Kangasniemeläiselle poikamiehelle Aatu Pynnöselle ilmoitetaan profetian kautta, että
tulevaisuudessa yksi hänen lapsistaan lähetetään viemään sovituksen sanomaa
kaukaisille kansoille. Myöhemmin Pynnönen avioituu, ja profetiassa luvattu
lapsi, tytär Mirja Pynnönen, syntyy perheeseen vuonna 1924.
Näin sai alkunsa kansainvälisestikin
poikkeuksellinen lähetystie.
Äitinsä opastuksella Mirja koki
uudestisyntymän kansakouluiässä ja alkoi kertoa Jeesuksesta
koulutovereilleen. Hän oli hyvin määrätietoinen ja perusti koulutovereiden
kanssa välitunneilla toimivan rukousryhmän. Kohta siihen kuului 12 tyttöä,
vaikka ryhmäläisiä asian vuoksi kiusattiinkin.
Jo nuorena Mirja janosi Pyhän Hengen
täyteyttä ja rukoili asian puolesta kiihkeästi. Erään kerran lattiaa
lakaistessaan hän sai henkikasteen ja ylisti Herraa uusin kielin. Hänet
valtasi ilo ja rohkeus todistaa kaikille.
Ollessaan 17-vuotiaana myymässä
joululehtiä Mirjan sisimmässä alkoi kummuta laulun sanoja: ”Jos minne katson,
kaikkialla nään vainiot vaalenneina elopellon…” Myöhemmin sanoituksesta tuli
tunnettu lähetyslaulu.
Kun lähetyssaarnaaja Toimi Yrjölä piti Kangasniemellä kokoussarjan, Mirjan
lähetyskutsu vahvistui entisestään.
Pula-ajan lähetyskurssilla
Pynnösen perheen äiti oli kuollut huhtikuussa 1944, ja seuraavan
vuoden tammikuussa Mirja lähti Helsinkiin Yrjölän järjestämälle
lähetyskurssille. Sodan jälkeinen pula-aika merkitsi kurssilaisille uskon
varassa elämistä, ja usein paastorukouksiin saatiinkin ihmeellinen vastaus.
Kesälomalla Mirja sai isältä käyttöönsä
lahnaverkot. Ystävänsä Aili Kääriäisen kanssa hän sai suuria lahnoja, joita he suolasivat isoihin
pyttyihin. He keräsivät myös sieniä ja puolukoita lähetyskurssia varten.
Eräänä päivänä kurssilla pidettiin taas rukous-
ja paastopäivä. Profetioiden joukossa tuli sanoma, joka koski Mirjaa: ”Herra
lähettää kurssilaisista nuorimman ensimmäisten joukossa.”
Sanoma toteutui erikoisesti. Helsingin
Saalem-seurakunta oli lähettämässä lähetystyöntekijöitä Kiinaan. Laivapaikat
oli varattu Yrjölän perheelle sekä kolmelle yksinäiselle lähetille: Aira Kolkalle,
Helvi Taposelle ja Fia
Kuituselle. Fian äiti kuitenkin sairastui,
eikä Fia voinutkaan silloin vielä lähteä. Niinpä seurakunnanjohtaja Eino Manninen valitsi
21-vuotian Mirjan hänen sijaansa.
Uusi nimi amerikkalaisilta
Lähtöpäivä
13. maaliskuuta 1945 oli aurinkoinen. Suuri joukko Saalem-seurakuntalaisia oli
Helsingin juna-asemalla lähettejä saattamassa. Myöhemmin samana päivänä,
illan jo hämärtyessä he nousivat laivaan Turun satamassa.
Ryhmän matka suuntasi Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin.
Helvi Taponen ja Mirja Pynnönen jäivät San Franciscoon yhdeksäksi kuukaudeksi
piikomaan kerätäkseen matkarahoja, sillä Suomen Pankki ei vielä silloin
myöntänyt matkarahoja ulkomaille. Amerikkalaiset eivät osanneet lausua
Mirja-nimeä vaan sanoivat aina ”Mirjam”. Se jäikin
hänen pysyväksi kutsumanimekseen.
Päästyään seuraavana
vuonna Pekingiin Mirjam, Aira Kolkka ja Helvi Taponen menivät kielikouluun.
Heidän rahansa loppuivat kuitenkin kesken opiskelun. Nöyrtyneenä Mirjam lähti
rehtorin puheille ja kertoi, ettei heille kolmelle tullut mistään kannatusta
ja että he olivat toimineet vain uskon varassa.
Rehtori oli
huomannut naisten opiskeluinnon ja oli salaa kuunnellut seinän takaa heidän
palavia rukouksiaan. Hän lupasi, että he saavat opiskella kiinaa ilmaiseksi
niin paljon kuin tahtovat, kunhan eivät kerro toisille.
Innokkaasti nuori
suomalaiskolmikko opiskelikin ja oppi hämmästyttävän nopeasti. Eri maista
tulleet opiskelijat vaikeroivat vaikeita kiinan äänteitä ja ihmettelivät
suomalaisten nopeaa edistymistä.
Luoteja vuoteessa
Ping Yin vuoristokaupungista tuli
Mirjamin, Helvi Taposen ja Kerttu Sopasen yhteinen työkohde. Asukkaiden kiireettömyys, epärehellisyys ja
asioiden monimutkaisuus oli kärsimättömille ja suoraluonteisille
suomalaisille koettelemus; keskustellessa asioita ei saanut sanoa suoraan.
Joitakin kiinalaisia
kääntyi kristinuskoon, ja heidät kastettiin läheisessä joessa, mutta sitten
rosvot lähestyivät kaupunkia. Mirjam sairastui lavantautiin, ja hänet vietiin
sairaalaan. Tauti koituikin koko sisarkolmikolle pelastukseksi, sillä heidän
poissa ollessaan rosvot olivat hyökänneet ja tulittaneet kiivaasti kaupunkia.
Jopa Mirjamin vuoteelta löytyi luoteja.
Sitten Maon julmat sotilaat valtasivat maan, ja suomalaiset lähetit joutuivat
pakenemaan. Oli vuosi 1948, ja Mirjam oli silloin 24-vuotias. Hän myi äitinsä
vanhan ulsterin ja lehmännahasta tehdyt saappaat. Näin hän sai kokoon rahat
Thaimaan viisumiin. Lentoliput saatuaan lähetit lensivät Thaimaan Bangkokiin.
Riksan kyydistä nauttien he saapuivat lähetystyöntekijöiden Jukka ja Irja Rokan asunnolle.
Thaimaassa Mirjam
vieraili puhumassa myös kiinalaisissa seurakunnissa. Kerran hän oli saarnaamassa
maalattiaisessa rukoushuoneessa eikä huomannut erittäin myrkyllistä ”sadan askeleen
käärmettä” lattialla. Eräs mies löi käärmeen kepillä kuoliaaksi.
Mirjamin aiemmista
työtovereista Anna Ekroos jäi pitkäksi aikaa Manner-Kiinaan. Hänet
tuomittiin useita kertoja kuolemaan, mutta aina Jumala pelasti hänet.
Lisää sairastelua – ja takaisin kentälle
Mirjam oli viettänyt Manner-Kiinassa
kolme vuotta, ja myös Thaimaassa hän ehti olla kolme vuotta, ennen kuin hän
sairastui tuntemattomaan trooppiseen tautiin. Se pakotti hänet Suomeen
lomalle.
Helsingin Saalemissa
Eino Manninen puhkesi itkuun Mirjamin nähdessään; niin surkeaan kuntoon tämä
oli laihtunut.
Lempäälän
parantolassa Mirjam sai hyvää hoitoa. Sitten professori Aapeli Saarisalo kutsui hänet perheensä luo toipumaan
ilmenneestä selkävaivasta. Sairaslomavuoden päätyttyä Eino Manninen ei
uskaltanut lähettää hentoa Mirjamia uudelleen kentälle. Keski-Suomen
helluntaiseurakunnat ottivat hänet kuitenkin lähetikseen – helluntaivaikuttajien
Ensio Mustosen ja Uuno Palosen suosituksesta –, ja Mirjam siunattiin Taiwanin-työhön vuonna
1954.
Mirjam pääsi asumaan
Helvi Taposen ja manner-Kiinasta Taiwanille siirtyneen Anna Ekroosin luokse
Toufenin kaupungin lähistölle. Lähetystyöntekijäaviopari Tapani ja Lea Kärnä olivat työskennelleet läheisessä Chunanin
kaupungissa noin vuoden ja perustaneet sinne seurakunnan. Sisaret tekivät
lähetystyötä sekä Toufenissa että Chunanissa. He pitivät kokouksia myös
kolmensadan hengen teltassa, ja paljon ihmisiä lähti seuraamaan Jeesusta.
Eräässä vaiheessa
kuulijoiden joukkoon ilmestyi tatuoituja vuoristoheimolaisia, entisiä ihmissyöjiä.
Mirjam lähti tulkin kanssa Tarokovuorille julistamaan heille evankeliumia.
Kerran nuotion ääressä puhuessaan kansanjoukolle Mirjam joutui
kuolemanvaaraan: vihamieliset joukot piirittivät heidät ja yrittivät kivittää
Mirjamin hengiltä. Komissaarin lähettämät sotilaat ehtivät kuitenkin hätiin ja
vangitsivat kivittäjät, ja Mirjam selvisi säikähdyksellä.
Näistä ja muista Mirjamin seikkailuista
kerrotaan hänen elämäkertateoksessaan Maon saappaan alta Taiwaniin (Kangasniemen
helluntaiseurakuntayhdistys, 2007).
Myöhemmin uskoon tulleet kiinalaiset
läheisestä Tung Shistä pyysivät Mirjamia heidän luokseen julistamaan
evankeliumia. Pioneerityö oli Mirjamille ominta tehtävää, ja hän lähti sinne
mielellään. Hän aloitti työn homeisessa kokoushuoneessa, ja todennäköisesti
tuon työympäristön vuoksi hänelle kehittyi astma.
Aikaa myöten Mirjam sairastui myös jaloistaan
ja joutui loppuiäkseen turvautumaan kyynärsauvoihin. Omista vaivoistaan
huolimatta Mirjam sai vastauksena esirukouksiinsa nähdä suuriakin
ihmeparantumisia.
Tehtävä jatkuu Pohjolassa
Päästyään sairaseläkkeelle vuonna 1978
Mirjam sai uudet tehtävät Jumalan tarkalla aikataululla. Paluu Taiwanilta
Suomeen tapahtui Ruotsin kautta, missä oli käyttöä hänen kiinan taidoilleen
vietnamilaispakolaisten joukossa.
Ruotsissa vierähti vuosi. Sitten oli
edessä viiden vuoden sairastelujakso, joka oli samalla valmistelua tuleviin:
vuodet 1985– 1990 veivät Mirjamin kolmeen eri otteeseen Kiinaan, Taiwanille ja
Australiaan.
1990-luvun alussa Mirjamin palvelutyössä
tuon kaukaisen kansan – kiinalaisten – parissa kääntyi jälleen uusi lehti.
Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella asui paljon kiinalaisia opiskelijoita,
ja heidän parissaan tehtiin evankeliumin työtä. Eräänä kesänä Jorma ja Anneli Lahikainen, Eila Pelkonen ja Mirjamin työtoveri Helvi Taponen kokosivat kiinalaisia
leirille Pisminniemeen Kangasniemelle. Leiri sai jatkoa seuraavana kesänä, ja
parhaimmillaan leirillä oli 120 kiinalaista. Oli vaikuttava näky, kun Mirjam
kävelykeppeihin nojaten julisti evankeliumia kiinaksi iltanuotiolla keskellä
savolaismetsää.
Noiden leirien myötä Helsinkiin syntyi
kiinalainen seurakunta.
Näky Raamatuista
Tällä vuosituhannella Mirjam Pynnönen ei
sairastelujen vuoksi juuri päässyt liikkumaan kodistaan. Jumalalta saatu näky
kiinalaisista ei kuitenkaan haalistunut. Niin mannerkiinalaiset kuin
taiwanilaiset olivat joka päivä rukouslistalla.
Mirjamin vuoteen vierellä seinällä oli
Kiinan kartta. Kerran 1990-luvun alussa kartan äärellä rukoillessaan hänelle
sanottiin näyssä, että Suomesta viedään Raamattuja Kiinaan Venäjän reittiä
myöten.
Kun Mirjam myöhemmin kertoi tästä
näystään Avainmedian (silloisen Avainsanoman) toiminnanjohtajalle Jouko Rajalalle, järjestö päätti aloittaa
kiinankielisten Raamattujen painamisen ja viemisen Venäjän kautta Kiinan
seurakunnille. Toiminta oli luontevaa jatkoa Avainsanoman Venäjällä tekemälle
raamattutyölle, ja käytännön kuljetusjärjestelyistä huolehtivat juuri
venäläisuskovat.
Erityinen sydämenasia Mirjamille oli
Kiinan Yannanin maakunnassa tehtävä raamatunkäännöstyö paikallisille
vähemmistökielille.
Rakas äitihahmo
Mirjamin yhteydenpito Taiwanille niihin
seurakuntiin, joita hän oli perustamassa 50–60 vuotta sitten, jatkui tämän
vuoden syksyyn saakka. Seurakuntien pastoreita ja seurakuntalaisia vieraili
Kangasniemellä muutaman vuoden välein. Jo se toimii osoituksena siitä, että
Mirjamin työtä pidetään siellä yhä suuressa arvossa.
Ja niin sitä on arvostettu myös muista
maista kotoisin olevien Kiinan- ja Taiwanin-lähettien keskuudessa. Hänen
elämäntyönsä on merkittävä millä tahansa mittarilla mitattuna.
Marraskuun 23. päivä Mirjam Pynnönen
muutti Taivaan kotiin. Nyt ruhtinatar on perillä juhlapöydässä. Yli 70 vuotta
kestänyt palvelustehtävä on päättynyt ja voittopalkinto saavutettu. Mirjamin
valoisa, uskonhenkinen elämä kertoi Suuren Mestarin uskollisuudesta.
Kiitollisina siunaamme Mirjamin muistoa
yhdessä sisarusten, läheisten ja kaikkien teidän kanssa, jotka tunsitte hänet.
Mirjam Pynnösen siunaus pidetään
Kangasniemen helluntaiseurakunnassa 20. tammikuuta 2018 klo 12.00, ja
muistotilaisuus sen jälkeen Kangasniemen kirkon seurakuntasalissa.
Ruokailusta johtuen toivotaan ennakkoilmoittautumista sähköpostilla
jorma.lahikainen@ gmail.com tai puhelimitse 0400 506 665, 040 739 8540.
Mirjamin toivomuksesta pyydetään kukkatervehdysten sijaan tukemaan Kiinassa
tehtävää vähemmistökansojen raamatunkäännöstyötä:
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...