Mikko Vaismaa: ”Jeesus on paras ystävä – ja vielä enemmän”
Kun kaipaan piristystä, kuuntelen reipasta musiikkia.
Pelkään koiria, lintuja ja ylipäänsä kaikkia eläimiä, metsää, pimeää sekä ahtaita paikkoja, kuten hissejä.
Esiintymisen jälkeisenä aamuna nousen puoli seitsemältä – jos on arkiaamu –, laitan aamupalan perheelle ja saattelen nuorimmaisen kouluun. Viikonloppunakin herään porukastamme ensimmäisenä. Perheelle aamupalaa laittaessa tipahtaa hyvin takaisin arkeen.
Ahdistun, kun ajattelen maailmankaikkeutta ja sen päättymättömyyttä. Se on liian iso omille pienille aivoilleni.
Parhaimmillaan huumori on terapeuttista. Kunnon naurun jälkeen on olo, että tällä tunteiden puhdistumisella jaksaa elää taas kaksi viikkoa.
Kirkossa vitsit eivät saa olla päälle liimattuja eivätkä väkisin keksittyjä.
En ikinä unohda sitä, kun ensimmäisenä koulupäivänä isäni joutui kantamaan minut kouluun, koska pelkäsin niin paljon. Vielä luokan ovellakin takerruin ovenkarmiin niin, että isäni joutui irrottamaan minut siitä saadakseen minut kannettua sisälle luokkaan.
Toivon, että rakkaus voittaisi ennakkoluulot ja pelot sekä koko maailmassa että omassa elämässänikin. Silloin häviäisi jonninjoutava riitely ja omiin poteroihin kaivautuminen.
Minun keikallani on ollut joskus hauskaakin.
Lapseni ovat loistavasti käyttäytyviä, reippaita ja mukavia – kasvatuksestani huolimatta.
Kun katson peiliin, en huomaa vanhentuvani: sieltä tuijottaa sama poika kuin 40 vuotta sitten. Vanhenemiseni huomaan lapsistani ja omista vanhemmistani.
Parasta elämässä on nauru, ilo, vapaus ja sauna.
Kateellinen olin nuorena pojille, joilla murrosikä oli jo alkanut.
Jeesus on kaikkea, mitä ihminen voi toiselta toivoa: viisas, ymmärtäväinen, rakastava… hyvä kaveri. Tosin hän on myös kaikkea sitä isompaakin: Vapahtaja, Sillan rakentaja, Polun luoja, Tie ja Totuus. Ajattelen kuin Pietari: Jeesusta parempaa ystävää ei voi saada.
Jyväskylässä on kaikkea paitsi meri, ja sitä en edes kaipaa
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...