”Suomi on provosoinut sodan Neuvostoliittoa vastaan. Suomi ampui Mainilan laukaukset ja hyökkäsi Neuvostoliiton kimppuun”, jauhoi Neuvostoliiton propagandakoneisto talvisodan alettua 1939.
Suomalaisia saapui Venäjän puoleisille Jäämeren rannikoille jo 1800-luvun puolivälin jälkeen. Alueelle heitä ajoivat etupäässä nälkävuodet, jotka koettelivat ankarasti Suomea. Paremman elämän toivossa lähteneiden etujoukossa olivat kuusamolaiset Kellinsalmen veljekset Taneli ja Heikki.
Kun suomalaisia saapui Venäjän puoleisille kalaisille Jäämeren rannoille, elettiin vielä keisari Aleksanteri II:n rauhallista aikaa. Hän piti ahkerista suomalaisista ja tuki rahallisestikin suomalaisten pääsyä elämisen alkuun.
Muurmannin ratatyöt toivat oman lisänsä asukkaisiin, ja vuoden 1918 jälkeen alueelle saapui Suomesta punakaartilaisia ja poliittisia pakolaisia. Lopulta suomalaisasustusta oli yli 50:ssä eri paikassa Golf-virran ansiosta sulana pysyvän Jäämeren rannikoilla.
Suomesta pappeja
Alueella oli vähän kirkkoja, ja nekin olivat ortodoksien pyhättöjä. Suomalaiset tulokkaat olivat kuitenkin uskonnoltaan luterilaisia. Ensimmäisenä pappina suomalaisten luokse saapui vuonna 1870 Kuolajärven (nyk. Salla) kirkkoherra J. F. Thauvón.
Retkeen oli Thauvónin innoittanut kaksi hänen seurakuntalaistaan, jotka olivat vuonna 1867 käyneet kausikalastamassa Muurmannin rannalla. Thauvón toteaa:
”Nämä tiesivät minulle kertoa, että Uurajoen varrella, likellä sen suuta, löytyi paljon suomalaisia uudisasukkaita. Mikä etenkin syvästi liikutti sydäntäni, oli se sanoma, että siellä oleskelevaiset maanmiehemme olivat peräti kaiken hengellisen hoidon puutteessa ja että he suuresti tätä puutettansa surivat. Minussa heti syttyi palava halu tehdä tutkintoretki niille seuduin kansalaisteni luokse ja samalla tarjota heille sitä apua ja neuvoa, jota he tärkeimmästi kaipasivat.”
Thauvónin avustuksella Uuran kylään ryhdyttiin puuhamaan myös kirkkorakennusta. Itse Aleksanteri II tuli hankkeen suojelijaksi. Hän myönsi luvan, jolla rakennuksen hyväksi kerättiin kaikissa Suomen kirkoissa yksi kolehti kahtena vuonna peräkkäin. Myös papit saivat lukukinkereissä vastaanottaa vapaaehtoisia lahjoituksia. Eri tavoin saatiin kokoon muhkeat 500 hopearuplaa, ja hanke saattoi alkaa.
Kirkon rakentajaksi valittiin Maurits Bergström, joka kävikin siihen viipymättä käsiksi. Eri tavoin suostuttelemalla Bergström sai myös hankkeeseen tarkoitetut hopearuplat säilytettäväkseen. Mutta saatuaan rahat käsiinsä hän pakeni vaivihkaa Pohjois-Amerikkaan, missä hän aloitti rahoilla uuden elämän. Uuralaiset olivat tyrmistyneitä. Myös pastori Thauvónille Bergströmin kataluus tuli suurena yllätyksenä ja pettymyksenä. Hänen oli sitä vaikea käsittää.
Suomalaisten pappien käynneille stoppi
Pappien vierailut eivät päättyneet tähän, mutta pikkuhiljaa Venäjän viranomaisten taholta pappien vierailuja ryhdyttiin katsomaan karsaalla silmällä, sillä pelättiin, että kirkonmiehet ovat Suomesta lähetettyjä vakoojia, jotka ottavat selvää Muurmannin rannoista aikeinaan vallata nämä.
Viimeinen Suomesta tullut pappi oli pastori J. R. Jauhiainen. Hän vieraili alueella vuonna 1889.
Vuodesta 1992 Muurmannin alueen suomenkielisten asukkaiden sielunhoito jätettiin tyystin Inkerin luterilaisten pappien käsiin – he kun eivät olleet niin epäilyttäviä.
Ilmapiiri synkkenee – vainot alkavat
Monista vastoinkäymisistä huolimatta vuosien ja vuosikymmenten saatossa suomalaisuus vain vahvistui alueella. 1930-luvulle saavuttaessa Muurmannissa oli suomenkielisiä sanomalehtiä ja suomenkielisiä kansakouluja peräti 24.
Vielä 1930-luvun alkuun saakka kaikki näytti hyvältä. Kuitenkin 1930-luvun loppupuolelle tultaessa Josif Stalin käänsi katseensa Muurmannin alueen ulkomaalaisväestöön ja ryhtyi vainoamaan heitä ankarasti. Suomalaisuutta ei enää suvaittu; suomalaiset koulut muutettiin venäjänkielisiksi ja lehdet lakkautettiin. Kaikista pahinta oli se, kun suomalaiskylien miehiä alettiin pidättää 1936–37 alkaen.
Erikoisinta tässä oli se, että pidätetyt olivat yleensä yhteisön etevimpiä ja ahkerimpia. Kylissä pidettyjen kuulustelun jälkeen heidät vain vietiin pois, eivätkä he yleensä enää koskaan palanneet.
Myöhemmin selvisi, että miehet oli tuomittu pikaisissa kenttäoikeudenkäynneissä kuolemaan tekaistujen syytösten perusteella. Suurinta osaa näistä viattomista miehistä kidutettiin ensin ankarasti, jotta heiltä saatiin puristettua tunnustus. He olivat muka Suomen valtion lähettämiä vakoojia. Tuomioihin kirjattiin: kansanvihollinen, yhteisön vihollinen tai yhteisen asian vihollinen. He olivat syytösten mukaan tulleet tuhoamaan nuoren Neuvostoliiton.
Jo näissä ensimmäisissä suomalaiskyliin kohdistuneissa vainoissa katosi Muurmannin rannoilta satoja suomalaismiehiä. Kylistä heitä saatettiin kerralla pidättää jopa 25.
Ihmisistä alkoi tulla pelokkaita ja säikkyjä, sillä kukaan ei voinut tietää, koska tulisi oma vuoro – elettiin suurta ahdistuksen ja pelon aikaa. Lopulta kyläläiset eivät uskaltaneet käydä kenenkään luona edes vieraisilla, koska siitäkin saattoi tulla vaikeuksia.
Toinen vainoaalto talvisodan jälkeen
Vainot eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä Neuvostoliiton ja Suomen välisen talvisodan jälkeen kesällä 1940 Kuolan niemimaan kaikki ulkomaalaistaustaiset asukkaat siirrettiin pois alueelta. Yleensä heillä oli vain muutama päivä aikaa jättää talonsa ja karjansa ja nousta junan härkävaunuun. Kukin pystyi ottamaan mukaansa vain sen, minkä jaksoi kantaa; kaikki muu oli jätettävä venäläisille.
Suurin osa suomalaisista siirrettiin Itä-Karjalaan ja pieni osa Altain vuoriston taakse. Kaikkiaan Kuolan niemimaalta karkotettiin noin 7 000 henkilöä, joista suomalaisia oli 4 400. Koko Muurmannin väestöstä suomalaiset olivat Stalinin taholta vihatuimmat.
Kolmas ja tuhoisin vainoaalto
Sen jälkeen kun jatkosota oli syttynyt Suomen ja Neuvostoliiton välille kesäkuussa 1941, häädettiin tuolloin Itä-Karjalassa asuvat Muurmannin suomalaiset Arkangeliin syksyllä 1941. Junamatkalla he saivat pärjätä omillaan. Nälissään he kaivoivat maasta matoja ja mädäntyneitä perunoita. Hädissään he yrittivät myös pyydystää koiria ja kissoja ja syödä eläinten raatoja.
Jo junamatkalla ihmisiä kuoli nälkään ja tauteihin, sillä junia seisotettiin tahallaan ja tarkasti vartioituina viikkokausia asemilla. Arkangeliin evakkojuna saapui marraskuun 10. päivänä 1941. Arkangelin metsissä elämä oli lohdutonta. Siellä 75 prosenttia suomalaisista nääntyi nälkään ja sen aiheuttamiin sairauksiin.
Kaiken kaikkiaan Josif Stalinin vainoissa henkensä menetti noin 60–75 prosenttia suomalaisista. Heidän osaltaan voidaan täydellä syyllä puhua kansanmurhasta.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...