Maija ja Kari Tassia ovat pakolaiskriisin aitiopaikalla
Sisilian eteläosassa on niin kutsuttu veneiden hautausmaa, Pozzalo. Rannalla on tiukasti vartioitu, suljettu pakolaisten vastaanottokeskus ja sen vieressä suuret kasat pakolaisia tuoneita veneitä, jotka kertovat ihmisten hädästä. Veneet on jätetty sinne muistomerkeiksi.
Suomalaiset Kari ja Maija Tassia kävivät neljä viikkoa sitten tutustumassa Sisiliassa tehtävään pakolaistyöhön. He toimivat Youth With A Missionin Euroopan pakolaistyön koordinaattoreina ja pyrkivät toimimaan linkkeinä YWAM:in eri maissa toimivien avustusryhmien ja eri työmuotojen välillä. Lisäksi he kuuluvat kansainvälisen ja yhteiskristillisen pakolaistyön verkoston, Refugee Highway Partnershipin, johtoryhmään. Verkosto toimii Maailman Evankelisen Allianssin (WEA) yhteydessä.
Tämänhetkinen pakolaiskriisi ei tullut puolet vuodesta Suomessa ja puolet Espanjan Malagassa asuvalle avioparille yllätyksenä. He ovat seuranneet Euroopan pakolaistilannetta yli kymmenen vuoden ajan.
– Meidät on johdatettu paikalle, jossa näemme tilanteet hyvin laajalti. Seuraamme päivittäin eri medioita, jotka uutisoivat aiheesta, Tassiat toteavat.
Kaikki lähti liikkeelle jo 2000-luvun alusta. Jo silloin paljon ihmisiä hukkui Välimerellä, kun he yrittivät tulla Eurooppaan. Viimeisimmästä ja suurimmasta aallosta Jumala puhui Tassioille Gibraltarilla pidetyssä rukouskonferenssissa pian arabikevään laannuttua.
– Jumala antoi silloin kehotuksen valmistautua Välimeren yli tulevaan historian suurimpaan pakolaisvirtaan seuraavan puolentoista vuoden kuluessa.
Kokonaiskuvan rakentamista
Tassiat ovat tehneet lähetystyötä viimeiset 32 vuotta muun muassa Englannissa aasialaisten siirtolaisten parissa ja kokevat koordinoinnin ja verkostoinnin luontevaksi jatkeeksi työlleen. Tällä hetkellä eri tahoilla pyritään rakentamaan kokonaiskuvaa siitä, missä mennään ja mitä tulisi tehdä.
– Kreikan saarilla tarvitaan lisää työntekijöitä. Esimerkiksi YWAM toimii siellä YK:n kanssa. Kaikki olettivat, että ihmisten tulo hidastuisi talven tullen, mutta näin ei ole käynyt. Sen sijaan yhä useampia ihmisiä on hukkunut karujen sääolosuhteiden vuoksi.
Tassioiden mukaan tulevaisuusriippuu Syyrian tilanteesta. Lisäksi toinen vahva pakolaisvirran kauttakulkumaa alkaa uudelleen olla Libya, jossa lähes 200 000 pakolaista odottaa pääsyä Italiaan. He ovat nigerialaisia, eteläsudanilaisia, eritrealaisia, somalialaisia ja jemeniläisiä. Näiden ihmisten kohtalo on karu.
– Monet ovat matkanneet aavikon yli ja yrittävät tehdä töitä uudessa maassa, jotta saisivat rahaa tulla Eurooppaan. Ihmisiä kuolee ja katoaa matkalla, ja kaikkea kauheaa tapahtuu. Esimerkiksi mustat afrikkalaiset ovat ei-toivottuja Pohjois-Afrikassa ja joutuvat usein kapinallisten hyökkäysten kohteeksi.
Tänä vuonna lähes kuusikymmentä prosenttia Kreikkaan tulevista pakolaisista on naisia ja lapsia, kun viime vuonna heitä oli vain kolmekymmentä prosenttia.
– Toivottomuus on lisääntynyt niin paljon. He ovat lähteneet leireiltä. Salakuljettajat ovat laskeneet meren yli kuljettamisesta perimäänsä hintaa. Kun se vuosi sitten oli tuhat euroa, niin nyt se on vain viisisataa, Tassiat sanovat.
Kaiken tämän lisäksi Euroopan maissa rajat menevät kiinni näiltä ihmisiltä.
Kehuja Kreikalle ja Saksalle
Kreikka on vaikeuksissa pakolaisvirran vuoksi. Siitä huolimatta se on suostunut ottamaan pakolaisia vastaan. Tällä hetkellä maahan on jäänyt jumiin noin 30 000 turvapaikan hakijaa.
– Meille oli yllätys, kuinka hyvin kreikkalaiset, joiden elintaso on laskenut maan taloustilanteen vuoksi, kestävät tätä tilannetta, ottavat ihmiset maahansa, eivätkä ole lähteneet taistelemaan heitä vastaan. Suomessa olisi varmasti samanlaisessa tilanteessa laitettu kaikki rajat kiinni, Tassiat uskovat.
Euroopan muista maista Saksa on herännyt kantamaan voimakkaasti vastuuta kriisissä. Maahan on tullut yli miljoona turvapaikanhakijaa.
– Berliinissä pakolaisten puolesta on rukoiltu muun muassa kaduilla, ja heitä on parantunut ja tullut sitä kautta uskoon. Eräs YWAM:in kurssikeskus järjestää esimerkiksi yhdessä eri seurakuntien kanssa pakolaisille koko lauantaipäivän kestäviä juhlia. Niissä kerrotaan pakolaisten kotimaasta ja pelataan pelejä sekä syödään heidän kotimaansa ruokaa. Viikolla sitten vieraillaan juhliin osallistuneiden luona, kun luonteva yhteys on luotu.
– Monet pakolaiset tulevat itse kysymään, mitä kristinusko on. He ovat muun muassa kyllästyneet islamiin, jossa uskonveljet tappavat toisiaan.
Useissa maissa uskoon tulleet pakolaiset ovat osallistuneet erilaisille kristinuskoon perehdyttäville opetuslapseuskursseille, ja onpa heidän keskuuteensa perustettu omia seurakuntiakin. Paljon erilaista kristillistä materiaalia on levitetty.
– Muistikortilla saa kännykkään esimerkiksi Raamatun. Moni muslimi haluaa lukea Raamattua, ja kun se on kännykässä, kukaan muu ei sitä huomaa.
Seurakunnilla tärkeä rooli
Suomalaisaviopari uskoo, että seurakunnilla on tärkeä rooli myös turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa.
– Ne tarjoavat yhteisön, jota monet Lähi-Idästä tulleet kaipaavat. Monet pakolaiset ovat traumatisoituneita ja tarvitsevat eheytymistä ja parantumista. Tähän seurakunnat luovat peruspuitteet, Tassiat sanovat.
Usein kristityiltä kuitenkin puuttuu ymmärrystä siitä, miten tulisi toimia. Monet esimerkiksi pelkäävät muslimeja eivätkä osaa jakaa uskoaan. Tällaisessa tilanteessa Tassiat kannustavat kristittyjä kohtaamaan ihmiset ihmisinä – Jumala kyllä johdattaa sitten eteenpäin. Joku voi vaikka opettaa maahanmuuttajaa leipomaan pullia tai käydä jonkun kanssa kaupassa ja auttaa häntä ostamaan oikeita tavaroita. Olennaista on, että ihmisistä välitetään kokonaisvaltaisesti.
– Etenkin muslimeja tavoitettaessa on kuitenkin kulttuurisyiden vuoksi parempi, että vain miehet evankelioivat miehiä. Uskonnolliseen väittelyyn ei myöskään kannata ryhtyä, Tassiat opastavat.
He rohkaisevat silti rukoilemaan avoimesti Jeesuksen nimessä, jos joku muslimipakolainen voi huonosti tai hänellä on ongelmia.
Kriisi jatkunee vielä vuosia
Pakolaiskriisi tuskin tulee päättymään lähivuosina. Päinvastoin tilanne voi myös pahentua.
Maanjäristykset, nälänhätä ja uudet sodat vaikuttavat kaikki siihen, että pakolaisia tullaan näkemään Euroopassa vielä vuosikymmeniä. EU:n rajapolitiikka voi myös tuottaa yllättäviä käänteitä. Haasteena ovat myös ne tulijat, jotka eivät lähde kotimaastaan pakolaisuuden vuoksi vaan paremman elämän toivossa. Nämä ihmiset ruuhkauttavat viranomaisten toimintaa.
– Kyllä tässä riittää tekemistä moneksi vuodeksi, Kari ja Maija Tassia sanovat.
Kaiken keskellä he uskovat, että Jumalan suunnitelma Euroopan varalle toteutuu.
– Uskomme, että Jumala lähettää Eurooppaan herätyksen. Hän käyttää pakolaiskriisiä hyödyksi herättämään seurakuntia. Pakolaiset tulevat tänne kysymystensä kanssa ja haastavat uskovat ja seurakuntien työntekijät kertomaan omasta uskostaan. Enää ei riitä, että sanomme, että meillä on kristillinen perintö.
Aviopari toivoo myös, että kriisi yhdistäisi seurakuntia. He uskovat, että jopa vanhojenkin kirkkojen raja-aidat alkavat murtua.
Niina Tuovinen
Mikä?
Tietolähteitä pakolaistyöhön » Maailmassa on yhteensä 60 miljoonaa pakolaista, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. » Maailman Evankelisen Allianssin resurssityöryhmä kerää materiaalia pakolaistyötä varten, ks. » Suomalaiset Kari ja Maija Tassia keräävät kuukausittaiseen pakolaistyön rukouspäivään rukousaiheita. Rukouspäivän aiheet tilattavissa osoitteesta . Uutisia Välimeren alueen/Euroopan pakolaisista » Pakolaistilanteesta löytyy infoa myös osoitteista sekä .
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...