Kun suru kohtaa

Sairaalateologi Tuula Portin kertoo selvinneensä oman elämänsä raskaista ajoista suremalla, puhumalla ja kirjoittamalla. Myös esirukoukset ovat kantaneet.
Sairaalateologi Tuula Portin kertoo selvinneensä oman elämänsä raskaista ajoista suremalla, puhumalla ja kirjoittamalla. Myös esirukoukset ovat kantaneet.
Sairaalateologina Hämeenlinnassa työskentelevä Tuula Portin kohtaa työssään monenlaisia ihmiskohtaloita:

– Elämän tummemmat sävyt ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi työn kautta mutta myös kotioloissa. Henkilökohtaisessa elämässä Tuulan raskaimmat muistot liittyvät läheisten kuolemiin ja vakavaan sairauteen:

– Olen lapsuuteni perheestä menettänyt sekä iso- että pikkuveljen ja molemmat vanhempani. Lisäksi oman keskimmäisen lapseni kehitysvammaisuus on aiheuttanut vuosien varrella monenlaista huolta ja haastetta.

Vastoinkäymisetkin ovat osa elämää

Toisinaan vastaan tulevia tilanteita ja ihmiskohtaloita on vaikea hyväksyä, mutta vastoinkäymisetkin kuuluvat elämään.

– Elämme syntiin langenneessa maailmassa, ja siihen kuuluu väistämättä myös sairaus ja kuolema.

– Vasta taivaassa olemme niistä vapaita. Jumala tietää parhaiten, millaista polkua hän meitä täällä ajassa kuljettaa ja hänen tiensä on meille parhain, Tuula uskoo,

– Riippumatta siitä mihin tiemme johtaa, tärkeintä on että olemme kerran perillä taivaan kodissa.

Tuula kertoo selvinneensä oman elämänsä raskaista ajoista suremalla, puhumalla ja kirjoittamalla. Myös esirukoukset ovat kantaneet. Tuula kokee että hänen elämässään kaiken yllä on aina ollut päällimmäisenä Jumalan hoiva ja huolenpito. Virren 354 sanat ovat tulleet naiselle rakkaiksi:

Kristityn ilman ristiä ei Herra olla anna. Siis suostu siihen nöyränä ja ristiäsi kanna.

Hän lapsiaan rakkaimpiaan vie usein alle vaivan, lyö ankarimmin aivan.

Kristitty ilman ristiä ei rukoukseen taivu.
Siis ristin alla köyhänä Jeesuksen eteen vaivu.
Ja Jumala on siunaava sen ristin minkä antaa.
Saat voimaa sitä kantaa.
Et ristittä suo minunkaan vaeltaa tiellä taivaan.
Se auta, Jeesus, kantamaan ja tyytymään myös vaivaan.
Jos kärsinkin, niin kuitenkin kanssani tiellä kuljet, elävään toivoon suljet.

Iankaikkisuuden porteilla

Kun läheinen vammautuu tai sairastuu vakavasti, ovat hyvät neuvot tarpeen. Jokainen meistä kokee uuden ja pelottavan tilanteen edessä avuttomuutta, surua ja neuvottomuutta.

– Läheisinä meidän on tärkeää olla läsnä ja tukena sillä tavoin kuin sairastunut tai vammautunut toivoo – kuunnellen, rukoillen ja käytännön apua antaen, Tuula opastaa.

Kuolevan kohtaamiseen hänellä ei ole olemassa yhtä oikeaa ohjeistusta:

– Itse menen tilanteeseen herkällä ja avoimella mielellä kuunnellen, mitä minulta toivotaan.

Läheisen tukena oleminen on tärkeää. Samalla täytyy muistaa pitää huolta myös itsestään:

– Oman taakan jakamista ystävän tai ammattiauttajan kanssa ei kannata unohtaa, Tuula painottaa.

Puhuminen auttaa hahmottamaan ja jäsentämään omia sekasortoisia tunteita, ja samalla puramme vaikeaa asiaa ikään kuin ulos itsestämme.

Kuoleman kohdatessa läheisen menetys ja suru vaatii aina aikaa ja tilaa.

– Puhuminen auttaa, itkeminen helpottaa. Kaikenlaisille tunteille on oltava lupa ja tila, Tuula summaa,

– on tärkeää, että surevina tulemme kuulluksi, hyväksytyksi ja vastaanotetuksi.

Tuula Portin muistuttaa, että kuolemaan liittyvässä surussa kristityillä on valtava toivo. Meillä on lupaus iankaikkisesta elämästä ja jälleennäkemisestä.

– Jeesus sanoo: ” Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin, eikä yksikään joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh 11:25-26)


Kirsi Cultrera

Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan