Merkkipäiviä: Antero Laukkanen 60 vuotta

(RV 10.5.2018) Kansanedustaja ja pastori Antero ”Mooses” Lauk­kanen viettää 60-vuotissynty­mäpäiväänsä toukokuun lopulla.

Viime vuosina kansanedus­tajuuden myötä Antero-nimi on taas nousussa monien käyttämän Mooseksen kustannuksella.

– Olisi ollut varmaan hieman yliampuvaa nimetä itsensä kan­sanedustaja Moosekseksi, Lauk­kanen veistelee.

Hän tuli valituksi kansanedus­tajaksi Uudeltamaalta vuonna 2015 vuosien vaaliaktiivisuuden jälkeen. Kotipuolue Laukkaselle on aina ollut Kristillisdemokraa­tit. Kaupunginvaltuutettuna hän on toiminut Suomen toiseksi suu­rimmassa kaupungissa Espoossa pian parikymmentä vuotta.

Pastori ja parlamentaarikko

Kun Antero Laukkasen kanssa kes­kustelee Pikkuparlamentin ravin­tolassa aamupalan äärellä, joutuu välillä hieman arvailemaan, pu­huuko milloinkin kansanedustaja- Laukkanen vai pastori-Laukkanen – vai molemmat samanaikaisesti.

Hän myöntää, että kolmen parlamentaarikkovuoden jälkeen hän on yhä hieman hämillään sii­tä, että unelma ja näky kansan­edustajuudesta todella toteutui.

– Välillä huomaan miettiväni, että tuleeko joku kohta ja herät­tää minut tästä unesta.

Kun Laukkanen tuli ensim­mäistä kertaa eduskuntaan vas­tavalittuna kansanedustajana, meininki oli kuitenkin selvä. Val­takirja oli saatu kansalta, nyt oli tartuttava toimeen.

Talo oli Laukkaselle jo tuttu hänen työskenneltyään vuosia eduskunta-avustajana. Kaiken ohessa hän oli viritellyt pastorei­den rukousrintamaa ja Suomen kansallista rukousaamiaista, jon­ka puitteissa hän on vieraillut jo neljän presidentin valtakausilla Yhdysvalloissa.

Profiililtaan Laukkanen on nähty toimeliaana ja puheliaana arvopoliitikkona. Sosiaalineuvok­sen arvonimen muutama vuosi sitten saanut Laukkanen on edus­kunnan köyhyysryhmän varapu­heenjohtaja. Sydämellä ovat ol­leet myös perhekysymykset, joi­den puitteissa konservatiivit ovat nykyisin eduskunnassa haastet­tuina, vaikka Laukkanen kiittelee­kin talon sivistynyttä ilmapiiriä.

Ollaanko tasapainossa?

Puhumme Suomen hengellises­tä tilasta ja seurakuntien tulevai­suudesta. Ääneen pääsee pastori- Laukkanen. Yhteiskunnan nopea maallistuminen on Laukkasen mukaan tuonut uuden haasteen seurakuntien toiminnalle.

– Kristityt ovat kosketukses­sa seurakunnan ulkopuoliseen elämään suurimman osan ajas­taan. Seurakunta vaikuttaa hei­hin vain muutaman tunnin vii­kossa. Tämä tuo minulle huolen siitä, että ihmisten ajattelua hal­litsevat enemmän maalliset kuin hengelliset asiat.

Laukkasen mukaan on olemas­sa vaara, että myös seurakunta­laiset maallistuvat täysin. Viiteitä tästä hän näkee nykyisessä seura­kuntien johtajuuspuheessa.

– Johtamiseen tuodaan jat­kuvasti malleja yritysmaailman johtamistavoista. Yhä enemmän vaaditaan seurakunnalta sellais­ta, mitä ei ole tarkoitettu seura­kunnan tehtäväksi.

Miten Laukkanen sitten määrit­telee seurakunnan tehtävän, sen, mikä tuntuu nyt olevan hukassa?

– Seurakunnan keskeinen mis­sio on evankeliuminen julistami­nen, lähetystyön tekeminen ja hy­vän tekeminen. Nämä olivat kes­keisiä apostolien teoissa.

– Nyt meillä on paljon harras­tustomintaa, mitä tietysti pitääkin lapsille ja nuorille olla. Kysymys on siitä, ollaanko tasapainossa.

Hengellistä elämää etsimässä

Ei Laukkanen toivoaan ole me­nettänyt ja näkee nykyisessä uu­demmassa seurakunta-ajattelus­sa hyvääkin.

– Ainahan seurakunta on teh­nyt monenlaisia asioita, ei kyse ole siitä. Huoleni on se, että jos ja kun meillä on hengellinen tehtä­vä, tämä edellyttäisi myös hengel­listä elämää.

– Kun hengellinen elämä hii­puu omassa henkilökohtaises­sa ajankäytössä, se alkaa vaikut­taa myös seurakuntaelämään ja etenkin siihen, mitä odotan seu­rakunnalta.

Yksi keskeisiä havaintoja seu­rakuntaelämän keskeltä pastori- Laukkaselta on ollut uupumisen lisääntyminen.

– Ihmiset ovat todella väsynei­tä. Työelämä tuntuu olevan to­della vaativaa. Keskustelut ovat usein sitä, että voisiko seurakun­taan tulla vain olemaan ja vas­taanottamaan. Ei haluta, että seurakunta on työleiri, vaan koti. Meillä Majakka-seurakunnas­sa on sanonta, että kun kaikki te­kevät jotain, kaikki voivat levätä enemmän.

Tässäkin asiassa kuusikymp­pistyvä Laukkanen näkee koko­naisen kulttuurin muuttuneen.

– Kun olin nuori, työajat ja etenkin työmatka-ajat olivat lyhy­empiä. Virikkeitä oli vähemmän. Ihmisillä oli paljon aikaa seura­kunnalle.

– Ennen kaikkea olen kuiten­kin huolissani nykyisistä lapsista ja nuorista. Tutkimusten mukaan nykyinen uusmedia ja teknisty­minen on niellyt paljon keskitty­miskykyä. Tämä näkyy myös seu­rakunnissa.

Pelejä ja someakin hankalam­pana muutoksena Laukkanen nä­kee sen, etteivät vanhemmat enää tuo lapsiaan seurakuntaan kuten ennen.

– Suomessa voi olla 2 000 hen­kilön seurakunta, jonka pyhäkou­lussa on alle 50 lasta.

– Johonkin ne lapset viedään. Kai lätkäharjoituksiin tai futik­seen. Mutta kuinka voi syntyä uusi Jumalaa rakastava sukupolvi, jos vanhemmat eivät tuo lapsia seura­kuntaan, Laukkanen kyselee.

– En usko, että seurakunnan lapsityön taso on heikentynyt. Vanhemmat vain tekevät valinnan. Tässä asiassa vastuutan ja haastan vanhempia: panostakaa lapsen hengelliseen tulevaisuuteen.

Häiriköstä evankelistaksi

Kuusikymppistyvä kansalainen Laukkanen kertoo elävänsä ”elä­män parasta vaihetta”.

– On tullut tehtyä riittävästi vir­heitä. Osasta olen oppinut, osasta en. On vielä monta taistelua, jotka haluan voittaa.

Laukkanen ponnisti tasapai­noiseen elämään heikoista läh­tökohdista. Isä jätti monilapsi­sen perheen, kun Antero oli pie­ni. Koulussa hän oli häirikkö, ja ennusteet lupailivat lyhyttä elä­mää nuorisorikollisena.

Seurakunnan leirillä ohjaajat pohtivat joka aamu, olisiko tänään se päivä, kun kuriton Antero vih­doin lähetettäisiin kotiin. Eräänä iltana Jeesus tuli konkreettisesti Anteron elämään ja kaikki muut­tui. Syksyllä koulussa saatettiin vain ihmetellä pojassa tapahtu­nutta täydellistä muutosta.

Nuorena Laukkanen kiersi Veikko Hurstin perheen jälki­kasvujen kanssa Jumalan tähdet -yhtyeessä. 1990-luvulla Espoo­seen syntyi Majakka-seurakun­ta, jonka pastoritiimissä perusta­ja-Laukkanen yhä on, joskin pu­hujapönttöön hän nousee enää muutaman kerran vuodessa.

Idässä odottaa huominen

Antero Laukkasella on yksi iso unelma, joka uhkaa toteutua, jat­kui työ kansanedustajana vuoden kuluttua tai ei. Laukkanen ja Lee­na-vaimo ovat aikanaan lähdössä lähetystyöhön Kiinaan.

– Tämä ei ole vitsi. Olemme tosissamme. Olen viimeiset kol­me vuotta opiskellut kiinan kiel­tä, Antero sanoo aistiessaan kes­kustelukumppanissa epäuskoi­suutta.

Näky Kiinan-lähetystyöstä on jo vuosia vanha, mutta se uudis­tui vain viikko kansanedusta­jan työn alkamisesta. Molemmat puolisot heräsivät samana yönä voimakkaaseen ajatukseen, jossa Jumala kutsui heitä Kiinaan.

– Aamulla jaoimme yöllisen näyn ja ihmettelimme Jumalan johdatusta.

Vasta remontoidussa edus­kuntatalossa tuoksuu vielä tuore maali. Menemme ottamaan kuvat istuntosalin lehtereille.

Ikämerkkipaalun ylittävä Lauk­kanen katsoo tätä päivää ja tule­vaisuutta toiveikkaana.

– Kun katson itseäni, inhimil­lisesti ajatellen kaikki on saavu­tettu. Olen nyt kansanedustaja, ja iloinen saamastani mahdollisuu­desta. Jumalan maailmassa on kuitenkin edessä vielä enemmän.

Anssi Tiittanen