Kun pelastuu lapsena, koko elämä pelastuu”, toteaa Kids’ Action Nightien ”äiti” Piksu Hämäläinen. Sama motiivi kantaa myös muita lapsityön konkareita.
MuutEmma Marin elää ja vaikuttaa Rovaniemellä. Hänet tunnetaan laajasti lähinnä lasten parissa tekemästään työstä. Lahjakas ja monipuolinen nainen on jo vuosien ajan kirjoitellut kolumneja Luoteis-Lappi-n...
PikavisiittiDavid Lehtimäki on kevytmoottoripyörän omistava Royal Rangers- eli rangeriohjaaja Järvenpäästä. David puhuu toisena kotikielenään ruotsia, mistä on hänen mukaansa ollut hyötyä muun muassa rangereiden...