Kun sanoista tulee tekoja

Kustannustoimittajana ja kääntäjänä toimiva Kai Takkula jaksaa innostua Raamatusta uudelleen ja uudelleen. Hän haluaa osaltaan olla avaamassa Sanan arvoituksia kaikille etsijöille.
Kustannustoimittajana ja kääntäjänä toimiva Kai Takkula jaksaa innostua Raamatusta uudelleen ja uudelleen. Hän haluaa osaltaan olla avaamassa Sanan arvoituksia kaikille etsijöille.
Kustannustoimittaja Kai Takkula toivoisi, että tällä hetkellä hänen työpöydällään oleva käännösprojekti aiheuttaisi kipinöintiä kaikissa, jotka sen tulevat avaamaan. Hänelle Raamattu on loputon uusien oivallusten lähde ja saman löytämisen riemun hän soisi muillekin.

Aikamedian suurprojekti on liittää Raamattu kansalle -käännökseen opinto- ja kommentaariraamattu, jonka pohjana on amerikkalainen Tyndale House Life Application Study Bible -kommentaari.

- Se vastaa jae jakeelta moniin Raamatun faktatietoa koskeviin kysymyksiin, mutta erityispainotuksena on luetun Sanan soveltaminen arkielämän keskellä elävässä elämässä, Kai Takkula luonnehtii.

Tälle pitkästi kolmatta vuosikymmentä käännöstyötä tehneelle toimittajalle tämä ei ole ensimmäinen Raamattu-aiheinen suurteos. Käännöstöitä on kertynyt kaikkiaan hyllymetrin verran eli viitisenkymmentä, joista mieleen ovat erityisesti piirtyneet ruotsalaisen helluntaipastorin Peter Halldorfin teokset ja uskontotieteen oppikirja Uskonnollinen ihminen, joka on alkujaan Owe Wikströmin ja Antoon Geelsin kirjoittama.

Sana avautuu uudelleen myös konkarille

Suomentamisesta Kai Takkula kiinnostui kääntäessään ulkomaan uutisia toimittajan työssään. Kääntäminen edellyttää pitkäjänteistä ja aitoa kiinnostusta kieleen, kirjoihin ja kulttuuriin.

- Työtä voi verrata hoito- ja seurakuntatyöhön siinä mielessä, että korkeasti palkattuja kääntäjiä ei ole, vaan tyydytys täytyy oikeasti saada työstä, ei siitä saatavasta korvauksesta.

Teologian opinnot ja kiinnostus Raamattuun ohjasivat kristillisen kirjallisuuden pariin, vaikka myös sekulaarikirjallisuuden kääntäminen on kiehtonut. Eksegetiikan eli Raamatun selitysopin pääaineopinnot ovat hyödyttäneet paljon, vaikka nuori teologi ei opiskeluaikana sitä vielä osannut ennakoida.

- Kielellisten kysymysten lisäksi Raamattuun liittyvä käännöstyä haastaa oman hengellisen elämän ja virvoittaa sitä.

Tällä hetkellä käännettävä teoksen kohdalla Takkulaa on puhutellut, kun vaikeat ja arvoitukselliset kohdat ovat selventyneet ja avautuneet, ja toisaalta tuttuihin teksteihin on löytynyt uusia, syvästikin näkemystä avartavia näkökulmia.

- Ihmiset tulevan Sanan ääreen tavattoman vaihtelevista elämäntilanteista ja taustoista, ja Raamattu voi puhutella heitä kaikkia ja muuttaa ihmisen koko elämän.

Takkula toivoo, että tekeillä olevaa kommentaariraamattuakin ohjannut periaate voisi kirkastua mahdollisimman monelle.

- Jokainen voi kysyä mitä Sana merkitsee juuri minulle ja miten elän sitä todeksi. Toivon myös, että Sanan lukeminen johtaisi elävään seurakuntayhteyteen tai lujittaisi sitä.

Painettu teksti pitää pintansa

Työt tuskin kääntäjältä loppuvat tämänkään projektin jälkeen. Lukemista rakastavat suomalaiset ovat osittain siirtäneet katseena näyttöpäätteille, mutta Takkula ei usko painetun kirjallisuuden suosion hiipuvan ainakaan kovin merkittävästi. Hän tosin myöntää, että tämän ennakoiminen on vaikeaa, sillä nopeatkin muutokset ovat mahdollisia.

Silmille ja aivoillekin on parempi, jos lukee painettua tekstiä älypuhelimen tai tabletin näytön sijaan. Perinteinen kirja hakeutuu Takkulan käteen tämän tästä. Erityisesti häntä kiinnostaa historia kristillisen kirjallisuuden ohessa.

Kai Takkula toivoo voivansa hyödyntää karttunutta Raamattuun liittyvää tietouttaan jatkossakin uusien käännöshaasteiden edessä. Hänen haaveensa on, että kommentaariraamattu löytyisi tulevaisuudessa jokaisen Raamatusta kiinnostuneen kirjahyllystä.

- Seurakuntalaisten ohella toivon myös etsijöiden ja epäilijöiden tarttuvan teokseen. Se vastaisi moniin kysymyksiin ja voisi olla avaamassa tietä elävään uskoon ja pelastukseen.


Tanja Katajisto

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan