Merkkipäiviä: Seurakuntaneuvos Valtter Luoto uskoo painetun sanan merkitykseen

Valtter Luoto on yksi helluntailiikkeen merkittävimmistä vaikuttajista aina 1960-luvulta alkaen. Hän on tehnyt monipuolisen elämäntyön toimiessaan kustannusliike Ristin Voiton palveluksessa (nykyisin Aikamedia), Suomen vapaakristillisessä neuvostossa, raamatunkäännöskomiteassa, helluntailiikkeen raamattuopistossa, Helsingin Saalem-seurakunnassa, Suomen Helluntaikirkossa sekä lukuisissa eri toimikunnissa ja komiteoissa.

Luoto on myös Ristin Voiton pitkäaikainen päätoimittaja ja Aikamedian kunniakirjailija, joka on tuottanut suuren määrän Raamattua selittävää opetus- ja kommentaarikirjallisuutta.

Seurakuntaneuvos Valtter Luoto täyttää tällä viikolla 80 vuotta, minkä johdosta hän antoi lehdelle haastattelun.

Millaisena näet kristillisen kirjallisuuden kehityksen ja aseman?

– Urani alkuvaiheissa aina 1970-luvulle asti painetulla kirjalla ei ollut varsinaisesti kilpailijoita, eikä myöskään lukijoiden ajasta ollut kilpailemassa niin moni asia kuin nykyisin. Esimerkiksi Kristillisen kirjakerhon jäsenmäärä oli useita tuhansia, kirjojen ensipainokset saattoivat olla yli 10 000 kappaletta ja evankelioimisen välineiksi tarkoitettuja kirjasia painettiin kymmenin tuhansin kappalein.

– Valitettavasti kirjallisuuden asema on suuresti vaikeutunut. Painetun kirjan rinnalle on tullut erilaisia teknisiä sovelluksia ja välineitä, joille tekstiä voidaan tallentaa ja joista sitä voidaan lukea. Kirjallisuuden kustantamisen kannalta muutos on vaikeuttanut kirjallisuuden tuottamista. Tuotanto pirstoutuu, julkaistujen tuotteiden kappalemäärät pienenevät ja kustantajan on entistä vaikeampaa saada toimintaansa kannattavaksi.

– Samalla kun on kehitettävä valmiuksia tuottaa luettavaa uusia teknisiä välineitä varten, meidän on mielestäni syytä säilyttää usko myös painetun kirjan merkitykseen. Sillä tulee jatkossakin olemaan oma tärkeä paikkansa. Sitä tarvitaan ennen muuta evankeliumin levittämistä varten, mutta lukijat voivat muutenkin nauttia hyvähenkisestä ja tasokkaasta kirjallisuudesta. Lisäksi hyvä opetuskirjallisuus on korvaamaton tuki seurakunnissa annettavalle Sanan opetukselle. Jos seurakunnissa ymmärretään tämän asian tärkeys, siellä voidaan vaikuttaa paljon kirjojen lukemiseen.


Monissa helluntaiseurakunnissa keskustellaan parhaillaan jumalanpalveluksen kehittämisestä ja musiikista osana sitä. Millaisia näkemyksiä sinulla on aiheesta?

– Yhteiskunnallinen kehitys on johtanut erilaisten alakulttuurien syntyyn, ja samanlaista kehitystä on tapahtunut myös seurakuntien sisällä. Menneinä vuosikymmeninä koko seurakunta eli mukana yhteisessä jumalanpalveluksessa, mutta nykyisin eri ryhmillä on toisistaan poikkeavat odotukset seurakunnan yhteisistä tilaisuuksista.

– Tällainen tilanne, jossa eri ryhmät odottavat omien mieltymyksiensä mukaista tilaisuutta, on ajanut seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen hämmennyksen tilaan. Kysymys on siitä, keiden mieltymykset ja kulttuuri määräävät jumalanpalveluksen sisällön. Nämä ristiriidat tulevat esiin kärkevimmin jumalanpalveluksen musiikissa, josta onkin muodostumassa suorastaan seurakuntalaisten mielipiteitä jakava asia.

– Vedenjakajaksi on tullut niin sanottu ylistysmusiikki. Kun joku keksi nimittää seurakuntien kuoromusiikkia halventavasti ”esittäväksi musiikiksi”, saatiin pienten ryhmien esittämä ylistysmusiikki näyttämään hengellisemmältä. Tämä asenne on kuihduttanut seurakuntien monipuolisen musiikkitoiminnan, ja näin on menetetty sen vaikutus monipuolisen hengellisen sanoman välittäjänä. Nyt on jo menetetty suuri osa kuoroista ja soitinryhmistä, kohta ollaan vaarassa menettää myös rikas hengellisten laulujen aarteisto ja yhteinen seurakuntalaulu.

– Hengellisellä laululla tulisi olla edelleen paikkansa herättävänä julistuksena, rukouksena, kiitoksena, palvontana sekä monenlaisen raamatullisen opetuksen välittäjänä. Musiikki on saanut kuitenkin korostuksen ikään kuin ylistyksen ja palvonnan ainoana muotona. Lisäksi siihen on usein liittynyt hieman väärä teologinen ajatus, jonka mukaan ylistyksellä ja palvonnalla saadaan aikaan Jumalan läsnäolo.

– Ylistyslaulut tulisi esittää riemullista kiitollisuutta nostattavalla tavalla. Liian paljon on kuitenkin miltei masentavasti esitettyä ylistysmusiikkia, joka ei sytytä seurakuntaa ylistämään. Sellaisen herättämä kritiikki ei ole ilmaus siitä, että ei haluta ylistää, eikä siitä, että nuorille ei annettaisi sijaa. Se kertoo vain siitä, että ylistystä ei haluta tehdä väkisin toimimattomalla tavalla. Sellaisenkin palautteen vastaanottamiseen tulisi olla kypsyyttä.

– On arvostettavaa, että nuoret ovat aktiivisesti mukana ylistysryhmissä. Vanhemman polven on myös tajuttava, että vastuu on siirtymässä nuoremmille. Olisi kuitenkin tehtävä kaikki mahdollinen seurakunnan jumalanpalveluksen säilyttämiseksi yhteisenä. Se vaatii kaikilta joustavuutta ja myös toisten huomioon ottamista.

– Jumalanpalveluksen kehittämisessä on muistettava, että kaikki vanha ei ole säilytettävää, mutta kaikki vanha ei ole myöskään hylättävää. On paljon säilyttämisen arvoista perinnettä.


Mikä merkitys teologian opiskelulla, Iso Kirja -opistolla ja työntekijäkoulutuksella on helluntai-identiteetin säilymiselle?

– Historia osoittaa, että voimakkaatkin herätykset taantuvat tai hajoavat pieniksi ryhmiksi, ellei herätysliikkeiden sisällä opita ymmärtämään oikein oman uskon sisältöä ja selittämään sitä ymmärrettävästi myös toisille. Jotta tämä onnistuisi, on huolehdittava riittävästä systemaattisesta Raamatun opetuksesta. Ilman sitä raamattutietous voi jäädä kokoelmaksi irrallisia raamatunlauseita, eikä oman uskon opillisia perusteita osata perustella toisille ymmärrettävällä tavalla. Onneksi meillä helluntailiikkeessä on herätty huomaamaan systemaattisen teologisen opetuksen tarve ja Iso Kirja -opistomme toimintaa on kehitetty oikeaan suuntaan.

– Jumalan kutsu ja armoitus julistajan työhön ovat kaiken perusta, mutta ne eivät yksistään pitkän päälle riitä. On oltava tarpeeksi myös systemaattista teologista opetusta, joka ohjaa Jumalan kutsun saaneita eteenpäin Raamatun tuntemisessa.

– Lisäksi käytännöllisessä julistajan työhön valmistautumisessa tarvitaan kokeneempia julistajia nuorten opastajiksi ja rinnalla kulkeviksi tutoreiksi. Näin nuori julistajapolvi voi kasvaa vastuuseen ja myös helluntai-identiteetin oikeaan ymmärtämiseen.


Mikä on Suomen helluntailiikkeen tulevaisuuden kannalta oleellista, johon tulisi  kiinnittää erityistä huomiota?

– Toivon, että helluntaiherätys voisi säilyttää sen ihmisläheisen voiman, joka sillä tyyliltään maallikkoliikkeenä on ollut. Teologinen koulutus voi parhaimmillaan vahvistaa ja selkeyttää sitä.