Makuasioista pitää kiistellä

Joku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä miten edetä keskustelussa: "Makuasioista ei voi kiistellä."

Onko pöhkömpää kuultu? Niistä vasta voikin kiistellä, mistäs muusta! Makuasiat ovat keskustelujen, pohdintojen, kiistojen ja debattien ydinpolttoainetta.

Tässä omavaltaisesti päättämiäni suosituimpia makuasiakategorioita:

– uskonto
– maahanmuutto
– politiikka
– urheilu
– musiikki

Jostakin syystä muut taiteet synnyttävät musiikkia vähemmän polemiikkia.

Harvemmin olen kuullut, että esimerkiksi kaksi juuri aikuisikään päässyttä isänmaan toivoa kinastelisi kipakkaan ääneen Monet'n siveltimenkäytön kömpelyydestä.

Sen sijaan voin hyvin kuvitella, että seuraavanlainen älyn taisto käytäisiin vaikka Apulanta-yhtyeen uuden levyn myötä:

– Tosi hyvä tää uusi levy.

– Musta se on aika surkee.

– Hyväpä!

– Ihan nolla.

– Jätkä, ethän sä tiedä mitään musiikista!

– Enemmän ku sä!

Jne...

Tämä oli hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun makuasioista vain yritetään kiistellä (älkäämme erehtykö pitämään edellä käytyä juupas-eipäs-vänkäämistä painavia perusteluja ja pontevia uusia näkökulmia vilisevänä laadukkaana kiistelynä).

Makuasia on jotakin, joka ei ole noin vain mitattavissa ja todennettavissa mutta josta itse tuntee perustellusti olevansa oikeassa.

Lisäksi asiaa on sotkemassa absoluuttinen totuus, joka aiheuttaa monille viisaammillekin ihmisille harmaita hiuksia.

Esimerkki:

Tanelin mielestä kaupan vihannesvaa'alla huijaaminen ei ole paha asia ollenkaan – kyllä niitä banaaneja siellä keskusliikkeen varastossa riittää. Kalevin mielestä taas näpistäminen on aina huono asia.

Miehet saavat tästä helposti aikaan monisyisen, filosofisen ja länsimaisia arvoja punnitsevan makuasiakiistelyn, mutta molemmat sisimmässään tietävät, kumman kannan absoluuttinen totuus osoittaa ainoaksi oikeaksi.

Absoluuttisen totuuden taju tulee meille nimittäin Jumalalta, ei ihmisestä. Siksi sitä on niin monen vaikea sulattaa.

Jeesustahan yritettiin aika monta kertaa höynäyttää kierohkoilla kysymyksillä, jotta hänet olisi saatu vangituksi.

Tolkun miehenä hän ei lähtenyt näihin makuasiakamppailuihin vaan käytti fiksusti aina absoluuttinen totuus -korttiaan. Se tepsi joka kerta.

Sen kun muistaisi itsekin tehdä, kun siihen on mahdollisuus: sanoa, miten asia oikeasti on, ei, miten se minun mielestäni on.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että aina kun kiistakysymykseen ei alitajunnan kätköistä löydy tilanteeseen sopivaa absoluuttista totuutta, saamme tyytyväisinä jatkaa makuasioista kiistelyä. Ja luulenpa olevani tässä oikeassa.


Mika Kavasto