Mikko Vaismaa: ”Jeesus on paras ystävä – ja vielä enemmän”

Kun kaipaan piristystä, kuuntelen reipasta musiikkia.

Pelkään koiria, lintuja ja ylipäänsä kaikkia eläimiä, metsää, pimeää sekä ahtaita paikkoja, kuten hissejä.

Esiintymisen jälkeisenä aamuna nousen puoli seitsemältä – jos on arkiaamu –, laitan aamupalan perheelle ja saattelen nuorimmaisen kouluun. Viikonloppunakin herään porukastamme ensimmäisenä. Perheelle aamupalaa laittaessa tipahtaa hyvin takaisin arkeen.

Ahdistun, kun ajattelen maailmankaikkeutta ja sen päättymättömyyttä. Se on liian iso omille pienille aivoilleni.

Parhaimmillaan huumori on terapeuttista. Kunnon naurun jälkeen on olo, että tällä tunteiden puhdistumisella jaksaa elää taas kaksi viikkoa.

Kirkossa vitsit eivät saa olla päälle liimattuja eivätkä väkisin keksittyjä.

En ikinä unohda sitä, kun ensimmäisenä koulupäivänä isäni joutui kantamaan minut kouluun, koska pelkäsin niin paljon. Vielä luokan ovellakin takerruin ovenkarmiin niin, että isäni joutui irrottamaan minut siitä saadakseen minut kannettua sisälle luokkaan.

Toivon, että rakkaus voittaisi ennakkoluulot ja pelot sekä koko maailmassa että omassa elämässänikin. Silloin häviäisi jonninjoutava riitely ja omiin poteroihin kaivautuminen.

Minun keikallani on ollut joskus hauskaakin.

Lapseni ovat loistavasti käyttäytyviä, reippaita ja mukavia – kasvatuksestani huolimatta.

Kun katson peiliin, en huomaa vanhentuvani: sieltä tuijottaa sama poika kuin 40 vuotta sitten. Vanhenemiseni huomaan lapsistani ja omista vanhemmistani.

Parasta elämässä on nauru, ilo, vapaus ja sauna.

Kateellinen olin nuorena pojille, joilla murrosikä oli jo alkanut.

Jeesus on kaikkea, mitä ihminen voi toiselta toivoa: viisas, ymmärtäväinen, rakastava… hyvä kaveri. Tosin hän on myös kaikkea sitä isompaakin: Vapahtaja, Sillan rakentaja, Polun luoja, Tie ja Totuus. Ajattelen kuin Pietari: Jeesusta parempaa ystävää ei voi saada.

Jyväskylässä on kaikkea paitsi meri, ja sitä en edes kaipaa