Helluntailiikkeen kasvun aikaan suuri osa siitä selittyi ahkeralla evankelioinnilla ja uusien seurakuntien perustamisella. Ollessani lapsi pienillä maaseutupaikoilla toiminut seurakuntamme istutti yhteen kolmesta kunnastamme oman seurakunnan. Sen kautta tuli uskoon paljon ihmisiä, ja seurakunnassa oli elämää myös kahden muun ”aiemman” paikkakunnan osalla. Uutta synnyttävä näky innosti.
On kansainvälisesti tutkittua, että uusien seurakuntien, toimipisteiden tai kampusten perustaminen on evankelioinnin tehokkaimpia välineitä. Uuden seurakunnan on välttämätöntä kasvaa, ja se on mahdollista uusien uskovien kautta. Jokainen uskoontulo motivoi koko uutta tiimiä eteenpäin.
Liikkeemme historia on täynnä tällaisia tarinoita.
Olen mieheni kanssa saanut olla istuttamassa seurakuntaa sekä Aasiassa, Saksassa että kolmen viime vuoden aikana Vantaalla. Projektin alussa tiimissämme oleva perhe tapasi pyöräillessään miehen, jonka kanssa syntyi syvä keskustelu. Seuraavana päivänä nyt johtotiimissämme palveleva Aku johti tapaamansa miehen tämän kotona Jeesukselle.
Edelliseen jumalanpalvelukseemme osallistui mies, jonka oli kutsunut mukaan Akun uskoon johtama henkilö. Tämä ensikertalainen antoi elämänsä Jeesukselle ja on jo tullut mukaan pienryhmään sekä vieraillut seurakuntalaisten luona.
Liikkeemme historia on täynnä tällaisia tarinoita, ja tarvitsemme niitä lisää kaikissa seurakunnissa. Tästä syystä Helluntaikirkolla on jo pari vuotta ollut toiminnassa startup-työryhmä, joka jatkaa aiempien strategiatiimien työtä ja tukee seurakuntien istuttamista Suomessa.
Kokonaisuudessaan kyse on omaa liikettämme laajemmasta asiasta: useat eri kirkkokunnat ja seurakuntaliikkeet ovat mukana näyssä, kouluttavat seurakuntien istuttajia ja luovat rakenteita mahdollistaen uusien seurakuntien syntymistä ja tukemista.
Parin viime vuoden aikana helluntailiikkeessä on alettu suunnitella ja myös aloitettu monta uutta seurakuntaistutusta. Tästä olemme myös Helluntaikirkon startup-työryhmänä todella kiitollisia. Itse olen saanut olla mieheni kanssa mukana työryhmässä sen alusta asti, ja viime kokouksessa iloitsimme siitä, että Helluntaikirkon ja Hyvä Sanoma ry:n yhdistyminen on konkreettinen siunaus myös seurakuntien istutusnäylle liikkeemme parissa. Samalla startup-työ on hyvässä linjassa tuoreen helluntaiseurakuntien Valloittava seurakunta -strategian kanssa, joka osaltaan vahvistaa seurakuntaistutuksen merkitystä osana herätysliikkeemme missionaalisuutta.
Yhdistymisen yksi pääsyy oli päällekkäisyyksien välttäminen ja resurssien tehostunut käyttö. Oli upeaa nähdä, kuinka moni palaverissa esiin tullut asia on mahdollista toteuttaa, koska näkyä on kantamassa aiempaa suurempi tiimi ja useammat olkapäät. Yhdistyminen toi käytännön resursseja moneen asiaan ja se vähentää työn kustannuksia.
Sillä tuella, millä edelleen mahdollistetaan Hyvän Sanoman ja seurakuntien tekemää laajaa evankelioivaa työtä, tuetaan myös seurakuntien istuttamista. Kiitetään jo nyt niistä ihmisistä, joita tämän kautta tulee uskoon. Usean yksilön, perheen ja suvun kohtalot tulevat muuttumaan, koska ihmiset oppivat tuntemaan Jeesuksen. Tämän – ihmisten iankaikkisuuden – takia yhdistyimme ja istutamme seurakuntia.
Veera Hug
Kirjoittaja palvelee Credo-kirkon istuttavana pastorina, Hyvä Sanoma ry:n hallituksessa ja Helluntaikirkon startup-työryhmässä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...