Näkökulma: Vahvistusharha

Profeetan tehtävä on tunnistaa hengessä tapahtuvia kehityskulkuja jo silloin, kun toiset eivät vielä niitä aavista, Esko Matikainen kirjoitaa.- Siksi tarvitsemme kipeästi profeettoja myös tähän aikaan ja seurakuntiemme keskelle
Profeetan tehtävä on tunnistaa hengessä tapahtuvia kehityskulkuja jo silloin, kun toiset eivät vielä niitä aavista, Esko Matikainen kirjoitaa.- Siksi tarvitsemme kipeästi profeettoja myös tähän aikaan ja seurakuntiemme keskelle

(12.5.2023) ”Nyt mereltä nousee pieni pilvi, miehen kämmenen kokoinen.” Tämän tunnetun lauseen sanoi meille tuntemattomaksi jäänyt palveluspoika, jonka profeetta Elia lähetti katselemaan merelle. Tuo viesti oli profeetalle kuitenkin se kauan odotettu viesti Jumalan maailmasta. Sade on tulossa, nyt on valmistauduttava kiireesti! 

 

Mitä me näemme, kun katsomme maailmaan? On helppo vakuuttaa itsensä siitä, että asiat ovat menossa huonoon suuntaan, siitä viestintävälineet pitävät huolta. Uutismarkkinat perustuvat huonoille uutisille, hyvillä ei synny juuri klikkauksia. Niinpä on luonnollista, että kaikki kielteisyys nousee puheenaiheeksi myös uskovien keskellä. 

Näitä kielteisiä uutisia seuloessa on kuitenkin tarpeen kysyä: Mitä sanoo Herran Henki? Onko myös hän sitä mieltä, että hyvä on hukkumassa ja paha perimässä kaiken? 

 

Profeetan tehtävä on tunnistaa hengessä tapahtuvia kehityskulkuja jo silloin, kun toiset eivät vielä niitä aavista. Siksi tarvitsemme kipeästi profeettoja myös tähän aikaan ja seurakuntiemme keskelle. Jos Uuden testamentin ajan seurakunta tarvitsi profeettoja, miten me voisimmekaan selvitä ilman? Tarvitsemme Hengen antamaa näkökykyä nähdä se, mitä Herra näkee ajassamme. Olemme jättäneet profeetan nimikkeen käyttämättä seurakunnissamme, ja varmaankin hyvästä syystä; profeetan tittelillä on tehty paljon pahaa itsevaltaisissa yhteisöissä. Olemme kuitenkin ongelmissa, jos työnnämme sivuun myös profeetallisen sanan ajastamme. 

 

Monien huonojen uutisten virrassa on myös asioita, jotka puhuvat päinvastaista kieltä. World Assemblies of God -verkoston piirissä on viime vuonna liikkeelle lähtenyt tavoite, joka kantaa nimeä MM33, eli kaksi vuosituhatta Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Vuoteen 2033 mennessä tavoitteena on miljoona WAGF-verkostoon kuuluvaa seurakuntaa. Seurakuntia on nyt 370 000 maailmanlaajuisesti, eli tavoitteen toteutumiseksi olisi synnyttävä 63 000 uutta seurakuntaa joka vuosi. 

Miten tähän pitäisi suhtautua? Ovatko nämä vain suuruudenhulluja numeroita, vai Herralta tullut näky? 

 

Käyttäytymistieteilijät puhuvat vahvistusharhasta, johon olemme inhimillisinä ihmisinä vaarassa joutua. Tällä tarkoitetaan sitä, että informaatiosta poimitaan aina vain niitä tietoja, jotka tukevat ennakkokäsitystämme. Niinpä on syytä pysähtyä ajattelemaan, mitä uutisia oma mieleni uutisvirrasta ammentaa ja mitä suodattaa pois. Onko peli menetetty vai toimiiko Jumala aktiivisesti ajassamme? 

Taivaanrannassa näkyy kenties vain miehen kämmenen kokoinen pilvi. Sen merkitys saattaa jäädä meiltä tunnistamatta, jos olemme varautuneet hengellisellä rintamalla vain huonoihin uutisiin. Profeetta Elia näki pienessä pilvenhattarassa vastauksen rukouksiin. Hänkään ei saanut vastausta heti ensimmäiseen pyyntöönsä, vaan toistuvasti lähetti apupoikansa tähystämään taivaalle. Lopulta hän kuuli uutisen, joka sai profeetan sydämen sykkimään. Jumala vastaa, sade on tulossa! 

Mitä taivaanrannassa näkyy? Mitä uutiset meille kertovat? 

 

Esko Matikainen 

 

Kirjoittaja on Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan