Mikä saa nuoren miehen haluamaan helluntaipastoriksi?
Keuruun helluntaiseurakunnan sunnuntain jumalanpalveluksessa istuu nuori perhe vauvansa kanssa. Jouna ja Maija Nousiainen ovat seurakunnassa jo tuttu näky. Jouna kuuluu nuorten tiimiin, jumalanpalvelusten suunnittelutiimiin ja on pitänyt raamattutunteja. Myös edellisessä seurakunnassaan Vääksyssä hän osallistui vastuunkantoon mielellään muun muassa nuorisotyössä.
– Sain selkeän kutsun pastorin työhön jo 17-vuotiaana ollessani Isossa Kirjassa Fifteen-leirien piispakoulutuksessa. Se selkeni eräässä rukoustilanteessa, Jouna kertoo.
Kutsumus oli niin vahva, että nuorukainen hakeutui heti lukion jälkeen opiskelemaan IK-opistolle seurakuntatyön linjalle syksyllä 2013. Vanhemmat tukivat hänen päätöstään. Harjoittelujakson hän teki Nurmijärven seurakunnassa nuoriso-, maahanmuuttaja- ja diakoniatyössä. Kolmen vuoden IK-opintojen saldona oli kandityö sekä vaimo.
– Maija tuli viettämään Isoon Kirjaan välivuotta peruskurssille. Aika pian löysimme toisemme ja avioiduimme heinäkuussa 2017. Mattias-poikamme on nyt kolmikuinen.
Kokemusta haastattelutilanteista
Jouna Nousiainen on hakenut kaikkiaan viittä nuorisotyöntekijän tai pastorin paikkaa eri puolilta Suomea. Yksi jäi puheluasteelle, mutta muissa hän on käynyt haastatteluissa ja joissakin pitänyt vaalisaarnankin. Hylkäävät päätökset ovat harmittaneet mutteivät himmentäneet Jounan kutsumusta.
– Näyttää siltä, että seurakunnissa arvostetaan todella paljon työkokemusta, jota minulla ei palkallisesta seurakuntatyöstä vielä ole. Toivon, että myös vuosien vapaaehtoistyö ja vastuun kantaminen erilaisissa tehtävissä otettaisiin enemmän huomioon, Jouna pohtii.
Hän kertoo monenlaisista kokemuksistaan haastattelutilanteissa, jotka kaikki ovat olleet hänen mielestään asiallisia. Välillä paikalla on ollut vain vanhimmisto sekä pastori, mikäli sellainen on seurakunnalla ollut. Välillä mukana on ollut myös johtoryhmä tai muuta vastuuväkeä riippuen siitäkin, onko seurakunta yhdistyspohjainen vai kuuluuko se kirkkokuntaan. Jossakin haastattelussa kyseltiin Jounan oman rukouselämän laatua ja jossakin testattiin hänen mielipidettään joihinkin seurakunnassa mahdollisesti vastaan tuleviin ongelmatilanteisiin.
Yhteen haastatteluun pyydettiin mukaan puolisokin. Maija Nousiaisella on kokemusta lapsi- ja nuorisotyöstä. Maijan tarkoitus on äitiysloman jälkeen jatkaa kesken jääneitä sairaanhoitajaopintojaan.
Pastoriksi oikealla ajalla
Jouna Nousiainen jatkaa yhä opiskelua IK-opistossa, josta hän kertoo saaneensa paljon työkaluja Raamatun tutkimiseen, sen opettamiseen ja omaan hengelliseen elämäänsä. Hänen on tarkoitus saada Master of Arts -tutkintonsa päätökseen joulukuussa.
– Haen ehkä seuraavan kerran töitä vasta syksyllä, jotta saan nyt opiskella rauhassa. Perhe-elämäkin vauvan kanssa ottaa aikaa. Hankin kuitenkin koko ajan lisää kokemusta vapaaehtoistyön kautta Keuruun helluntaiseurakunnassa.
25-vuotias mies on kiitollinen kokemuksistaan IK-opistolla ja vapaaehtoisessa seurakuntatyössä taitavien pastoreiden ohjauksessa. Hän ymmärtää yhteisöllisen opiskelijaelämän kasvattaneen häntä ihmisenä ja opettaneen ymmärtämään erilaisia luonnetyyppejä niin opettajissa kuin oppilaissa. Hän sai kokemusta tiimityöstä ja johtamisesta myös toimiessaan Follow-kurssin aktiossa ohjaajana.
– Uskova tätini kertoi, että on rukoillut vuosikaudet puolestani, jotta minusta tulisi kerran Jumalan valtakunnan työntekijä. Uskon että näin tapahtuu sitten, kun Jumala näkee sen hyväksi.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...