Lapset ja Pyhä Henki - Menneiden vuosikymmenten virheet ovat pakottaneet arvioimaan seurakuntien toimintaa

Jeesuksen paluulla pelottelua, painostusta kielillä puhumiseen, tunnekokemusten pumppaamista myöhäisillan rukouskokouksissa. 

Nämä traumoja aiheuttaneet ilmiöt ovat nykyisin hyvin harvinaisia helluntaiseurakuntien lapsityössä. Edelleen turvallisuutta ja sitä edistäviä periaatteita on kuitenkin tärkeää pohtia – ollaanhan hengellisessä lapsityössä ihmistaimen persoonan ytimessä. 

– Toisaalta karismaattisuutta ja tunteita ei tulisi kuitenkaan pelätä. Helluntailaisina uskomme, että Pyhä Henki toimii keskellämme, joten haluamme välittää sitä myös lapsille, Helsingin Saalem-seurakunnan lapsityön johtaja Katri Salmela kiteyttää. 

Millaista voisi sitten olla tasapainoinen karismaattisuus lapsityössä? Kuinka voisimme samanaikaisesti huolehtia lapsen turvallisuudesta ja antaa tilaa Pyhän Hengen toiminnalle?

Lääketieteen tohtorin ja King’s Kids -työn konkarin Markku Virkkilän mukaan kaikki lähtee jumalakuvasta: siitä, millainen kuva Jumalasta lapselle välitetään. 

– Onko Jumala armahtava, turvallinen ja läheinen – sellainen, jolle vai kertoa rukouksessa ihan kaiken – vai sellainen, joka vahtii ja rankaisee. Jumalakuva vaikuttaa kaiken opetuksen ja toiminnan taustalla, hän summaa. 

Ankara jumalakuva johtaa lakihenkisyyteen ja painostavaan ilmapiiriin, jossa ei saa kyseenalaistaa eikä kysyä. 

– Uskon ei tulisi aiheuttaa pelkoa vaan iloa ja turvaa. Olen pitänyt esimerkiksi King’s Kids -työssä hyvänä lähtökohtana kysymystä: ”Tuoko se, mitä teemme, iloa Jumalan sydämelle?” Virkkilä kertoo ja huomauttaa, että turvallinen karismaattisuus täyttää nämä kriteerit. 

– Terve karismaattisuus on luontevaa ja lasta hoitavaa. Myönteinen karismaattinen kokemus voi olla lapselle todella merkittävä myös myöhemmin elämässä, kun hän alkaa epäillä Jumalan olemassaoloa. 

IK-opiston monimuotokoulutusten ja terapeuttisen sielunhoitokoulutuksen vastuuopettaja Eeva Vainio näkee turvallisen karismaattisuuden lähtökohdaksi lapsen kehitystason huomioimisen. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tarkemmin täytyisi pohtia, ymmärtääkö lapsi, mitä tilanteessa tapahtuu. 

– Perusturvallisuudesta pitäisi huolehtia aina. Esimerkiksi jos opetetaan pyhällä Hengellä täyttymisestä, on tärkeää kertoa etukäteen, mitä siinä tapahtuu ja että esimerkiksi kielillä puhumista voi itse hallita. Silloin lapsi ymmärtää, että hän voi itse vaikuttaa ympärillään tapahtuviin asioihin, lapsi- ja varhaisnuorisotyötä tehnyt Vainio painottaa. 

Hän kehottaa myös varmistamaan, että rukoushetkissä on aina paikalla aikuisia, jotka eivät heittäydy Hengen vietäviksi. Silloin tilanteesta hämmentynyt lapsi löytää aikuisen, jonka luota voi hakea turvaa. 

– Minulla on ollut periaatteena myös, että rukoustilanteisiinkin voi osallistua vain katselemalla. Jumalan Pyhä Henki ei siitä vähene. Olen myös sanonut lapsille, että aina saa lähteä pois. Siinä tapauksessa joku aikuinen tai isonen lähtee lapsen mukaan.

Myös Markku Virkkilä painottaa asioiden selittämistä lapsen ikätason mukaisesti. Lapsen ajattelu on vielä alakouluikäisenäkin hyvin konkreettista, joten kielikuvat ja symbolit on syytä avata. 

– Esimerkiksi ylistyslauluissa saattaa olla kieltä, jota lapsi ei ymmärrä. On myös hyvä pohtia, onko järkevää puhua lasten kuulleen vaikkapa demoneista tai maailmanlopusta. 

Jos lapsi ei ymmärrä kuulemaansa, asia saattaa muuttaa muotoaan, vääristyä ja paisua. 

– Lapsilla on voimakas mielikuvitus. Siksi aikuisen tulee aina kysyä, jäikö jokin asia askarruttamaan. 

Pyhän Hengen aikaansaamat kokemukset ovat turvallisia, jos niistä on opetettu ja jos ne syntyvät itsestään. Katri Salmela pitää tärkeänä, että karismaattisuus nähdään luonnollisena asiana, joka kulkee myös arjessa mukana. 

– Lapset jakavat rohkeasti rukousaiheita ja heillä on vahva luottamus siihen, että Jumala voi tehdä ihmeitä. Siksi onkin tärkeää opettaa heille, että voimme rukoilla Jumalaa aina, siellä missä olemme. 

Saalemin leireillä on tällaisen spontaanin rukouksen seurauksena tapahtunut myös paranemisihmeitä. Esimerkiksi jalkapallopelissä niksahtanut polvi parani, kun ohjaajalle tuli mieleen rukoilla sen puolesta kentän reunalla. 

Salmela painottaa myös lapsilähtöisyyttä eli lapsen omien toiveiden noudattamista. 

– Emme järjestä erityistilaisuuksia Pyhällä Hengellä täyttymistä varten. Kuitenkin jos lapsi itse sanoo rukoustilanteessa, että haluaa täyttyä Pyhällä Hengellä, silloin rukoilemme sitä. 

”Pumppaamista” ja lapsen tunteiden hyväksikäyttöä pyritään välttämään myös käytännön järjestelyiden avulla: leirien rukoushetket on siirretty aamupäivälle eli sellaiseen hetkeen, jolloin lapsen vireystila on korkeimmillaan. 

– Totta kai iltatilaisuudenkin jälkeen rukoilemme lasten puolesta, jos joku sitä haluaa. 

Markku Virkkilä näkee niin ikään tärkeäksi sen, että karismaattinen ja kokemuksellinen toiminta tapahtuu lapsen ehdoilla. 

– Montaa asiaa voi tehdä, jos aloite tulee lapsilta. Muistan esimerkiksi kerran, jolloin muutamat ryhmämme lapset saivat jumalanpalveluksen jälkeen päähänsä mennä rukoilemaan ihmisten puolesta, hän kertoo. 

Virkkilä painottaa myös lasten yliluonnollisten kokemusten kunnioittamista ja sen kuuntelemista, haluavatko he, että niistä kerrotaan toisille vai ei. Kokemuksia, Pyhällä Hengellä täyttymistä tai uskon määrää ei tulisi myöskään mitata eikä vertailla. 

Katri Salmela on samoilla linjoilla. 

– Omasta lapsuudestani on jäänyt mielikuva, että armolahjat on tarkoitettu vain hyville uskoville. Siksi näen tärkeäksi, ettei armolahjoja esitellä uskovaisuuden mittareina. 

Juttu on julkaistu aikaisemmin Noste-lehdessä 4/2017.