Muutto numero 24

Kesäkuinen muuttomme Várpalotan kaupunkiin Unkariin oli järjestyksessään kahdeskymmenesneljäs. Samalla se oli perheemme kolmas muutto ulkomaille. Voisi siis täydellä syyllä sanoa, että olemme rutinoituneita muuttajia. Totuus kuitenkin on, että muuttoon ei koskaan totu. Se on aina yhtä vaikeaa, vaikka uusi kotipaikka olisikin mieluinen.

Asuessamme Itävallassa vuosina 1991–2006 muutimme viidentoista vuoden aikana yhteensä kuusi kertaa. Paikalliset ihmiset pitivät meitä sen vuoksi jo vähän kaheleina. Itävaltalaiset itse nimittäin muuttavat koko elämänsä aikana keskimäärin vain kolme
tai korkeintaan neljä kertaa: ensin pois kotoa opiskelupaikkaan, sitten avioitumisen myötä ensiasuntoon ja myöhemmin omistusasuntoon. He pitävät muuttoa niin rankkana kokemuksena, että neljättä muuttokertaa verrataan kodin palamiseen maan tasalle.

Tämän laskutavan mukaan meidän kotimme olisi palanut jo ainakin 21 kertaa. Mutta olemme vielä elossa ja lähes täysin järjissämmekin.

 Emme ole kuitenkaan koskaan muuttaneet maallisen unelman tai hyödyn perässä vaan joka ikinen kerta kutsumuksen johdattamana. Täytyy myöntää, että tämä viimeisin muutto Unkariin on ollut jo vähän esimakua siitä itävaltalaisten neljännestä muuttokerrasta.
Muuttaminen suomalaisesta 120 neliön omakotitalosta unkarilaiseen sata vuotta vanhan kivikerrostalon 60 neliön kolmioon on koetellut omistushaluamme, koska niin monista tärkeistä tavaroista piti luopua. Oli tehtävä vaikeita valintoja, joita tehdessä huomasi myös oman romurakkautensa. Mutta silti noin 60 prosenttia nurkissamme viruvasta krääsästä
oli turhaa.
 
Muuttokuorma Unkariin tuli kahdessa erässä. Saimme hyvien ystäviemme avustamana rakentaa uutta kotia kirjaimellisesti hiki hatussa, kun lämpömittari näytti joka päivä yli 30 plusastetta. Toinen kuorma sattui tulemaan sellaisella hetkellä, että meillä ei ollut
kantomiehiä. Topakka vaimoni meni kysymään naapureilta apua. Hetkessä paikalla hyöri kymmeniä nuoria ja vanhempia auttajia. Muuttokuorma oli nopeasti purettu. Kiittelimme vuolaasti kantomiehiä ja -naisia.

Eräs hyvin roteva ja riski auttajamme sanoi, että tapaammekin sitten seuraavana  maanantaina kaupungintalolla. Paidanselkämys hiestä märkänä mies hyppäsi autoonsa ja kaasutteli takaisin työpaikalleen. Sain myöhemmin kuulla, että tämä kantomies oli
kaupungin varapormestari.

Muutossa joutuu aina luopumaan monista rakkaaksi tulleista asioista. Meille muutto yli
2 400 kilometrin päähän Keski-Eurooppaan merkitsi luopumista aikuisista lapsista ja viidestä lastenlapsesta. Välimatkan takia näemme heitä enää harvoin. Hyvät ystävät jäävät
aivan liian kauas, mutta sydämissämme he ovat aina läsnä.

Nyt on tullut aika tunnustaa, ettei tässä enää kovin monesti muuteta, sillä hiekka elämän tiimalasissa käy auttamatta vähiin. Se viimeisin muutto lienee helpoin, kun mitään ei tarvitse ottaa mukaan, eikä tarvitse myöskään huolehtia asunnon kunnosta.

Perillä muuttajaa odottaa maailman parhaan Puusepän valmistama, mittatilaustyönä tehty uusi, kaunis ja puhdas asunto.


Kari Honkanen

Kirjoittaja asuu Várpalotassa Unkarissa,jossa hän tekee puolisonsa kanssa työtä romanien parissa.