Merkkipäiviä: Veikko Nieminen 70 vuotta

"Nyt kaikki, nouskaapa seisomaan! Olemme Jämsässä, Matin ja minun kotikaupungissa, Veikko Nieminen komenteli seurakuntamme vastuunkantajia junamatkallamme laivaseminaariin. Kaikki tunsivat, Veikko, mahtavan huumorintajusi. Patistelusi herätti hilpeyttä ja kevensi Jyväskylän asemalla alkanutta työskentelyämme junassa.

Harva saa kirjoittaa syntymäpäiväkirjoitusta ystävästään siten, että voi kertoa samalla itsestään. Yhteinen tarinamme, Veikko, on enemmän kuin jämsäläisyys. Tulimme alle kymmenvuotiaina uskoon Jämsän helluntaiseurakunnassa. Täytyimme Pyhällä Hengellä samana iltana lapsuuskodeissamme ja Johannes-isäsi kastoi meidät samassa kastealtaassa.

Kasvoimme vanhoillishelluntailaisissa työläiskodeissa. Radio oli kauan kielletty, televisio vielä pidempään. Isillämme on sama syntymäaika. Vanhempamme on haudattu Jämsän helluntaiseurakunnan hautausmaalla vierekkäisiin hautoihin.

Meidät on siunattu avioliittoon Jyväskylän helluntaiseurakunnan Temppelissä. Meillä on jyväskyläläiset vaimot sekä tyttö ja poika, lapset tässä ikäjärjestyksessä. He ovat keskenään serkun serkkuja. Eikä siinä kaikki; meillä on samanlaiset asunnot. Olemme molemmat olleet  rukouspiirin valvojina. Sinä, Veikko, ensin minun valvonnassani, ja minä nykyisin sinun tiukan seurantasi alla.

Meidät valittiin yhtä aikaa seurakunnan diakoneiksi, vuonna 1988 vanhimmiksi ja 1996  systemaattisen raamatunopetuksen vastuuvanhimmiksi. Nämä tehtävät jätimme nuoremmille 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla.

Jämsän yhteiskoulu katsoi parhaaksi jättää meidät luokalle yhteensä neljä kertaa. Se ei jakaantunut tasan; minä tarvitsin enemmän oppimisaikaa. Lopulta me molemmat – sinä ammattikoulunoppilaana ja nopeana yksityisoppilaana – pääsimme samana vuonna ylioppilaiksi ja ydinfyysikoiksi Jyväskylän yliopistosta samalla aineyhdistelmällä. Sinut palkattiin opiskelijana ydinfysiikan huippututkimukseen ja erityisesti syklotroninrakentamiseen. Jäit nelisen vuotta sitten eläkkeelle laboratorioinsinöörin virasta.

Minulta loppuisi aika, kuten Heprealaiskirjeen kirjoittajalta, jos kertoisin kesästämme 1969 Nytkymejärven rannalla Aholan autiotalossa, parista myöhemmästä kesästä, lukuisista eräretkistä Lapissa ja muualla tai kehäkolmosen sisäpuolen pojista, jotka luulivat nähneensä poromiehiä, kun eksyneinä löysivät tulillemme sateisena ja kylmänä syysyönä.

Kotini pihalla oli 50-luvun lopulla eräänä kesäisenä sunnuntaina kokous. Sinä, Veikko, joka olit tuolloin ehkä 12-vuotias, saarnasit myös. Niin, saarnasit! Ojentelit saarnamiehen otteella yhdellä kädellä Raamattuasi. Konkretisoit esitystäsi emäntien kateudella, kun toisen lehmät lypsivät määrällisesti ja rasvaprosentilla mitaten paremman maitotilin.

– Miten se Veikko osasikaan puhua juuri minulle? äitini ihasteli iltasella.

Kun sinä, Veikko, nouset puhumaan, et yritä nostattaa henkeä, et kerro ”saarnaajalisillä” etkä muutenkaan omista kokouksistasi, yleisön saamista siunauksista, yleisömääristä etkä muustakaan sellaisesta. Alat heti jakaa Sanaa. Puheesi on hyvin valmisteltu, eikä siinä hypitä sinne ja tänne. Puheessasi on myös sisällöllinen kaari. Kuulija tietää, milloin se kääntyy loppua kohti. Sinun ei tarvitse lupailla kuulijoille, että lopetan kohta. Et koskaan vilkuile kelloa etkä valittele sinulle varatun ajan loppumista.

Perustelet sanottavasi aina ja vain Raamatulla, et sillä, mitä joku on kirjoittanut tai sanonut, et toisten mielipiteillä, et muita arvioimalla tai arvostelemalla. Pysyt Jumalan sanassa, ja siksi kuulija voi kuunnella selkeää ja johdonmukaista puhettasi rauhassa, yllätyksettömästi ja – mikä tärkeintä – kokea taas kerran Jumalan puhuvan sanassaan. Luotat Jumalan sanaan ja siihen, että se vaikuttaa.

Tämä luottamus ja siitä versova siunaus olkoon kanssasi edelleen.


Matti Kangasoja


Veikko Nieminen juhlii huhtikuista
merkkipäiväänsä perhepiirissä.