Kutsumuksena yhteyden luominen

Emmanuel Sibomana on kulkenut pitkän matkan pakolaisena kuumasta Afrikasta Keski-Suomen viileämpiin maisemiin. Hän tuntee myös kotoutumisen monet haasteet.

Toimiessaan kerran tulkkina kotoutumisluentoa pitävälle viranomaiselle Sibomana huomasi kongolaisen naisen, joka parahti kesken luennon:

– Näytä minulle, miten minun pitää käyttäytyä, jotta osaan olla oikein!

Samalla koko salillinen maahanmuuttajia purskahti itkuun. Tulkin tehtäviä hoitanut Emmanuel Sibomana tajusi, että juuri tässä on hänen kutsumuksensa: olla siltojen rakentajana suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä.

Tämä Jyväskylässä pidetty kotoutumistilaisuus oli samalla alku maahanmuuttajien uudenlaiselle vertaistuelle.

”Putosin syvään masennuksen kuiluun”

Kongolaisen metodistipastorin perheeseen syntynyt Emmanuel Sibomana oppi jo varhain, mitä palveleminen ja lähimmäisen rakastaminen käytännössä ovat. Yhteiskuntapolitiikkaa opiskelleen nuoren valoisat tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat kuitenkin pakolaisleiriltä toiselle kulkemiseksi raastavan sodan iskettyä kotimaahan. Pakomatka päättyi vuonna 2008 Suomeen, jonne hän tuli kiintiöpakolaisena sisarensa kanssa turvaan – niin hän aluksi luuli.

– Suomi olikin pimeä ja pelottava paikka. Putosin syvään masennuksen kuiluun. Pyysin päästä takaisin kotiin, sinne, missä minun omat ihmiseni olivat, Sibomana kertoo.

– Kotimaassa sota runteli, mutta siellä oli yhteisön tuki. Olin tottunut siihen, että kannamme yhdessä toistemme surua ja tuskaa, ja se auttoi jaksamaan. Nyt minua ei tervehtinyt edes naapurini. Minulta vietiin toivo.

Siltojen rakentamista

Jyväskylän helluntaiseurakunnassa Sibomana tapasi ihmisen, joka opetti hänelle Raamatun kautta suomen kieltä. Pikkuhiljaa syntyi luottamus, ja elämänilo palautui.

– Luokseni johdatettiin ihmisiä, jotka olivat yhtä yksin kuin minäkin. Yhdessä opettelimme uuden maan tavoille, ja vähitellen huomasin, että minulla suomea jo paremmin puhuvana onkin iso rooli heidän auttamisessaan. Ja toisaalta sain myös toimia ”kulttuuritulkkina” suomalaisiin viranomaisiin päin.

Oman kokemuksensa kautta Emmanuel Sibomana tietää, miten vaikeaa uuteen tottuminen voi olla.

– Musta mies Suomen passin kanssa ei oikein kuulu mihinkään. Omaan heimooni kuuluva miettii, kuka olen, sillä suomalainenkaan en oikein ole. Irtonaisuuden tunne kuuluu osaksi elämääni, mies hymähtää surumielisenä.

– Olen nähnyt liikaa julmuutta ja kokenut hirvittävää kipua. Olen kuin vanha sotaveteraani nuoren miehen ruumiissa.

Emmanuel Sibomana työskentelee nykyisin Jyväskylässä monikulttuurisuuskeskus Gloriassa. Hän pohtii kotoutumisen mahdollisuuksia ja haasteita myös oman työnsä kautta.  Sibomanan perustama Paremmin Yhdessä ry järjestää tukea monikulttuurisille perheille. Yhdistyksellä on myös kehitysapuprojekteja Kongossa ja Keniassa.

Sibomana tietää, että seurakuntien rooli on elintärkeä myös kotoutumisvaiheessa.

– Seurakunnassa tulisi antaa mahdollisuus osallistua ja toimia eikä vain olla vastaanottavana tahona. Palvelemisen kautta oppii, ja se tukee kotoutumista, hän toteaa.

Sibomana toivoo näkevänsä tulevaisuudessa seurakuntia, jossa kaikki voivat toimia yhdessä.

– Kun kotipesä löytyy, sieltä ei halua enää pois, hän naurahtaa.

– Seurakunnan tulisi muistaa sen tärkein tehtävä: elämän leivän jakaminen. Erämaa on helpompi kestää eväiden kanssa.

Kongolaisnaisen parahdus oli alku Emmanuelin työlle Suomessa. Tulevaisuuden haaveena miehellä on entistä laajempi työ yhteiskunnan eri tasoilla köyhyyttä vastaan.

– Maailma on meidän yhteinen kotimme. Yksinäisyys on Suomen sairaus ja sitä vastaan meidän tulee taistella myös seurakunnissa.

Katja Köykkä