”Muutosta on ollut raskasta seurata” – Susanna Koivula on pujotellut mukana yhteiskunnan ja luterilaisen kirkon kehityksessä, eikä voi olla kokemaansa tyytyväinen

Kirkon nuorisotyöntekijä, Sanan- ja uskonnonvapaus ry:n aktiivi Susanna Koivula kasvoi 2000-luvun teini-ikäisenä kirkkoon, jossa rukous, Raamatun tutkiminen ja ihmisten kokemus uskoon tulemisesta olivat luonteva osa kirkon perustyötä. 

– Ovat ne sitä monin paikoin edelleenkin. Kirkossa kokoontuu monenlaisia yhteisöjä. 

Koivulan kotikunnassa Mäntsälässä kokoontui ja vaikutti yhteiskristillinen nuortenporukka, jossa oli nuoria helluntaiseurakunnasta ja luterilaisesta seurakunnasta. 

– Kyllä se oli ihanaa aikaa, Koivula, 36, muistelee nyt. 

– Meillä oli toiminnassa hengailun lisäksi vahva hengellinen puoli. 

Äänessä on kaihoa. Se kaikki tuntuu nyt olevan kaukana takana. 

Kirkossa on 2000-luvulla yhä voimakkaammin esiintynyt tietynlaista liberaalia hybridiuskoa, jossa omaksutaan kristillisiä perustotuuksia, mutta hylätään asioita, jotka koetaan hankaliksi tai vanhanaikaisiksi. 

– Teininä juttelin papin kanssa, joka ei voinut uskoa neitseestäsyntymiseen, mutta sanoi kyllä muuten uskovansa täysin Jeesukseen, Koivula kertoo. 

Kokemus oli 11-vuotiaana uskoon tulleelle nuorelle ristiriitainen.

      "Ei enää riitä, että torjutaan."

Seurakunnan ihmisistä tiesi melko hyvin, kuka edustaa liberaalimpaa ja kuka konservatiivisempaa ajattelumaailmaa. 

– Vaikka myös nuorisotyössä herätyskristillisyyteen selvästi suhteuduttiin kriittisesti, konservatiivisuus oli mielestäni kirkossa yleisesti kuitenkin tuolloin vielä se vahvempi voima. 

Koivula piti yläkoulussa hengellisiä aamunavauksia. 

– Musiikkina soitin Bass’n Heleniä, Terapiaa tai Juha Tapiota. Palautetta tulikin lähinnä musiikista, positiivista ja kielteistä. En kuitenkaan kokenut olevani kielteisesti erilainen. 

Koivulan lapsuus- ja nuoruusikä oli muutenkin ihan tavallista aikaa. Aika kului kavereiden kanssa hengaillessa ja harrastusten, kuten tanssin, parissa. Nuoruuteen kuului iloa ja kriisejä, ihastumisia ja haavoittumisia – ihan niin kuin kaikilla muillakin.

Vedenjakajakohtana luterilaisen kirkon hengellisten virtausten muutoksessa Susanna Koivula pitää juuri vuosituhannen vaihdetta. 

– Kun samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröiminen tuli mahdolliseksi vuonna 2002, ilmapiiri alkoi muuttua. 

Susanna Koivula aloitti vuonna 2010 opiskelut sosionomiksi ja kirkon nuorisotyöntekijäksi. Ammattikorkeakoulun ajattelun pääuoma oli jo hyvin liberaali. 

– Konservatiivinen ajattelu alkoi olla jo aika ei-toivottua. Perinteisiä näkemyksiä oli vaikeaa sanoa ääneen. 

Järvenpään Diakonia-ammattikorkeakoulun kampuksen messussa pappi esimerkiksi kritisoi kansanedustaja Päivi Räsästä. 

– Jälkikäteen harmittaa, etten lähtenyt kesken messun, vaikka mieli tekikin, Koivula sanoo nyt toteavasti hymyillen. 

– Koin muutenkin olevani opiskeluaikana tosi yksin arvojeni kanssa. Opiskelijoista vain yksi oli samanhenkinen siinä kysymyksessä, että Raamattu todella on Jumalan sanaa. 

Koivula korostaa, että luterilaisesta seurakunnasta on aina löytynyt hänelle myös hengellinen yhteisö, jossa usko ja ajattelu ei ole muuttunut. 

Vakaumus ja vanhoilliseksi koettu puhe on vienyt Susanna Koivulaa vaikeuksiin muun muassa hänen omassa seurakuntatyöyhteisössään, jossa häntä on usein kielletty sanomasta homoseksuaalisten tekojen olevan Raamatun mukaan synti. 

Koivula ei ole suostunut muuttamaan omaa opetustaan. Hän vetoaa esimerkiksi kirkon viralliseen kantaan avioliitosta. 

Tällä hetkellä Susanna Koivula on leipätyöstään opintovapaalla ja opiskelee media-alaa. Viime vuosiin kuului myös jakso Aito Avioliitto ry:n puheenjohtajana. 

– En ajatellut alun perin, että minusta tulisi puheenjohtaja. Iso tehtävä se on, ja tiesin, että helppoa ei tule olemaan. 

– Olin lukenut, kuinka konservatiivisia vaikuttajia vastaan hyökätään, heitä pilkataan, ja eri tavoin pyritään painamaan alas. Tiesin kyllä, että tehtävä tulisi vaatimaan uskoa, mutta myös, että tästä tulisi myös mielenkiintoista. 

Mutta miksi Koivula on halunnut tietoisesti asettua tulilinjalle? Luulisi olevan löydettävissä helpompiakin rooleja vaikuttaa. 

– On osa kutsumustani puolustaa kristillisiä arvoja. Olen aina tehnyt sitä. 

– Haluan ottaa rohkeasti kantaa siihen, mikä on Jumalan tahto, koska uskon, että se on aina ihmiselle hyvää. 

Maanantaina 24. tammikuuta Susanna Koivula oli mukana Päivi Räsäsen tukimielenosoituksena Helsingin käräjäoikeuden edustalla ja twiittasi oikeudenkäynnin kulkua lehdistöparvelta. 

Räsäsen oikeudenkäynti ja ensimmäisten homoliittojen virallistaminen sattuvat lähes tasan 20 vuoden päähän toisistaan. Koivulan mukaan oikeudenkäynti on jälleen yksi kulminaatiopiste kehityskulussa. 

– Pitkään vain pilkattiin ja haukuttiin, että olet vanhanaikainen, Koivula kuvailee Räsäsen asemaa. 

– Se ei enää riitä, että torjutaan. Nyt halutaan todeta, että näkemyksesi ovat lisäksi laittomia. Toivotaan, että lain koura tulisi ja viimein vaientaisi. 

Koivulalle Päivi Räsänen on esikuva. 

– Päivi on vain jatkanut, vaikka häntä kuinka on haukuttu ja solvattu. 

Räsäsen oikeudenkäynti ja mahdollinen tuomio koskettaa Koivulan mukaan laajoja ihmisryhmiä. 

– Moni alkaa pohtia, mitä voi puhua. 

– Kyllähän se, että omasta uskosta puhumisesta saattaa seurata sakkoa tai vankeutta, kuulostaa joltakin Afganistanilta. Tietysti suhteellisuudentaju täytyy säilyttää, ei täällä kuolema uhkaa. 

Pohjimmiltaan Koivula ei ole huolissaan tulevaisuudesta. 

– Minua on rohkaissut se Paavalin ajatus, että Jumalan sana ei ole kahleissa. Sitä ei mikään valta pysty estämään. 

Suurempana haasteena hän näkee kristittyjen sanoman laimentumisen pelon edessä. 

– Uskovat saattavat vaieta, ja se on tässä suurin riski.