Loukkaantuminen kannattaa selvittää ainakin itsensä kanssa

Arkiset sananvaihdot läheisten kanssa, somekeskustelut, työpalaverien vaihtuvat tilanteet, mediasta kuultu ja nähty… Oivia tilaisuuksia loukkaantua! Syke nousee, ilme kiristyy, tekee mieli painaa vihaista hymiötä – saattaapa huulilta päästä huudahdus tai ärräpääkin. Esimerkiksi tältä näyttää loukkaantuminen. Mutta miksi loukkaannumme?

– Loukkaantuminen nousee epäoikeudenmukaisuuden tunteesta: Asia ei mennytkään niin kuin olisi itse halunnut. Jokin itsessä tai itselle tärkeä asia tuli satutetuksi tai tölväistyksi, ratkaisukeskeinen terapeutti, sielunhoitoterapeutti ja työnohjaaja Elina Pajunen Terapiakeskus Avarasta selvittää.

Loukkaantumisen tunteeseen liittyy paljon muitakin tunteita, esimerkiksi ärtymystä, kiukkua, pettymystä ja joskus myös häpeää. Aivojen näkökulmasta loukatuksi tuleminen on uhkatilanne, jossa loukattu joutuu taistele tai pakene -tilaan. Hän hyökkää takaisin, puolustautuu rajusti tai vetäytyy esimerkiksi pitämään mykkäkoulua.

– Loukatuksi tulemisen tunnistaa usein ennen kaikkea omista tunteista ja fyysisistä reaktioista. Joskus nämä nousevat vasta, kun tilanne itsessään on ohi ja alkaa miettiä, mitä oikein tapahtui, Pajunen tiivistää.

Vaali keskusteluyhteyttä

Esimerkiksi työhön liittyvät tilanteet vaativat usein sitä, että loukkaantuminen peitetään hymyllä ja jatketaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisi kuitenkin tärkeää myöhemmin selvittää ainakin itselleen, mitä tapahtui, kuinka itse reagoi ja miksi mahdollisesti reagoi niin – miksi juuri tämä asia herätti itsessä niin voimakkaan tunteen ja käyttäytymisen?

Jos tätä tarkastelua ei tee, loukatuksi tuleminen jää käsittelemättä ja jatkaa vaikutustaan sekä ihmissuhteissa että siinä, miten maailman ylipäätään näkee.

Sekä hyökkäämällä että vetäytymällä loukkaukseen reagoivat näkevät syyn herkästi olevan muissa. Ennen pitkää tämä tie johtaa kuitenkin yksinäisyyteen – tuntuu, että kehenkään ei voi oikein luottaa.

– Joskus voi myös olla, että loukattu on niin tottunut olemaan loukkausten kohteena, ettei enää tunnista omia, terveitä rajojaan. Tällainen rajaton ihminen nielee loukkaukset, kääntää kielteiset tunteet itseensä ja usein masentuu, Elina Pajunen kertoo.

– Loukkauksen kokeneet jumittuvat monesti tilanteeseen. Yksi tuntomerkki siitä on, että loukkaamistilanne pyörii mielessä, tulee käytyä ”haamukeskusteluja” loukkaajan kanssa ja mietittyä, että olisi pitänyt sanoa näin tai noin, Pajunen kuvailee.

Terapeutti painottaa, että jokaisella yksilöllä on vastuu loukkaantumisen jatkokäsittelystä. Jos kyse on terveistä ja luonnollisista arkielämän loukkaantumistilanteista, Elina Pajunen pitää tärkeimpänä vaalia keskusteluyhteyttä, vaikka itsestä tuntuisi kuinka pahalta.

– Se antaa kummallekin mahdollisuuden korjata mahdollisia vääriä käsityksiä. Asian setviminen voi lopulta jopa parantaa ihmissuhteen laatua.

Toisaalta voi myös olla, että joku ihminen loukkaa toisia jatkuvasti eikä ota vastuuta käytöksestään. Tällöin voi vain ottaa vastuun omista rajoistaan ja suojella niitä ystävällisesti mutta napakasti.

Voimme edistää hyvää

Kristittyjä pidetään joskus herkkähipiäisinä tiukkapipoina, ”kaiken kivan kieltäjinä ja kaikesta loukkaantuvina”. Elina Pajunen arvelee loukkaantumisherkkyyden johtuvan kuitenkin enemmän ihmisen elämänhistoriasta kuin vakaumuksesta. Jos on huono itsetunto, on herkkä niin loukkaamaan kuin loukkaantumaankin.

Pisteliäisyys ja toisten jatkuva arvosteleminen voivat olla kehnoja yrityksiä peittää omaa huonommuuden kokemusta. Samoin oma riittämättömyyden tunne altistaa sille, että toisten pahaa tarkoittamattomatkin kommentit koetaan herkästi itseen kohdistuvina vääryyksinä.

– Kristillisestä näkökulmasta olemme Jumalan rakastamia ja hyväksymiä sellaisina kuin olemme, joten kristityillä voisi itse asiassa olla erittäin hyvä itsetunto. Silloin ei tarvitse tieten tahtoen loukata ketään eikä pahoittaa mieltään pienistä.

Jeesuksen esimerkin mukaisessa ilmapiirissä – avoimessa, hyväksyvässä ja kuuntelevassa – ihminen oppii seisomaan omilla jaloillaan ja ilmaisemaan sen, mitä tarvitsee. Hänen ei enää tarvitse arvailla ja tulkita toisten tarkoitusperiä.

Kristittyjen maineeseen yhteiskunnassa on johtanut osittain myös se, että äänemme kuuluu julkisuudessa lähinnä silloin, kun kristillisiä arvoja koetaan loukattavan esimerkiksi lainsäädännön muutoksissa. Tästä seuraa, että kristityt tunnetaan enemmän siitä, mitä vastaan (usein kiihkeästi ja värikkäilläkin sanankäänteillä) olemme, kuin siitä, minkä puolesta taistelemme.

Uskonnonfilosofian dosentti, TT Aku Visala kirjoittaa Paimen Plussassa (6/2019),että ”loukkaukseen tulisi pyrkiä vastaamaan muulla tavalla kuin kostamalla”, sillä tuskan tuottaminen saa loukkaajan vain pelkäämään tai vihaamaan ja jatkamaan loukkaamista.

Elina Pajunen painottaa samoin paitsi oikeutta itsensä ja itselle tärkeiden arvojen puolustamiseen myös jokaisen vastuuta tehdä valintoja kohti hyvää.

– Loukatuksi tulemisen tilanne on myös mahdollisuus tunnistaa itselle tärkeitä asioita ja arvoja ja opetella ilmaisemaan itseään rakentavasti.

Anna Vuorinen

Mistä ei kannata loukkaantua?

– Erimielisyydestä, jos eriävä mielipide esitetään asiallisesti.

– Asiallisesta kritiikistä, koska se on henkisen ja moraalisen kehityksemme elinehto.

– Sanoista tai teoista, joiden takana on hyvä tarkoitusperä, esimerkiksi totuuden puhuminen, toisen ihmisen hyvän tavoittelu tai suuremman pahan välttäminen.