Miten selvitä teinin kanssa? - Murrosikä voi olla koetinkivi sekä teinille että hänen läheisilleen

Ota teinin tunteet tosissaan. Hän saattaa kokea kaiken vahvasti, eikä kaipaa tähän liittyvää vähättelyä tai aliarvioimista. (Shutterstock)
Ota teinin tunteet tosissaan. Hän saattaa kokea kaiken vahvasti, eikä kaipaa tähän liittyvää vähättelyä tai aliarvioimista. (Shutterstock)

Anniina Jakonen 

1. Näe pintaa syvemmälle. Jos hänellä on lävistyksiä, mustanpuhuva pukeutumistyyli tai joka toinen päivä eriväriset hiukset, mitä sitten? Pukeutuminen ja ulkonäkö on teinille oman tyylin ja minän etsintää, joten kunnioita sitä. Vitsinäkin heitetyt kommentit voivat loukata. 

 

2. Huomaa hyvä. Murrosikäinen elää lapsuuden ja aikuisuuden välissä ja saattaa siksi kokea olonsa hyvin epävarmaksi. Muista, että kapina ja levottomuus johtuvat suurelta osin siitä. Hermostumisen sijaan hän tarvitsee turvaa ja välittämistä. Viljele kannustusta ja kiinnitä huomiota hänen hyviin puoliinsa.

 

 

      Puhu enemmän lapsestasi Jumalalle

      kuin Jumalasta lapsellesi.

 

3. Älä vertaile häntä muihin, kuten Niemisten poikaan, joka keskustelee aikuisten kanssa, käyttäytyy fiksusti ja johtaa ylistystä. Jokainen lapsi kasvaa omaa tahtiaan sekä sosiaalisesti että hengellisesti. Jos teini muuttuu murjottavaksi mörökölliksi, suo se hänelle. 

 

4. Älä vaadi lapseltasi enempää kuin muilta, vaikka olisit seurakunnan työntekijä tai aktiivijäsen. On tervettä, että lapsen kehityksessä tulee vaihe, jolloin hän kyseenalaistaa kasvatuksen ja opetuksen ja etsii itse omat ratkaisunsa. Ei aina auta, jos puhut lapsellesi lakkaamatta Jumalasta, mutta auttaa, jos puhut Jumalalle lakkaamatta lapsestasi. Rukous kantaa, vaikka joutuisi välillä kulkemaan pimeän laakson läpi. 

 

5. Älä vaadi itseltäsi enempää kuin muilta, vaikka olisit seurakunnan työntekijä tai aktiivijäsen. Sinä et voi pelastaa ketään, voit vain yrittää parhaasi – se riittää. Turvaa Jumalaan. 

 

6. Sinä riität. Luota siihen, että omana itsenäsi olet paras mahdollinen kasvattaja murrosikäiselle. Maalaisjärjellä, hyvällä tahdolla, armolla ja totuudella pääsee jo pitkälle. 

 

7. Opi joustamaan. Kun teillä on kahnauksia, osaa tarvittaessa joustaa. Lapsi tarvitsee rajoja ja sinun on oltava niiden asettamisessa tasapuolinen ja johdonmukainen. Silti tärkein matka elämässä on tulla toista puolitiehen vastaan, kun siihen tulee mahdollisuus. 

 

8. Te selviätte. Vaikka lukisit kaikki kasvatusoppaat ja kävisit koulutuksissa, se ei tee sinusta täydellistä vanhempaa. Kun myönnät epätäydellisyytesi ja turvaat Jumalan apuun, saat huomata, että juuri heikkoudessa on voimaa. Osoita lapselle, että olette samalla puolella, ja selviätte kaikesta yhdessä. 

 

9. Hyväksy hänet sellaisenaan. Anna teinille ajattelunvapaus ja tilaa. Vaikka hänellä olisi erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä kuin sinulla, se ei tarkoita, että ne olisivat vääriä. 

 

10. Opettele lukemaan tilannetta ja tunnelmaa. Juttele teinin kanssa silloin, kun hänelle näyttää sopivan. Rakenna yhteyttä ja avoimuutta hänen ehdoillaan. Se saattaa onnistua parhaiten yhteisen toiminnan ja tekemisen kautta: pukukopissa sählypelin jälkeen, ruokapöydässä, luontoretkellä, automatkalla tai shoppailureissulla. Jos hän ei halua lähteä kanssasi mihinkään sellaiseen, älä ota pulttia. 

 

11. Opettele tuntemaan hänet. Mistä hän pitää, mikä on hänelle tärkeää? Mitä hän rakastaa, mitä inhoaa? Älä jää siihen harhaan, että tunnet hänet läpikotaisin jo äidinmaidosta, sillä kaikki me muutumme. Älä kuitenkaan utele väkisin. Sinun ei tarvitse olla hänen bestiksensä, vaan turvallinen aikuinen, joka on tarvittaessa saatavilla, rakastaa ja välittää. 

 

12. Anna vastuuta. Älä kuitenkaan vaadi, että hän tekee kaiken juuri niin kuin sinä, sillä hän haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Varmista, että hän saa myös kaiken tarvitsemansa tuen ja avun selvitäkseen siitä, mitä tekee. 

 

13. Kysy toiveita. Ota murrosikäinen mukaan häntä koskeviin päätöksiin. Hän sitoutuu paremmin, kun hänen mielipiteensä on huomioitu. Vastuu päätöksistä on silti aikuisen. 

 

14. Ole avoin. Kerro teinille reilusti, miltä sinusta tuntuu. Näin opetat, että toisen tunteet pitää huomioida. Osoita, että kaikki tunteet ovat arvokkaita ja niille on tilaa. Silti kenenkään ei tarvitse olla tunteidensa vietävissä. 

 

15. Älä syyllistä. Vaikka siihen tarjoutuisi monia mahdollisuuksia, älä tartu yhteenkään.

 

 

      Nykynuori kohtaa erilaisia paineita

      kuin nuoret ennen vanhaan.

 

16. Kestä raivo. Jos teini raivoaa ja paiskoo ovia, kerro hänelle kustannuksista. Jos hän rikkoo paikkoja, ota hänet mukaan korjaamaan jälkensä. Jos itse raivoat ja paiskot ovia, ole yhtä johdonmukainen. 

 

17. Älä feikkaa. Jos menetät teinin kanssa hermosi, ei sekään ole maailmanloppu. Pyydä anteeksi ja selitä, että reagoit voimakkaasti vain siksi, että hän on niin rakas sinulle. Murrosikäiselle on tärkeintä, että olet aito. Ei meistä kenelläkään ole aina lehmänhermot. 

 

18. Puhu hänen kielellään. Jos viestisi ei tunnu menevän perille, kokeile vertauksia – niinhän Jeesuskin teki. Esimerkiksi: ”Me ollaan joukkue. Mä en voi yksin kikkailla pallolla, vaan tarvitsen sut mukaan, jotta me saadaan maali.” 

 

19. Uskalla sanoa suoraan. Teini tarvitsee suoraa ja perusteltua puhetta vaikeista aiheista, kuten päihteistä, seksistä, pornosta tai kuolemasta – ja usein jo paljon aiemmin kuin kuvittelisit. Tärkeintä on mutkaton suhtautuminen ja se, että kaikesta voidaan puhua tai olla puhumatta sitten ja siten kuin hän haluaa. 

 

20. Hyväksy teinin kaverit, sillä kaveripiiri on hänelle älyttömän tärkeä. Älä koskaan mollaa heitä. Eri asia on, jos teini eksyy vahingolliseen seuraan. Sinun tehtäväsi on välittää ja varjella. 

 

21. Muistele, millainen itse olit teininä. Mitä olisit kaivannut ja tarvinnut? Yritä myös ymmärtää, millainen maailmamme on tänään. Nykynuori kohtaa erilaisia haasteita ja paineita kuin nuoret ennen vanhaan. 

 

22. Ota iisisti. Kun murkun maailma murjoo ja myrskyää, levollisuus ja rauha vetävät häntä parhaiten puoleensa. Ehkäpä sinä voit olla tarjoamassa hänelle juuri sitä? 

 

Kirjoittaja on mahtavien 14- ja 15-vuotiaiden poikien äiti, joka laati listan ennen kaikkea muistutukseksi itselleen. 



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan