Köyhyys, väkivalta ja korruptio jäytävät rakenteita
Kuvia vainotilastojen takaa
Ranskaa puhuvassa Saharan eteläosan Afrikassa on kuuma muutoinkin kuin ilmaston puolesta. Henkistä hellettä kokevat muun muassa alueen kristityt ja ranskalaiset helluntailähetit.
- Useimmissa työkohteissamme seurakunnat ovat voimakkaan negatiivisen paineen alaisena, kertoo lähetysjohtaja Jean-Luc Zolesio Ranskan Assemblees De Dieu De France (ADD) -helluntailiikkestä.
Zolesion mukaan väkivaltaiset äärijärjestöt yrittävät luoda ihmisissä pelkoa ja turvattomuutta. Silti evankeliumi tekee työtään.
– Kristittyjä on pakotettu jättämään kotiseutunsa, mutta samaan aikaan eräillä alueilla uusia seurakuntia perustetaan ja kirkkoja rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla.
Muun muassa Burkina Fason pohjoisosassa kristittyihin kohdistuva väkivalta on kasvanut nopeasti. Noin 1 500 helluntaiseurakuntiin kuuluvaa perhettä on pakotettu poistumaan kotiseudultaan. Kodeistaan ajettuja pastoreita on lähes sata.
– Pastoreille osoitettu käskytys on raakaa: ”Ellet lähde, kuolet.” Kolme pastoria on murhattu. Useita kirkkoja on poltettu tai vandalisoitu, Jean-Luc Zolesio kuvailee.
Terroristien strategia
Burkina Fasossa jihadistit hyökkäsivät joulukuussa maan itäosassa sijaitsevaan kirkkoon surmaten 14 henkilöä. Maan levottomuudesta kertoo, että Burkina Fason pohjoispuolella on yli 100 000 maan sisäistä pakolaista.
Jean-Luc Zolesion mukaan jihadistit pyrkivät luomaan epävarmuuden ja pelon ilmapiirin terrorisoimalla kyliä.
– Terroristien tarkoitus on houkutella alueelle ulkomaisia rauhanturvaajia. He ajattelevat,
että väkivallan kiihtyminen pakottaa länsimaat toimimaan. Kun vieraat joukot tulevat maahan, vastareaktion syntyminen on todennäköistä, Zolesio avaa.
Hän sanoo, että jos vieras armeija tulisi, paikalliset näkisivät sen jonkinlaisena provokaationa.
– ”He ovat tulleet länsimaista. He ovat uuden siirtomaa-ajattelun etujoukko.” Näin kansa usein ajattelee, nousee tulijoita vastaan ja radikalisoituu. Tätä islamistit haluavat.
Kyynelin kylvämistä
Ranskan ADD-helluntailiikkeellä on lähes 40 pitkäaikaislähettiä ja runsaasti lyhytaikaisia lähetysryhmiä. Zolesion mukaan varsin suuri osa lähetystyöstä kohdistuu ranskaa puhuvaan Afrikkaan.
– Siellä seurakunnat kasvavat varsin nopeasti omavaraisiksi. Lähetit ovat poistuneet perinteisistä lähetyskohteista ja paikalliset seurakunnat ovat voimakkaita toimijoita.
Useimmissa Afrikan ranskankielisissä kohteissa ”kylvetään kyynelin”. Saharan eteläosan ranskaa puhuvat maat ovat köyhiä. Niissä vallitsee korruptio ja demokratian puute.
– Rikkaat miehet eivät todellakaan elä Saharan eteläpuolisissa valtioissa. Väestö on hyvin nuorta. Alueella on esimerkiksi valtioita, joiden asukkaista 65 prosenttia on alle 25-vuotiaita, Zolesio summaa.
Useilla ranskalaisten helluntailähettien työkentillä on vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Mali, Mauritania, Tšad, Madagaskar ja Niger.
Vaarallisia työalueita
Yhteiskunnallinen sekasorto ei silti rajoita Jumalan voimaa. Muun muassa Nigerissä evankelisia kristittyjä on vain 0,1 prosenttia väestöstä tai jopa vähemmän, mutta siellä, missä evankeliumi on kylvetty, se myös vaikuttaa.
– Meillä on Nigerissä useita menestyviä ja terveitä paikallisseurakuntia, Zolesio toteaa.
Ranskan helluntailiikkeellä on kumppaniseurakuntia myös Nigerin etelänaapurissa Nigeriassa, jonka turvallisuustilanne vaihtelee turvallisesta pienen ja suuren riskin alueisiin, jonne Ranskan valtio ei salli mennä. Ranskalaiset pastorit ottavat kuitenkin riskejä ja vierailevat säännöllisesti korkean riskin alueilla. Niin ikään ADD:n etelänigerialaiset kumppaniseurakunnat varustavat yhä enemmän lähettejä maansa levottomaan pohjoisosaan.
– Seurakunnat rakentavat siellä enemmän kirkkoja kuin Boko Haram ehtii niitä tuhoamaan. Paikallisen väestön keskuudessa on syvä luottamus ja arvostus kristittyjä kohtaan, lähetysjohtaja Jean-Luc Zolesio toteaa.
Nigerian pohjoisosassa kuoli vuonna 2017 yli 3 000 kristittyä Boko Haramin iskuissa.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...